Sähköpotkulaudat odottavat yhä ostajaa – yrittäjä kertoo, miksei lautoja ole vielä kevätauringosta huolimatta tuotu Salon kaduille

24
Sähköpotkulaudat ilmestyivät Salon katukuvaan huhtikuussa 2020. Kuva: SSS-arkisto/Jan Sundman

Vuokrattavia sähköpotkulautoja ei ole näkynyt vielä Salon kaduilla, vaikka kevätaurinko jo lämmittää. Kulkupeli & Perävaunu Oy:n yrittäjä Jan Jaakkola sanoo, että laudat ilmestyvät kaduille parin-kolmen viikon päästä.

– Olen tänä keväänä normaalista aikataulusta myöhässä. Se johtuu siitä, että minun pitää toteuttaa homma itse. Minun piti karsia henkilökuntaa parilla ihmisellä, koska elämä on tiukkaa. Koronapandemia aiheutti toimintaan tappioita, Jaakkola kertoo.

Sähköpotkulautabisnekselle ei ole toistaiseksi löytynyt sopivaa ostajaa. Jaakkola ilmoitti myyntiaikeistaan helmikuussa (SSS 25.2.). Perusteluna oli ajanpuute.

– Potkulautatoiminta on kannattavaa mutta työlästä, Jaakkola kertoi SSS:lle helmikuussa.

Kolme vuotta sitten vuokrattavat sähköpotkulaudat Salon katukuvaan tuonut Jaakkola kuitenkin aikoo pyörittää bisnestä myös tänä vuonna, jos ostajaa ei ilmaannu.

Jaakkola kertoo nyt, että sähkölautabisneksestä kyselijöitä on ollut kevään aikana ”jatkuvasti”.

– Ostaja kuitenkin puuttuu. Ei sellaiselle voi myydä, kenellä ei ole luottotiedot kunnossa.

Muutamalla tuhannella eurolla sähköpotkulaudat lähtisivät uudelle yrittäjälle, Jaakkola sanoo.

Kulkupeli vuokraa sähköpotkulautojen lisäksi pakettiautoja, peräkärryjä ja kylpytynnyreitä.

Näistä Jaakkolan ei ole tarkoitus luopua.

– Tai totta kai kaikki on myynnissä, jos sopiva tarjous tulee. Pakettiautojen ja peräkärryjen vuokraamisella on kuitenkin tarkoitus jatkaa, Jaakkola täsmentää.

24 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tosi on
5 kuukautta sitten

Antaa pysyä vaan pois.
Nämä potkulautailijat viellä heikommin tuntevat kevyen liikenteen liikennesääntöjä kuin pyöräilijät.
Jotka hekin huonosti tuntevat ainakin väistämisvelvollisuussäännöt ja kieltomerkit.
Tuntuu että vain oikeuksia ei velvollisuuksia.

Kivaa
5 kuukautta sitten

Mukavia apuvälineitä, aina vaan joku marisee, autoilijoiden pitäisi huomioida myös taajamanopeudet, suojatiesäännöt ym.

Tosi on
5 kuukautta sitten
Reply to  Kivaa

Kyllä se niin on että 95% moottoriajoneuvojen kuljettajista ne huomioi mutta 95% potkulaudoista ja pyöräilijöistä niitä ei huomioi.
Esim tietä ylittäessä on väistettävä moottoriajoneuvoa jos tällä potkulaudalla tai pyörällä ajaa suojatietä eikä taluta.
On myös kevyellä liikenteellä ennakointivelvollisuus ajorataa käytettäessä.

Marko
5 kuukautta sitten
Reply to  Tosi on

Se 5% autoilijpoista sitten ajaa ihmisiä kuoliaaksi.Jos ajat potkulaudalla auton kylkeen tulee lommo ja lautailija loukkaa itsensä.Vähän suhteellisuudentajua.Maantiet eivät ole suunniteltu vain autoja varten ,eivätkä kevyenliikenteen väylät ainoastaan kävelijöille.Suomessa on ayutoilijoilla euroopan huonoin kätös muita tiellä liikkuvia kohtaan.

Pertti
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Outoa matematiikkaa. Jos viisi prosenttia ei huomioi, se ei tarkoita, että tappaa.

Tosi on
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Luonnollista poistumaa.
Ja onko oikea fakta tämä että Suomessa huonoiten huomioidaan vai lieneekö vain mielipide.

Allan
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

95% potkulautailijoista aiheuttaa vaaratilanteita näkövammaisille.
He kompastuvat lyövät päänsä ja kuolevat tai halvaantuvat loppuelämäkseen.
Siksi vuokrattavat sähköpotkulaudat pitää kieltää.

