Klippula-esitys vuokraehdoista palautettiin valmisteluun– ”Päättäjien pitää tietää, mistä päätetään”

4
Salon Urheilukalastajat otti vetovastuun leirikeskus Klippulan pyörittämisestä, Kun kaupunki oli luopumassa leirikeskuksesta. Klippula sijaitsee Särkisalossa meren rannalla.

Klippulan leirikeskuksen tulevan kesän käyttöehdotus palautettiin valmisteluun. Salon vapaa-ajan lautakunta päätti asiasta viime kokouksessaan äänin 9–4.

Keskustan kaupunginvaltuutettu ja lautakunnan jäsen Karoliina Vierjoki-Väätäinen ehdotti keskustan Marja Leppähaaran kannattamana, että asia palautettaisiin uudelleen valmisteluun.

– Kannatan ehdottomasti, että Klippulassa voidaan järjestää leiritoimintaa ja että sitä voidaan vuokrata myös yhdistyksille ja yrityksille, mutta esityksen taustatiedot olivat puutteellisia, Marja Leppähaara sanoo.

Suomusjärvellä asuva Leppävaara sanoo, että tietää Klippulasta sen, mitä on lehdistä lukenut, mutta ei ole koskaan käynyt paikan päällä.

– Kyllä päättäjien pitää tietää mistä päätetään. Esityksestä puuttuivat taustatiedot: paljonko on majoitustiloja, rakennuksia, onko saunaa… Ihan perustietoja. Päätettäessä pitää olla tarkat tiedot.

Leppävaaran mukaan virkamiehet tekevät paljon hyvin valmisteltuja esityksiä, mutta aika ajoin tarvittaisiin tarkempia taustatietoja.

– Hyvää työtä virkamiehet yleensä tekevät ja työtä on paljon, Leppävaara lisää.
Päätös tarkoittaa, ettei Klippulaa voi vielä varata ensi kesäksi.

Vierjoki-Väätäisen ehdotuksen puolesta äänestivät tämän itsensä lisäksi Petteri Rissanen (ps.), Mikko Jaakkola (kok.), Juha Björkstrand (ps.), Jani Hirvimäki (ps.), Anne Järvinen (kok.), Arttu Laaksonen (kesk.), Sofia Martyogova (kok.) ja Marja Leppähaara (kesk.).

Klippula oli jo menossa myyntilistalle viime keväänä, mutta kaupunginvaltuusto poisti kiinteistön kaupungin myytävien kiinteistöjen listalta kesäkuisessa kokouksessaan viime vuonna.

Nyt lautakunnan keskiviikkoisessa kokouksessa sivistystoimen johtaja Pia Stoorin esityksessä Klippulan käytölle olisi määrätty ensi kesäksi hinnasto, ja käytännön toimista, valvonnasta sekä ylläpidosta olisi huolehtinut Salon Urheilukalastajat ry. Varauksia olisi voitu tehdä ensi kesäksi toukokuun ensimmäisestä päivästä lähtien varausjärjestyksessä.

Hinnoiksi oli esitetty 140 euroa vuorokausi, 240 euroa perjantaista sunnuntaihin. Koululaisilta ja nuorisotoimelta ei olisi peritty maksua. Ulkopaikkakuntalaisilta olisi peritty 280 euroa vuorokausi, ja perjantaista sunnuntaihin 480 euroa.

Vuoden 2024 varauksia oli esitetty toteutettavan seuraavassa järjestyksessä: kaupungin eri toimialat henkilöstön virkistys- tai erilaisen leiri- ja koulupalveluiden virkistystoiminnan toteuttamiseen, salolaisten yhdistysten leiritoimintaan ja kolmanneksi salolaisten yksityishenkilöiden ja yritysten virkistyskäyttöön.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Olli P
7 kuukautta sitten

Mistäs nyt sitten oikein tuulee ja miksi!?

"VK"
7 kuukautta sitten

Niimpä tietenkin, kaupungin henkilökunnalle etuoikeus varata paikkaa. Sen jälkeen vasta muille jos sattuu tyhjiä aikoja jäämään. Onneksi suhmuroinnin vastustajat lähettivät asian uuteen valmisteluun, kiitos siitä.

Utelias
7 kuukautta sitten
Reply to  "VK"

Kaupungin työntekijöillä on ollut Lamminjärvellä varausmahdollisuus.
Jokos se alue myytiin? Onko alueen kehittäminen unohdettu?

Hei me päätetään!
7 kuukautta sitten

Mitä sen on väliä kiinnostaako, tietääkö tai onko koskaan käynyt paikalla mutta mepä päätetään! Koko suku äänesti ja kaverit kanssa ja nyt ollaan täällä. Vapaa-ajan lautakunta onneksi ei päätä mistään elämässä oikeasti törkeästä – lähinnä kuluttaa rahaa kaikkiin päättömyyksiin kuten nyt viimeksi jäähalleihin. Samalla mietin että kulttuuri olisi ollut myös mutta sillä ei ollut Salossa budjettia varsinaisesti lainkaan? Vielä hetkeä myöhemmin kertaalleen säikähdän etteivät kai nämä päätä myös kirjastotoiminnasta? Toisin kuin vapaa-ajan lautakuntaan niin opetuslautakuntaan valitaan juuri ne valiosoturit jotka osaavat tiivistää kaiken tiedon samalla tutustuen taustoihin, käymällä paikanpäällä, haastaen virkamiesjohtoa sekä osallistaen kyläläisiä. Tämä on tärkeää koska koulu tai… Lue lisää »