Määä! Vieno mutta vaativa ääni kuuluu parin päivän ikäiselle karitsalle, joka haluaa maitoa.
Somerolaisen Urpolan lammastilan emäntä Sari Witka on väsynyt, sillä karitsointiaikaan ei juuri ehdi nukkumaan.
– Varttikin unta on hyvä, kun oikein väsyttää. Olen vähän sekaisin päivistä, mutta karitsoista on tarkka kirjanpito, hän kertoo.
Maalis-huhtikuun vaihteessa kolmen viikon aikana 95 uuhta synnyttää, ja karitsoja voi olla 1–6. On huolehdittava, että kaikki tulevat ulos oikein päin, ovat kunnossa ja saavat ternimaidot.
– Ensimmäisten päivien aikana pienessä karsinassa karitsat leimaantuvat emäänsä. Sitten ne pääsevät isompaan ryhmään, Witka esittelee.
Muutaman päivän ikäiset karitsat hyppelevät suloisina. Synnyttämättömien uuhien mahat ovat leveitä, yksi kuopii olkia, muutamat lepäävät nojaten päätään toistensa selkään.
Nuorimmat, parin tunnin ikäiset karitsat hakeutuvat lämpölampun alle huterin jaloin. Heiveröisin karitsoista pääsee harjoittelijana lampolassa olevan Eevi Ovaskan syliin ja saa imeä tuttipulloa. Varsinkin kun karitsoja on useampi, ruokintaa täydennetään pullosta.
– Kun häntä vipattaa, karitsa onnistuu imemään maitoa ja on tyytyväinen, Witka sanoo.
Kainuunharmaskaritsat ovat syntyessään mustia ja niillä on usein päässä valkoista, Sari Witka esittelee. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Urpolan lampaat ovat yllättävän monivärisiä. Kaikki ovat kahta suomalaista alkuperäisrotua.
– Valkoiset, mustat ja ruskeat ovat suomenlampaita. Toinen rotu on kainuunharmas, sen karitsat syntyvät mustina ja ovat myöhemmin vaihtelevan harmaita, ja niillä voi olla päässä valkoista, Sari Witka kertoo.
Hän valitsi alkuperäisrotuiset lampaat siksi, että villa on niillä parempaa kuin liharoduilla. Pitkästä, pehmeästä, kihartuvasta villasta tulee hyvää lankaa ja muita tuotteita, joita menemme katsomaan tilapuotiin. Witka poimii hyllystä erisävyisiä lankoja.
– Jotkut kysyvät, onko ruskea lanka värjätty. Siihen on vain sekoitettu ruskean villan sävyjä. Kesällä villa vaalenee, talvivilla on tummempaa, ja kaikki lampaat ovat erilaisia. Jokainen lankaerä on uniikki.
Villa on pesty kehräämöllä, muuten sitä ei ole käsitelty. Värjäämättömien lisäksi hyllyssä on lankoja, joita Witka on värjännyt sekä luonnonväreillä että teollisilla väreillä.
– Kasvivärjätyistä langoista tulee erilaisia myös sen mukaan, onko pohjana valkoinen vai harmaa lanka.
Witka muistuttaa, että villa on ekologinen tuote, uusiutuva ja kierrätettävä. Kotimaista villaa kannattaa hänen mukaansa suosia siksikin, että lampaiden elinolot ovat täällä hyvät. Kun lampaat on joka tapauksessa kerittävä hyvinvoinnin vuoksi, villa on järkevää hyödyntää.
Kylmäpihatossa on lampaille hyvä raikas ilma. Runsas olkikuivitus pitää villan siistinä. SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Witka on aina ollut käsityöihminen, mutta omien lampaiden villa tuli hänen materiaalikseen hieman sattumalta. Urpolan tila on hänen miehensä Hannu Witkan kotitila, jolla oli peltojen viljelyn lisäksi aiemmin lihasikala.
– Olen itsekin kotoisin maalta, 12 kilometrin päästä. Meillä oli lehmiä ja kanoja, mutta ei lampaita. Opiskelin puutarha-alaa ja tein alan töitä, Sari Witka kertoo.
Ensimmäinen lemmikkilammas Mustikka hankittiin 2001. Kun se yksinäisenä karkasi, se sai kaverin. Sitten lampaat lisättiin 12:een eli määrään, joka mahtui silloisen ympäristösitoumuksen märehtijärajoitukseen.
Tukikauden vaihtuessa lampaita lisättiin, ja niille rakennettiin 2014 uusi lampola.
– Tehtiin monikäyttöhalli, jonka voi tyhjentää koneella, kun otetaan aitaelementit pois. Laidunkaudella hallissa voi pitää vaikka puimuria ja peräkärryä.
Harjoittelija Eevi Ovaska antaa muutaman päivän ikäiselle karitsalle lisäruokaa pullosta. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo
Ruoka lampaille tulee omilta pelloilta: heinän lisäksi muun muassa kauraa ja härkäpapua. Witka kertoo, että alkuperäisrotujenkin karitsat saa kasvamaan hyvään teuraspainoon, kun hoito ja ruokinta ovat kohdallaan.
– Kannattavuutta lisää se, että liharotuihin verrattuna näille tulee paljon karitsoja, yhdelle uuhelle keskimäärin yli kolme.
Hyvä hoito on tärkeä myös villan laadun kannalta.
– Kylmälampola on hyvä, ilma kiertää. Olkipatjan pitää pysyä kuivana, kosteassa villa vanuttuisi. Kerintäajankohdat valitaan niin että villa on mahdollisimman puhdasta, syksyllä heti kun tullaan laitumelta sisälle ja keväällä ennen karitsointia.
Witka on huomannut suomalaisen lampaanvillan arvostuksen nousseen viime vuosina.
– Korona-ajan neuloosibuumi toi lankojen ostajia niin paljon, että ihmisiä jonotti ulkona.
Langat käyvät yhä kaupaksi, ja lisäksi Witka valmistaa villasta monenlaista niin paljon kuin ehtii, sukista ja pipoista koruihin ja kissanleluihin. Taljoista hän tekee norjalaistyylisiä vällypeittoja, joissa on painettu kuviointi.
– Tilaustöiden pohjalta valikoimaan ovat tulleet esimerkiksi niskatyyny ja vauvanlapaset. On itsellekin aina innostavaa tehdä uudenlaisia tuotteita.
Lampolan avoimet ovet -tapahtuma 22.4. Urpolan tilalla, Isoniituntie 518, Somero.
