
FC Halikko joutui nöyrtymään seurahistoriansa ensimmäisessä naisten liigan pudotuspelissä Ylöjärven Ilvekselle maalein 5–1. Tunteet olivat pinnassa etenkin toisella puoliajalla, kun Ilveksen tähtipelaaja Senni Viren loukkaantui. FC Halikon Elli Laaksonen sai tilanteesta toisen keltaisen kortin.
Ylöjärven Ilves aloitti pelin vahvasti ja loi monta hyvää maalintekopaikkaa. Viiden minuutin kohdalla Ilves pääsi laukomaan kolme kertaa maalin edustalta, ja viimeisenä Esra Erden sijoitti pallon verkkoon.
Kaksi minuuttia myöhemmin FC Halikon kulmapotkusta pallo pomppi maaliviivalle, josta se meni maalitykki Annika Peipon kautta verkkoon. Omaksi maaliksi merkitty osuma jäi FC Halikon iltapäivän ainoaksi. Ensimmäinen puoliaika oli hyvin tasainen, mutta sen jälkeen FC Halikon puhti hiipui.
Reilu minuutti ennen taukosummeria Senni Virenin tarkka kuti yllätti Pilvi Junnilan FC Halikon maalilla. Pukukoppimaaleilla on usein kauaskantoisia seurauksia, sillä toinen puoliaika oli Ylöjärven Ilvekseltä stabiili, mestariehdokkaan näköinen suoritus. Painopiste oli lähes koko toisen puoliajan FC Halikon päädyssä, ja Ilves sai kasvatettua eron neljään maaliin.
– Ehkä meidän pitää vain alkaa toteuttamaan asioita, joita näitä pelejä varten on harjoiteltu. Aika sanaton on olo, FC Halikon Olivia Haapanen myönsi.
Merkittävin tapahtuma ottelusarjan kannalta nähtiin vajaa viisi minuuttia ennen peliajan loppua: FC Halikon kapteeni Elli Laaksonen ja Viren törmäsivät pallontavoittelutilanteessa kovaa yhteen. Viren jätti ottelun kesken eikä päässyt pitkään ottelun päätyttyä omin avuin ylös.
Koska Viren ehti palloon hieman ennen Laaksosta, Laaksoselle tuomittiin tilanteesta toinen keltainen kortti, minkä vuoksi hän on varmuudella pelikiellossa sarjan toisessa ottelussa. FC Halikon päävalmentaja Ari Peltola sai kovasta protestoinnista keltaisen kortin.
Ottelun tuomarin Tomi Keipi perustelun mukaan teon seurauksella eli Virenin loukkaantumisella oli suurin vaikutus toiseen keltaiseen korttiin. Keipi kertoi pelin jälkeen, että ilman Virenin loukkaantumista tilanteesta ei välttämättä olisi seurannut mitään.
– Ihan selkeästi tässä pelissä oli pleijarifiilistä, mitä on koko kausi odotettu. Tietysti tämä Ellin punainen kortti on tosi iso kolaus meille, Haapanen ajatteli.
Puolivälieräsarja jatkuu Ylöjärven urheilutalolla, jossa FC Halikko on ensimmäistä kertaa pakkovoiton edessä. Mahdollinen kolmas ottelu pelataan heti seuraavana päivänä samassa osoitteessa.
– Yritetään totta kai pitää kynsin ja hampain kiinni voitosta. Täysillä pitää tehdä kaikki ja toteuttaa nimenomaan sovittuja asioita, Haapanen linjasi.

NAISTEN LIIGAN 1. PUOLIVÄLIERÄ
FC Halikko–Ylöjärven Ilves 1–5 (1–2)
Otteluvoitot 0–1, kahdella voitolla välieriin.
Maalit: 5.04 Esra Erden (Ella Lehtonen) 0–1, 7.16 oma maali 1–1, 18.45 Jenni Häkli (Senni Viren) 1–2, 21.06 Sini Sutinen (Häkli) 1–3, 33.05 Ella Lehtonen 1–4, 35.22 Häkli 1–5.
Ulosajo: 34.37 Elli Laaksonen (FC Halikko)
FC Halikon aloituskokoonpano: Pilvi Junnila; Elli Laaksonen, Katariina Marttila, Nella Saukkio, Annika Peippo. Muut pelaajat: Ella Suomi, Emma Rahko, Silja Luukkainen, Ronja Salmi, Olivia Simula, Emma Rinta-Paavola, Olivia Haapanen, Laura Lehtonen.
Yleisöä: 177.
2. puolivälierä la 8.4. klo 15 Ylöjärven Urheilutalolla.