
Jos LP Viesti ei olisi dominoinut naisten Mestaruusliigaa aikanaan seitsemällä peräkkäisellä SM-kullallaan, tuntuisi Pölkky Kuusamon tämän kauden dominointi vielä isommalta asialta. Isoa se silti on.
Pölkky siirtyi tämän kauden finaalisarjassa 3–0-johtoon hakemalla Hämeenlinnasta 3–2-voiton. Niinpä kultajuhlat nähdään suurella todennäköisyydellä Kuusamossa joko sunnuntaina tai maanantaina.
LP Viesti voitti keväällä 2019 mestaruuden viemällä finaalisarjan voitoin 3–0. Sitä ennen ja sen jälkeen on edetty vähintään kolmen ottelun finaaleissa ilman tappioita viimeksi 2015, tuolloinkin LP Viestin tekemänä. Silloin joukkue selvitti kaikki pudotuspelit häviöittä, eli Pölkyllä on nyt mahdollisuus samaan kahdeksan vuotta tämän jälkeen.
Pölkyn ylivoimaa osoittaa vielä yksi historiatilasto. Korkeintaan kaksi erää finaaleissa hävisi viimeksi LP Viesti kausimallia 2009–2010. Pölkky johtaa tämän kauden loppuottelusarjan eriä 9–2.
Kahteen mestaruuteen peräkkäisinä vuosina ylsi viimeksi LP Viesti 2014–2015, ja nyt Pölkyllä on neljän ottelun ajan mahdollisuus samaan.
Torstaihin päättyi yksi merkittävä suomalainen lentopalloura. Libero Tiiamari Sievänen pelasi viimeisen ottelunsa, jossa hänen edustamansa LP Kangasala hävisi Puijo Wolleylle Kuopiossa 0–3. Näin Puijo Wolley saavutti seurahistoriansa ensimmäisen mitalin, väriltään pronssisen.