Pikkulapsikin tietää, miltä näyttää pääsiäisnoita. Vanha, koukkunenäinen eukko lentää luudan selässä kyydissään musta kissa ja kahvipannu. Mistä mielikuva oikein on meille syntynyt?
Tänä päivänä pääsiäisnoita esiintyy vain satukirjojen sivuilla ja pääsiäiskorteissa, mutta vielä sata vuotta sitten ne olivat ihmisille oikeasti totta.
– Noidan juuret ovat shamanismissa. Shamaanit olivat yhteisön palvelijoita, jotka transsiin vaipumalla paransivat tauteja ja katsoivat tulevaan. Sana noita syntyi vasta uudella ajalla, jolloin alkoivat noitavainot. Silloin syntyi perinteinen käsitys pahasta noidasta, joka liikkuu pääsiäisenä ja lentää Kyöpelinvuorelle. Noidat liikkuivat kyllä muulloinkin, mutta pääsiäisenä Kristus makasi haudassa ja siksi pahojen henkien ajateltiin erityisesti liikkuvan silloin, kertoo uskontotieteen dosentti Risto Pulkkinen Helsingin yliopistosta.
Yleisin noidan tekemä tihutyö oli karjan vahingoittaminen. Noita kävi pääsiäisenä vieraissa navetoissa ja leikkasi lehmistä karvoja tai nahansuikaleita. Kun noita vei saaliin omaan navettaansa, hän ajatteli, että karjaonni siirtyi hänelle itselleen. Taustalla on ajattelumalli, jonka mukaan onnen määrä on rajallinen, ja se mitä toinen saa, on pois itseltä. Kun elämä oli köyhää ja turvatonta, menestyksestä kilvoiteltiin.
– Tätä tapahtui siis ihan oikeasti. 1800-luvulla se oli ihan yleistä. Taikoja tehtiin ihan 1950-luvulle saakka, Pulkkinen muistuttaa.
Noidat eivät olleet mitään paholaisen kätyreitä, vaan tavallisia ihmisiä. Entisajan suomalainen ajatteli elävänsä yliluonnollisten olentojen ympäröimänä. Oli tonttuja, haltijoita, menninkäisiä ja hiisiä, joiden kanssa oli tultava toimeen. Tässä ympäristössä uskottiin vahvasti myös noituuteen.
Taikoja osasi tehdä jokainen, ja niitä käytettiinkin monen arjen askareen yhteydessä. Loitsuilla parannettiin ihmisiä ja eläimiä sekä etsittiin metsästysonnea ja järjesteltiin lemmenasioita. Mutta toiset tiedettiin taikojen tekemisessä vielä muita kyvykkäämmiksi. He saivat helposti noidan maineen.
Tunnetulta noidalta voitiin pyytää apua esimerkiksi sairauden parantamisessa mutta myös vahingonteoissa. Noitaa voitiin vaikka pyytää tappamaan joku tai lähettämään vainajan henki kummittelemaan vihamiehen taloon.
Suomessa on uskottu noitiin aikojen alkuhämäristä asti. Taustalla on usko siihen, että toisilla ihmisillä on kyky aiheuttaa hengen voimalla pahoja asioita. Huono onni ja sairaus voitiin siis helposti katsoa noidan aiheuttamaksi.
Kun varhaisin noituus eli shamanismi alkoi 1500-luvulla väistyä, tilalle tulivat tietäjät. Tietäjät eli intomiehiksi ja myrrysmiehiksi kutsutut henkilöt haltioituivat tehdessään taikojaan ja ennustaessaan tulevaa. Vasta 1600-luvulla Suomeen alkoivat levitä käsitykset noitasapattiin lentävistä noita-akoista. Käsitykset tulivat meille Keski-Euroopasta muun muassa pappien mukana, sillä yhä useammat papit opiskelivat ulkomailla.
Noitasapattiin lentävä noita tunnettiin lähes koko Euroopassa, ja ensimmäiset noitasapatin viettäjät tuomittiin 1400-luvulla. Kirkonmiehet selittivät, että noituutta käyttänyt ihminen oli tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa, joka antoi hänelle yliluonnollisia voimia.
Noitasapattiteorian mukaan noita lensi sapattiin eli paholaisen pitoihin yleensä luudalla tai vasikalla tai muulla eläimellä. Kerrottiin, että naiset pääsivät lentoon voitelemalla itsensä noitasalvalla, joka oli tehty surmattujen vastasyntyneiden rasvasta. Perillä juhlittiin, irstailtiin, syötiin ja juotiin yhdessä paholaisen kanssa.
Mutta näkikö joku todella omin silmin noidan lentämässä sapattiin?
– Ihmiset eivät niinkään nähneet lentäviä noitia, mutta monet todistivat itse olleensa paholaisen pidoissa tai paholaisen antaneen hänelle voidetta, jonka avulla hän pystyi lentämään, Risto Pulkkinen kertoo.
