Turkulainen kiipeilijä Mikko Humalajoki kiipeää pystysuoraa kallioseinämää ylös. Pilvettömältä taivaalta helottava aurinko on saanut kallion lämpenemään jo liikaa. Hikinen mies huikkaa alhaalla köyttä varmistavalle Kristian Ijäkselle tulevansa alas.
– Noin 10 asteen lämpötila on kiipeilyn kannalta paras. Nyt alkaa olla jo liian lämmin, jolloin kitka huononee ja kalliosta tulee liian liukas, joustavan köyden varassa alas laskeutunut Humalajoki sanoo.
Miehet ovat kiipeilemässä Salossa, kantatie 52:n varrella sijaitsevalla Toravuorella. Paikoin yli 20 metriä korkea Toravuori on todella suosittu kiipeilijöiden keskuudessa.
Toravuorella on kaikkiaan 23 eri kiipeilyreittiä, joista pisin reitti on 35 metrin mittainen. Toravuoren Pikky Myy -reitti kuuluu Etelä-Suomen hienoimpien reittien joukkoon. Humalajoki ja Ijäs kiipeävät kyseistä reittiä.
– Reitin vaikeustaso eli greidi on 7a eli keskivaikean yläpäässä, Raisiossa asuva Ijäs kertoo.
Toravuori on vanha kiipeilykallio. Kyseisen Pikku Myy -reitin on nimennyt sen ensimmäisenä kiivennyt Pia Sjöros vuonna 1996.
Humalajoki on käynyt Toravuorella aikaisemmin, mutta Ijäs on jylhällä kalliolla ensimmäistä kertaa. Kalliokiipeily jaetaan kolmeen eri kiipeilytyyliin eli sporttikiipeilyyn, trädikiipeilyyn ja tekniseen kiipeilyyn.
Humalajoki ja Ijäs olivat tällä kertaa valinneet tyyliksi sporttikiipeilyn, jossa kiipeily tapahtuu käyttäen apuna kallioon valmiiksi asennettuja pultteja.
– Kiipeilijä kiinnittää kiivetessään köyttä pultteihin sulkurenkaiden avulla. Tarkoitus on päästä ylös asti ilman putoamista ja lepäämistä köyden varassa, Humalajoki esittelee.
Trädikiipeilyssä kiipeilijä asentaa itse varmistukset, kuten kiilat, kallion halkeamiin ja koloihin. Teknisessä kiipeilyssä eli teknokiipeilyssä puolestaan edetään varmistuksia pitkin.
Boulderointi on kiipeilyä ilman köyttä tai valjaita.
– Boulderointia harrastetaan pääasiassa matalilla, muutaman metrin korkuisilla siirtolohkareilla, Humalajoki kertoo.
Humalajoki ja Ijäs harrastavat kiipeilyä myös sisätiloissa. Talvisin Humalajoki suuntaa jäätyneille vesiputouksille harrastamaan jääkiipeilyä, jossa käytetään apuna jäähakkuja ja jäärautoja. Myös lounaisesta Suomesta löytyy jääkiipeilyyn sopivia paikkoja.
– Salo on kalliokiipeilijän näkökulmasta erinomainen paikka. Täällä on useita hyviä kallioita kiipeilyyn, Ijäs sanoo.
Kiipeilijöille ovat tuttuja myös muun muassa Merikulman Haukkamäki, Muurlan Babyface ja Kuusjoen Haukkavuori. Lounais-Suomesta löytyy kaikkiaan kolmisenkymmentä kiipeilyyn hyvin soveltuvaa kalliota.
Yksittäiset kiipeilijät saavat kiipeillä kallioilla ja jäällä jokamiehenoikeuden sallimilla paikoilla. Pysyvien pulttien kiinnittäminen sen sijaan vaatii maanomistajan luvan.
Humalajoki on harrastanut kiipeilyä kymmenisen vuotta ja Ijäs muutaman vuoden vähemmän.
– Kokeilin kiipeilyä ensimmäisen kerran jo teininä veljeni polttareissa. Innostuin lajista jo silloin, mutta harrastus alkoi myöhemmin, Humalajoki kertoo.
Ijäs puolestaan kokeili kiipeilyä ensimmäistä kertaa sisätiloissa Turun kiipeilypalatsissa.
– Harrastin aikaisemmin maastopyöräilyä, mutta se on saanut väistyä kiipeilyn tieltä.
Miehet käyvät kiipeilemässä pari kertaa viikossa. Ulkona kallioseinämillä vierähtää helposti useampi tunti. Laji on fyysinen ja vaatii hyvää kehon hallintaa, mutta kiipeily on pitkälti myös mieltä harjoittava laji.
– Välillä jännittää ja se kuuluu asiaan. Tässä lajissa on tullut monta kertaa voitettua itsensä ja se tunne on mahtava, Humalajoki sanoo.
Ijästä kiipeilyssä kiehtoo ”turvallisen lajin vaarallisuuden tunne”.
– Kiipeily on erittäin turvallinen laji, kun tietää mitä tekee ja omistaa asianmukaiset varusteet. Onnettomuudet tapahtuvat yleensä inhimillisen virheen takia, hän sanoo.
Kalliokiipeilyssä tarvitaan muun muassa kypärä, valjaat, kiipeilykengät, kiipeilyköysi, sulkurenkaita kiinnittämiseen sekä varmistuslaitteita, joita käytetään pysäyttämään kiipeilijän putoaminen.
Lisäksi kiipeilijä kuljettaa kiivetessä mukanaan pientä pussia, jossa on magnesiumkarbonaattijauhetta hikoilevien käsien kuivattamiseen.
– Eli samaa tavaraa kuin mitä salimöröt käyttävät, Humalajoki virnistää.
Harrastus on vienyt miehiä ympäri Suomen sekä myös ulkomaille. Kiipeilemässä he ovat käyneet muun muassa Espanjassa, Norjassa ja Ruotsissa.
– Elokuussa olisi tarkoitus suunnata Norjan Lofooteille, Ijäs kertoo.
Suomen hienoin kiipeilykallio sijaitsee Repoveden kansallispuistossa.
– Olhavanvuoren seinämä on vaikuttava ja Suomen olosuhteisiin nähden korkea, Humalajoki sanoo.
Lajin harrastajamäärä on ollut viime vuodet kasvussa. Naisia ja miehiä on kiipeilijöissä suurin piirtein yhtä paljon.
– Etenkin boulderointi on kasvattanut todella paljon suosiota. Kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen kiipeilyseuraan, jos on kiinnostunut aloittamaan kiipeilyharrastuksen, Ijäs vinkkaa.
Humalajoki ja Ijäs ovat itse Lounais-Suomen kiipeilyseura Kruxi ry:n jäseniä.
Humalajoen hiki on kuivunut juttutuokion aikana ja mies on jälleen valmis yrittämään Pikku Myyn kiipeämistä.
– Olen sen aikaisemmin kiivennyt yläköydellä ja aion päästä ylös nytkin, hän sanoo ja lähtee takaisin seinämälle.
