Melko tasan vuosi sitten suomalainen maastohiihto kylpi kiinalaisessa auringossa. Kuusi mitalia oli saldo, jollaista suurempi oli tullut MM- tai olympiatasolla viimeksi 13 vuotta aiemmin.
Lähes kaikki meni silloin täydellisesti paitsi Kerttu Niskasen osalta 0,4 sekuntia, jonka hän hävisi Therese Johaugille väliaikalähdössä. Kolme huippukuntoista urheilijaa sekä huoltojoukkojen loistava onnistuminen takasivat mitalikahveja ja kertaalleen Porilaisten marssinkin.
Vedonlyönnissä ja esimerkiksi pokeriammattilaisten joukossa tunnetaan termi varianssi, jossa satunnaiset tekijät ja onni voivat vaikuttaa voittoihin ja tappioihin lyhyellä aikavälillä todella paljon. Varianssi koettiin Planicassa. Tulos oli jotain aivan muuta kuin Pekingissä, vaikkei venäläisiä eikä Johaugia MM-areenalla edes nähty.
Kun hiihtojoukkueen menestys on kahden parhaiten perinteisellä viihtyvän sisaruksen ja yhden Pärmäkosken varassa, voivat tulokset heitellä tällä tavoin. Silloin jo kisaohjelman merkitys nousee todella isoon rooliin, samoin kuin yksittäinen sairastuminen, joka osui tällä kertaa Iivo Niskaselle aivan kauden alussa.
Pariviestien ja väliaikalähtöjen hiihtäminen vapaalla on ollut jo vuodesta 2013 lähtien useampaan kertaan synonyymi suomalaiseen synkkyyteen. Kunakin vuonna 2013, 2015, 2019 ja 2023 tuli mäkihyppy ja yhdistetty mukaan laskettunakin yksi mitali, joista kolmena ensin mainittuna himmeintä mahdollista väriä.
