Orion Salossa jo 10 vuotta: miljoonia burana-kapseleita, robottitrukkeja, 200 työntekijää ja vakaata kasvua

1
Pakkauslinja 8 pakkasi torstaina Burana Caps -kapseleita kipua vastaan. Linjastot pyörivät 24/5. – Laitteisto on high-tehciä. Työ täällä vaatii teknistä kiinnostusta, Salon tehtaanjohtaja Juho Hellman sanoo. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Isosta metallitynnyristä valuu linjalle numero 8 Burana Caps -kapseleita itsehoitoon. Automatisoitu linja vie kapselit kohti masiinaa, jossa ne pääsevät muovin ja alumiinifolion sisään ja pätkitään kivusta kärsiville läpipainopakkauksiin.

Kaikki Buranat, Orionin yhden tunnetuimman brändin tablettituotteet, on pakattu Salossa. Salo siis taistelee kipua vastaan minkä pystyy – kolmessa vuorossa sunnuntai-illasta perjantaihin.
Eikä vain kipua vastaan, sillä Orionilla on noin 3 000 muuta tuotenimikettä, jotka edustavat satoja lääkkeitä – lähes kaikki globaalin Orionin lääkkeet lähtevät nimen omaan Salosta kohti tukkuliikkeitä ja asiakkaita ympäri maailmaa.

Juho Hellman oli käynnistämässä Orionin tehtaan varastoa kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2017 hän palasi Saloon tehtaan operatiiviseksi johtajaksi. Kuva: SSS/Minna Määttänen

– Varokaa robottitrukkia, muistuttaa Orionin Salon pakkaus- ja logistiikkakeskuksen johtaja Juho Hellman.
– Vaikka se kyllä pysähtyy ennen kuin ajaa päälle, Hellman jatkaa.
Trukki hakee varastosta automaattisesti pakkaamon käytävän ovelle tuodun lavan ja kuljettaa sen eleettömästi toiselle kahdesta blister- eli läpipakkauslinjastosta.
– Olemme automatisoineet varaston ja pakkaamon toimintaa. Yhdellä linjastolla on töissä kolmessa vuorossa kolme ihmistä. Automatisoinnin avulla olemme voineet nostaa tuotantoa, Hellman kertoo.

Ja se tosiaankin on noussut.

Robottitrukki hakee ja tuo varastosta tavaraa pakkaamoon. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Viiden viime vuoden aikana Orionin Salon tehdas on lisännyt lääkepakkaustensa tuotantoa kahdella miljoonalla pakkauksella per vuosi. Nykytahdilla pakkauksia syntyy vuodessa 40 miljoonaa, kun vielä viisi vuotta sitten määrä oli 30 miljoonaa. Salossa käsitellään päivittäin noin 300 kuormalavallista, ja rekkoja tulee ja lähtee päivässä 15–20.
– Kapasiteettia on vielä mahdollista lisätä huomattavasti. Linjastoista se ei ole kiinni, Hellman sanoo.

Lisää lukuja: 14 000 neliön varastossa on noin 13 000 lavaa, 3 500 hyllyä. Ja 10 000 neliön pakkaamossa taas kolme osastoa: blister- eli läpipakkauslinjoja on kaksi, pullopakkauslinjoja neljä, ja lisäksi on vuonna 2018 käyttöön otettu, monikäyttöinen pienten erien pakkausyksikkö.

Salon tehdas taistelee sairauksia ja kipuja vastaan ympäri vuorokauden kolmessa vuorossa sunnuntai-illasta perjantai-iltapäivään. Liki raamatullisesti viikonloppuna saavat sekä robotit että henkilökunta levätä.
– Silloin voidaan myös tehdä huoltoa, ja tuleehan siitä vielä reserviä, millä kapasiteettiä voisi nostaa, Hellman sanoo.

Nokian entisen komponenttitehtaan tiloissa pakataan valtaosa Orionin lääkkeistä. Salosta ne lähtevät maailman markkinoille. – Tuotanto on pitkälle automatisoitua, ihmisiä tarvitaan valvomaan ja tekemään tuotevaihtoja, tehtaanjohtaja Juho Hellman sanoo. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kun tehdas aloitti kymmenen vuotta sitten, Salossa iloittiin sadasta uudesta globaalin ja kovan luokan pelurin tuomasta työpaikasta.
Nyt työpaikkojen määrä on kuin varkain kasvanut jo kahteensataan.
– Tehdas työllistää 180, ja yhdessä alihankkijoiden kanssa Orionin Salon kampus työllistää 200, Hellman täsmentää.

Kasvua viiden viime vuoden aikana on tullut työpaikkojenkin määrään parillakymmentä.
Mahtaako Orion kasvaa Salossa vielä lisää, onko luvassa lisää työpaikkoja?
– Näin suurella toimijalla on aina vaihtuvuutta, mutta mitään suuria rekrytointikampanjoita ei ole nyt näköpiirissä. Kasvu on liikeyritykselle tietenkin aina toivottua, Hellman sanoo.
Hellmanin mukaan Orionin Salon työntekijät ovat suurelta osin Salon seudulta ja myös Turun talousalueelta. Tähän asti rekrytointi ei ole tuottanut Salon yksikölle vaikeuksia.

Pullolinjastolla hihnan loppupäässä vilisee pieniä itsehoidon Primaspan-muovitölkkejä.
– Näitä syödään Suomessa paljon, Hellman sanoo.
Primaspan on Orionin särkylääke, joka sisältää asetyylisalisyylihappoa.