Tuntuu hämmästyttävältä, miksi moni kertoi tällaisista kokemuksista. Pulkkinen kertoo, että kyseessä arvellaan olleen unikokemusten.
– Kokemukset on saattanut aiheuttaa esimerkiksi torajyvän aiheuttama hallusinaatio. Tällaisesta on saatu todisteitakin, Pulkkinen toteaa.
Suomessa noitasapatin vietosta syytettiin harvoin, sillä ajatus oli liian vieras suomalaiselle kansanperinteelle. Sapattioikeudenkäynnit olivat tavallisia vain 1660-luvun lopulla Ahvenanmaalla ja 1670–80-luvulla Pohjanmaalla.
Siitä kuitenkin syntyi myytti noitien lentämistä pääsiäisenä Kyöpelinvuorelle. Ruotsissa noidat lensivät Blåkullaan. Noidan ihmeellinen matka oli tavallaan muunnos tutuista, kansaa pelottavista tarinoista; eksyneiden tekemistä matkoista vuoreen peikkojen luo tai maan alle maahisten luo.
Noitavainojen aikana vuosina 1450–1750 Euroopassa syytettiin noituudesta noin 200 000 ihmistä, ja heistä arvioidaan tuomitun kuolemaan noin 50 000. Suomessa syytettiin vuosina 1500–1700 noituudesta, taikuudesta ja muusta magiasta noin 2 000 ihmistä. Vilkkaimmin käräjiä käytiin Länsi-Suomessa, erityisesti Varsinais-Suomessa ja Ala-Satakunnassa sekä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.
Kuva pääsiäisyönä luudalla lentävästä vanhasta, rumasta noita-akasta syntyi vasta noitavainojen jälkeen. Alun perin suomalainen noita ei ollut nainen, vaan 1500- ja 1600-luvulla hän oli useimmiten mies.
– Keskieurooppalaisen ideologian mukaan noidat olivat naisia, koska nainen oli langennut syntiin ensin, ja koska paholainen oli mies ja pystyi eroottisella viehätysvoimallaan saamaan naiset pauloihinsa. Euroopassa ja Ruotsissakin suurin osa noituudesta syytetyistä oli naisia, mutta Suomessa suurin osa oli miehiä, Pulkkinen kertoo.
– Tämä todistaa sitä, että 1600-luvulla shamanismin perinnettä jatkaneet tietäjät olivat Suomessa ensisijaisesti miehiä. Noitasapattiepäily kohdistui kuitenkin useammin naiseen.
Noitaoikeudenkäynnit yleistyivät Suomessa 1600-luvun puolivälissä. Tyypillinen tapaus oli, että miestä syytettiin vahingoittavasta noituudesta, ja yleisimmin noitumisen kohteena oli ihminen. 1660-luvulla myös muusta taikuudesta tuli rikollista ja käräjille alkoi päätyä siitä syytettynä enimmäkseen naisia.
Taikojen tekeminen talous- ja navettatöiden yhteydessä olivat tavallista, ja monelle talonpoikaisvaimolle ja -tyttärelle lakimuutos koitui kalliiksi. Tavallisin rangaistus oli 40 markan sakko, jonka maksaminen oli monelle mahdotonta. Sakon sovittaminen ruumiinrangaistuksella taas saattoi tehdä työkyvyttömäksi pitkäksi aikaa tai jopa rammaksi loppuiäksi.
Kuolemantuomioita Suomen alioikeuksissa jaettiin noidille kaikkiaan noin 150, mutta monesti hovioikeus jätti ne vahvistamatta. Noituutta koskeva laki kumottiin 1779.
Vaikka satukirjojen noita on yleensä yksinäinen, syrjäisessä mökissä asuva nainen, yleensä noituudesta syytetyt eivät olleet yksinäisiä. Tyypillisin noituudesta syytetty 1500–1700-luvuilla oli naimisissa oleva, keskivarakas talonpoika tai hänen vaimonsa. Kaupungeissa syytettiin eniten porvareiden vaimoja. Iältään he olivat useimmiten keski-ikäisiä tai sitä vanhempia.
Miten sitten päädyttiin epäilemään, että naapurin emäntä oli lentänyt noitasapattiin? Epäilyjä voitiin esittää riidan tai kateuden vuoksi. Epäily saattoi olla myös todellinen: oma tappio ja toisen menestys herättivät taikauskoisessa mielessä epäluuloja.
Lähteet:
Marko Nenonen ja Timo Kervinen: Synnin palkka on kuolema. Suomalaiset noidat ja noitavainot 1500–1700-luvulla. Otava, 1994.
Mervi Koski: Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja. Karisto, 2007.
Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko. SKS, 2012.
Risto Pulkkisen haastattelu.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran Salon Seudun Sanomissa 7.4.2012.
