
Pääministeri Sanna Marin ilmoitti kovasta, mutta ei kovin yllättävästä päätöksestään keskiviikkona. Hän kertoi vetäytyvänsä syksyllä SDP:n puheenjohtajan tehtävästä. Ennen kaikkea Marin ilmoitti, ettei ole käytettävissä ministeriksi tulevassa hallituksessa. Se tuo lisää ulottuvuuksia spekulaatioihin tulevasta hallituspohjasta.
Keskiviikon tiedotustilaisuudessaan Marin veikkasi, että kokoomus ja perussuomalaiset ovat muodostamassa Suomeen oikeistohallitusta. Heitto oli pikemminkin poliittinen teko kuin aito ennuste.
Omalla ratkaisullaan Marin pyrkii avaamaan ovea kokoomuksen ja SDP:n sinipunahallitukselle. Marinin hahmoon tiivistyy hyvin voimakkaasti nykyinen keskusta-vasemmistolainen hallituspolitiikka. SDP:n ja kokoomuksen väliset erimielisyydet henkilöityivät vaalikamppailun aikana Mariniin ja Petteri Orpoon.
Väistymällä sivuun Marin helpottaa uuden, yhteisen sävelen löytämistä puolueiden välille. Jos kokoomus ja demarit pääsevät sopuun talouden linjoista, yhteistyölle on vaikea nähdä esteitä.
Vetäytymisensä yhteydessä Sanna Marin ei liiemmin kommentoinut omia jatkosuunnitelmiaan. Hän ei ole käytettävissä presidentiksi, mikä on ymmärrettävää uransa alkupuolella olevalta poliitikolta.
Marinin kohdalla on arvuuteltu, onko hän seuraavaksi suuntaamassa kansainvälisiin tehtäviin. On muun muassa väläytelty nimitystä tulevien eurovaalien kärkiehdokkaaksi. Marin on tehnyt kautensa aikana Suomea hyvällä tavalla tunnetuksi maailmalla. Hänelle varmasti löytyisi helposti sopiva tehtävä esimerkiksi EU:n rakenteista.
Marin olisi sopinut erinomaisesti esimerkiksi ulkoministeriksi. On valitettavaa, jos hänen pääministerinä rakentamansa kontaktit ja kansainvälinen tunnettuus jäävät Suomen kannalta hyödyntämättä.
Toisaalta on ymmärrettävää, että korkean profiilin pääministerin olisi ollut vaikea sopeutua riviministerin rooliin toisen puolueen vetämässä hallituksessa. Voitot ja tappiot ja niihin sopeutuminen kuuluvat politiikkaan. Hallituskoalitio hyötyy uusien tulokkaiden lisäksi kokemusta omaavista tekijöistä. Siksi politiikan ei pidä muuttua pelkäksi ponnahduslaudaksi muihin, ehkä vähemmän stressaaviin ja kiinnostavampiin töihin.
Olisiko aika muodostaa hallitus 3 suurimman puolueen kesken?
Ei.