Samaa vaikuttavaa ainetta sisältää myös Aspirin, jota valmistaa saksalainen Bayer, yksi maailman suurimmista lääkejäteistä. Aspirin oli pitkään synonyymi kivunlievittäjälle, nykyisin Burana on ainakin Suomessa korvannut saman statuksen.

Lääkkeissä käydään kovaa taistelua markkinaosuuksista, joista muodostuu maailmanlaajuinen satojen miljardien pelikenttä, jonka yksi pelaajista on nyt jo hyvin kotiutunut Saloon.
Hellman sanoo viihtyneensä työssään ja kokee, että Salossa tehdään tärkeää työtä.
– Salo on olennainen osa Orionin tuotantoketjua. Homma ei pyörisi ilman Saloa, Hellman sanoo.

Primaspan on yksi Orionin kipulääkkeistä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

 

Jo kymmenen vuotta Salossa

Orion on toiminut Salossa jo kymmenen vuotta. Toukokuun 13. päivä vuonna 2013 Orionin varasto käynnisti toimintansa, ja pakkaamo aloitti pakkaamisensa helmikuussa 2014.
Siitä lähtien Orionin Salon pakkaus- ja logistiikkakeskuksen kautta on maailmalle lähtenyt satoja miljoonia lääkepakkauksia, ja koko ajan enemmän per vuosi.
Nykyinen Salon tehtaanjohtaja Juho Hellman oli mukana avaamassa tehdasta kymmenen vuotta sitten, toimien Orionin Salon varaston käynnistämisestä vastaavana projektipäällikkönä.
Hellman, ekonomi ja tuotantotalouden kauppatieteiden maisteri, työskenteli muutaman vuoden muualla Orionin hommissa, kunnes palasi tehtaanjohtajaksi – tai tarkemmin, tehtaan operatiiviseksi johtajaksi, vuonna 2017.

Nokian perinne näkyy ja elää, konkreettisesti. Pakkaamon äärimmäisen steriileissä puhdastiloissa valmistettiin ennen hich-tehc -komponentteja, nyt hich-tech -lääkkeitä, jotka nekin lähtevät Salosta eri puolille maailmaa.
– Nyt tässä, Nokian entisissä tiloissa, toimii vieretysten kaksi huippumodernia tehdasta, Hellman sanoo viitaten uuteen naapuriinsa, myös koko ajan kasvavaan Valmet Automotiven akkutehtaaseen.

 

Orionin Salon pakkaus- ja logistiikkakeskus – Vakaata kasvua vuodesta 2013

Vuosituotanto on noin 40 miljoonaa lääkepakkausta.
Pakkaamossa on kuusi linjaa.
Tehtaalla käsitellään päivittäin noin 300 lavallista lääkeaineita- ja pakkauksia.
Tehtaalla käy päivässä 15–20 rekkaa.
Varastossa on 13 000 lavaa ja 3 500 pienhyllyä.
Henkilöstöä on noin 200 (vuonna 2018: 160)
Koko Orion-konsernilla on Suomessa kuusi toimipistettä, joissa työskentelee yhteensä noin 2 600 henkilöä (vuonna 2020: 2 700 hlö); maailmanlaajuisesti noin 3 600.
Orion-konsernin liikevaihto vuonna 2022: 1 341 miljoonaa euroa.

Pakkauslinja 8 pakkasi torstaina Burana Caps -kapseleita kivuista ja säryistä kärsiville asiakkaille. Linjastot pyörivät 24/5. SSS/Minna Määttänen

Orionin liikevaihto kasvoi, voitto väheni

Orion julkisti osavuosikatsauksensa – eturauhassyöpälääkkeltä odotetaan paljon.

Orion-konsernin liikevaihto kasvoi 2,7 prosenttia 277,9 miljoonaan euroon tammi-maaliskuussa verrattuna edelliseen vuoteen. Samaan aikaan liikevoitto laski 22,4 prosenttia 55,5 miljoonaan euroon.
– Liikevoiton lasku oli ennakoitua ja vuosi on alkanut pitkälti suunnitelmiemme mukaisesti, toteaa Orionin tiedotteessa toimitusjohtaja Liisa Hurme.

Liikevoiton lasku selittyy Orionin mukaan matalammalla bruttokatteella ja kiinteiden kulujen kasvulla. Muun muassa kustannusinflaatio ja hintojen lasku heikensivät bruttokatetta.
Venäjän toimintojen supistumisen vaikutus bruttokatteeseen oli noin seitsemän miljoonaa euroa negatiivinen.

Orion osti viime kesäkuussa eläinlääkeyhtiö VMD:n (Inovet), mikä selittää Animal Health -tulosyksikön liikevaihdon vahvaa kasvua.
Eturauhassyöpälääke Nubeqa nousi Orionin myydyimmäksi tuotteeksi. Tänä vuonna myyntiluvan saaneesta lääkkeestä odotetaan Orionin tulevan kasvun keihäänkärkeä.
Myös Nubeqaa pakataan Salossa.

– Koko vuoden osalta arvioimme liikevoiton kasvavan hieman tai kasvavan edellisvuodesta, Hurme kirjoittaa tiedotteessa.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
VilkunPiilaaja
4 kuukautta sitten

valmistettiin ennen hich-tehc -komponentteja, nyt hich-tech -lääkkeitä” Nyt on melkoset kirjotusasut lipsahtanut toimittajalta.