
Ovesta näkyy kaaos: sänky on kyljellään ja sinivalkoinen patja tukkii käytävän. Kurkistus keittiön puolelle näyttää sirpalesotkun ja hellalla nököttävän puurokattilan.
– Tämän on täytynyt tapahtua yöllä. Täällä on päivisin niin paljon porukkaa, ettei täällä voisi silloin touhuta, miettii yrittäjä Leena Kela.
Vuohensaaren leirintäalueen rantataloon murtauduttiin viikonloppuna. Vielä perjantaina kaikki oli kunnossa. Silloin putkimies kävi laittamassa talon vedet päälle tulevaa kautta varten.
Sunnuntaina Leena ja Arto Kela saapuivat saarelle. He asuvat Vuohensaaressa puoli vuotta, mutta tällä kertaa muuttopäivästä ja kesäkauden aloituksesta tuli varsin erilainen.
– Luojan kiitos muissa rakennuksissa ei ollut kuitenkaan käyty.


Rantatalossa on kaksi kerrosta ja yhteensä kuusi vuokrahuonetta.
Ikkunoita on rikottu molemmista kerroksista. Sen lisäksi alakertaan on luotu erikoinen sotku: huonekaluja on paiskottu, keittiön korkeasta kaapista on poistettu hyllylevyt, astioita on rikottu.
Lisäksi murtautujat ovat keittäneet kaurapuuroa. Onko sitä syöty, jää epäselväksi. Puuroa on heitetty ympäriinsä: sitä löytyy kalusteista, seinistä ja jopa katosta.
Leena Kela kertoo, että talosta viedään aina talvea vasten kaikki ruokatarpeet pois. Rantatalon kesäkausi ei ole puolestaan vielä alkanut, eikä talossa ole ollut vieraita.
– He ovat tuoneet hiutaleet itse. Ja sokerin.
Lisäkierroksia tilanteen merkillisyys saa yksityiskohdista. Vaikka hävitys on suurta, osa lasinsiruista on kerätty säntillisesti roskikseen ja puurohiutalepaketti on kiikutettu pihalla olevaan roskikseen.
Hellakaan ei ollut jäänyt päälle, vaan se oli kylmä Kelojen saapuessa. Talosta ei ole myöskään varastettu mitään.
– Ei edes telkkaria, vaikka saisihan siitä parikymppiä. Jos olivat narkkareja, niin luulisi, että telkkari olisi viety.


Rakennuksen omistaa Salon kaupunki ja irtaimiston yrittäjät.
Kaupungin kirvesmies Antti Uppala mittaili maanantaiaamuna rikottuja ikkunoita.
– Olisikohan asialla ollut pariskunta, jolle tuli riitaa, Uppala miettii ja sadattelee ilkivallan järjettömyyttä.
– Kyllä tietäisin mitä tekisin, kun saisin kiinni.
Kirvesmiehen arvio on, että alakerran modernit ikkunat saadaan korjattua nopeasti. Yläkerran vanhanaikaiset kitatut ruudut vaativat sen sijaan enemmän käsityötä.
Leena Kela tuumaa, ettei taloa kannata siivota ennen kuin ikkunat on saatu valmiiksi.
Tapauksen selviämisen suhteen Kelalla ei ole suuria odotuksia. Poliisit kävivät sunnuntaina paikalla. Helppoja johtolankoja ei ollut tarjolla.
– Nostivat kädet pystyyn, sanoo Kela.

Kameravalvonta vaan paikalle! Nykyaikana on kaikenlaista hörhöä liikenteessä. Ja nykynuoriso ei kunnioita toisten omaisuutta.
Eikö siellä ole kameravalvontaa? Uskomatota, riistakameat eivät ”maltaita” maksa.