
Jos on asennetta ja työkokemusta, niin yli viisikymppinenkin on saanut työpaikan. Näin vakuuttaa Salon alueen työttömien yhdistyksen toiminnanjohtaja, lakimies Janet Forsberg.
SSS:n työmarkkinoiden, rekrytoinnin ja työelämän erikoislehden jutussa (7.3.) kaksi haastateltavaa kertoi huonoista kokemuksista työnhakumarkkinoilla. Molemmat olivat yli viisikymppisiä.
– Meillä työllistyi viime vuonna ennätyshyvin myös pitkäaikaistyöttömiä, Forsberg kertoo yhdistyksen kokemuksista.
Ikä ei Forsbergin kokemuksen mukaan ole näkynyt yhdistyksessä työttömien työllistymisessä.
– Työnantajatkin arvostavat osaamista, jos työ- ja toimintakyky ovat säilyneet, hän on huomannut.
Salon alueen työttömät -yhdistyksessä ei Forsbergin mukaan ole havaittu eroa nuorempien ja vanhempien työllistymisessä.
– Jos he ovat haastatteluun päässeet, hän täsmentää.
Yhdistyksessä räätälöidäänkin hakemuksia, jotta ovi haastatteluihin aukeaisi.
Forsberg tietää, että yksittäisillä sanoillakin voi olla iso merkitys, sillä välttämättä ensimmäistä hakemusta ei katso ihminen, vaan tietokone.
– Varsinkin sellaiset työpaikat, joihin tulee satoja hakemuksia ja joita haetaan sähköisesti, ensimmäisen valinnan voi tehdä tietokone, hän sanoo.
Tämä voi selittää myös sitä, että yhdistykseen tulevat työttömät ovat saattaneet aiemmin saada huonoja kokemuksia hakemuksista. Ne eivät ehkä ole läpäisseet tietokonevalintaa.
– Hakemuksessa täytyy olla oikeita sanoja, hän täsmentää.
Työttömien yhdistyksessä on alkavana vuotena havaittu, että avoimet työmarkkinat vetävät edelleen hyvin.
– Esimerkiksi akkutehtaalle on työllistytty, Forsberg kertoo.
Osa yhdistyksen työttömistä on lähtenyt myös opiskelemaan.
Jotenkin tuntuu hyvin oudolta miksi jo alle 50-vuotiaita karsastetaan työnhaussa. Käytännössä 50v on työura vasta puolivälissä, itse vajaa 50v ja omissa eläke tiedoissa eläkkeen tavoite ikä 70v. Työantajat näkee että 20v työuraa jäljellä oleva liian vanha, vaikka harvassa yrityksessä on edes työntekijöitä jotka ovat olleet 20v talossa!!