
Salon seudun vanhimpiin kuoroihin kuuluva Perniön Mieskuoro pitää sunnuntaina 90-vuotisjuhlakonserttinsa. Heti konsertin avauksena kuullaan harvinainen kappale: Vårt Land eli Maamme, mutta ei suinkaan sellaisena versiona, jona olemme tottuneet sen tuntemaan.
– Maamme-laulu perustuu J. L. Runebergin runoon ja sen on säveltänyt Fredrik Pacius. Mutta harvat tietävät, että myös Runeberg sävelsi runonsa. Me esitämme laulun Runebergin sävellyksenä, kertoo Perniön Mieskuoro ry:n puheenjohtaja Håkan Wickström.
Kokonaisuutena juhlakonsertissa ollaan ruotsalaisen C. M. Bellmanin (1740–1795) tunnelmissa, jotka vaihtelevat haikeista riehakkaisiin. Hänen teoksensa on muun muassa konsertin nimikappale Laulu nyt soimaan!
– Bellmanin musiikki on ollut kuorollemme läheistä jo vuosikymmenet. Viime vuosina Bellmanin laulut ovat tulleet yleisölle tutuiksi erityisesti vappuaamun esiintymisessämme Perniön Museonmäellä, mihin syyllinen on johtajamme Matti Leikkonen, Wickström kertoo.
– Perniön Mieskuoroa on pidetty yleensä isänmaallisen musiikin esittäjänä, ja tämä on jotain vähän erilaista. Mutta kyllä konsertissa on mukana isänmaallisiakin kappaleita, hän lupaa.
Perniön Mieskuoro voi 90-vuotiaanakin hyvin, ja sen toiminta on koronavuosista selviämisen jälkeen aktiivista. Tarkalleen ottaen kuoro on jo yli 90-vuotias, sillä kuoro kokoontui ensimmäisen kerran tapaninpäivänä vuonna 1931. Juhlakonsertti piti järjestää jo aiemmin, mutta se lykkääntyi pandemian vuoksi.
– Kuoromme toimii Salon kansalaisopiston opintoryhmänä, ja korona-aikana emme voineet kokoontua. Mutta nyt olemme saaneet kolme uuttakin laulajaa, eli yhteensä meillä on tällä hetkellä noin 20 aktiivilaulajaa. Heidän ikähaarukkansa on 40-vuotiaasta 80-vuotiaaseen, Wickström kertoo.
Juhlakonsertissa lavalle nousee kuitenkin lähes 30 laulajaa, sillä spesiaaliin konserttiin on pyydetty mukaan myös entisiä kuorolaisia.
– Lisäksi konsertissa nähdään vierailevia laulajia, joiden kanssa olemme tehneet vuosien varrella yhteistyötä. Ja Perniön Laulusiskot tuo konserttiin laulutervehdyksensä, Wickström mainitsee.

Mieskuoro harjoittelee kerran viikossa, torstai-iltaisin, Perniön seurakuntatalolla. Juhlakonsertin vuoksi treenitahti on tuplattu.
– Puolentoista kuukauden ajan olemme painaneet harjoituksia kaksi kertaa viikossa, eikä kukaan ole nurissut, Wickström kertoo.
– Meillä on hyvä porukka, joka ei lähde harjoituksiin vain siksi, että pääsee pinnaamaan kotona siivousvuorosta, vaan kuorolaulu on meille tärkeää, hän naurahtaa.
Perniön Mieskuoro laulaa neliäänisesti. Laulajat on jaettu ylempiin ja alempiin bassoihin sekä ylempiin ja alempiin tenoreihin. Kuoro laulaa yleensä a cappella eli ilman säestystä.
Kuoro esiintyy Salon seurakunnan ja kansalaisopiston sekä erilaisten järjestöjen järjestämissä tilaisuuksissa ja muissa juhlatilaisuuksissa. Tänä vuonnakin esiintymisiä on kalenterissa jo kymmenkunta, ja yhtenä on marraskuussa pidettävä juhlakonsertin toisinto. Silloin on siis mahdollisuus kuulla konsertti uudelleen.
– Silloin aiomme pitää konsertin Salon kaupunkialueella. Syksyllä otamme taas mielellämme mukaan myös uusia laulajia. Kaikki uudet mieslaulajat ovat sydämellisesti tervetulleita, vaikka he eivät olisi koskaan ennen laulaneet mieskuorossa – me kyllä perehdytämme, Wickström vakuuttaa.
Perniön Mieskuoron 90-vuotisjuhlakonsertti Laulu nyt soimaan Perniön Yhteiskoulun juhlasalissa (Erveläntie 1) 23. huhtikuuta klo 17.