Maailma kehittyy
5 kuukautta sitten
Reply to  Allan

99% autoilijoista aiheuttaa vaaratilanteita näkö ja kuulovammaisille.
Pyöräilijöitäkin jää vähän väliä autojen alle.
Myös pyörät aiheuttavat vaaratilanteita ja jopa kuolemia.

Pertti
5 kuukautta sitten
Reply to  Kivaa

Suuri osa sähköpotkulautojen käyttäjistä tarvitsisi ehdottomasti liikuntaa. Ikävää, että esim. nuoret ihmiset elävät ja kulkevat sähköpotkulaudoilla ja selailevat kännykkää. Liikunta heikkenee, lisää sairauksia ja liikapainoa, kännykkä hävittää lopullisetkin sosiaaliset taidot aiheuttaen pelkoa kohdata ihminen. Toisten ihmisten aristaminen ja pelko aiheuttaa narsismia.

Keijo K
5 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Oikeassa olet, terveyttä arvostetaan vasta kun se on hukattu. On ikävä katsella kun nuoret ihmiset tuhoavat terveyttään tiedostaen sen itsekin. Sitten syytetään yhteiskuntaa.

Marko
5 kuukautta sitten
Reply to  Keijo K

99% vanhoista ihmisistä on huonossa kunnossa,ovatko he pilanneet terveytensä?

Tavis torilta
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Vaikka mitä tekisit terveyteesi eteen kaikkien fysiatrien ohjeiden mukaan, on se kuitenkin ikä, joka toisille aiheuttaa erilaisia kremppoja kroppaan, toisille aiemmin ja toisilla vasta myöhemmin. Kas toisilla paremmat geenit syntymässä saadut kuin toisilla. Katseen voineet siirtää vanhoista tähän nykynuorisoon, jotka ovat ikänsä olleet kiinni älylaitteissa, tuoleilla ja sohvilla löhöillen, tuskin pitkään seisoa jaksavat. Mikä on heidän tulevaisuutensa terveyskäyrä?????

Kylänraitti
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Ennenvanhaan liikuttiin viinan voimalla,siksi terveydenhuolto jumittaa.Oispa silloinkin ollut sähköt.

Olli
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Kenties yli 80v sallitaan hieman huonompi kunto kuin 15 – 50v ?

Elämisen ihanuus ja kurjuus
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

’Vanhojen ihmisten’ rasitteena on korkea ikä, jolloin kunto valitettavasti heikkenee, vaikka olisit elänyt ja eläisit edelleen miten terveellisesti hyvänsä. Se on fakta, joka osuu jossain vaiheessa jokaisen kohdalle.

Marko
5 kuukautta sitten

Joo tiedetään. Mutta ei kai lasten epäterve syöminen ole heidän vaan huoltajiensa vastuulla. Lasten ja nuorten syyllistäminen nyt on väärin. Lapset oppivat matkimalla ja jos vanhemmat ei harrasteta liikuntaa tai myös kotona syödään epäterveellisesti, niin on aikuisilla peiliin katsomisen paikka. Keijon mielestä lapset päättää ihan itse tietoisesti pilata terveytensä. Kannattaisi tuossa syyllistämisessä pitää hieman myös järki kädessä. Äkkiä rupesitte puolustamaan vanhuksia, vaan kellään ei tullut mieleen nuorten ja lasten puolustaminen?

Keijo.K
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Mieluummin järki päässä kuin kädessä. Turha yleistää, jos puhutaan siitä osasta nuorisoa, joka makaa sohvalla kyttää ruutua ja on täysin liikkumatta jaloillaan muuten kuin kulkuneuvolle ja sen päältä takaisin sohvalle. Toivottavasti liikkuvien (jaloillaan) nuorten määrä on suurempi ja suureneva.

Fakta
5 kuukautta sitten

Sähköpotkulaudoissa ei ole ikärajaa.

Pertti
5 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Mitkä ja minkä ikäiset ihmiset ovat vanhoja? Tuollainen epämääräinen ilmaisu kertoo ainoastaan, että faktista tietoa ei ole. Vanha ei ole mikään relevantti määre.

Maailma kehittyy
5 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Meinaatko että autoilijat eivät tarvitse liikuntaa.
Lautailu sentään kehittää tasapainoa ja jalat saavat edes hieman liikettä verrattuna näihin , jotka hakevat 100m päästä autolla maitoa.

Segway
5 kuukautta sitten

Ennen noita itsekin naureskelin kun isot äijät ajeli potkulaudoilla!! Herkkänä hetkenä kuitenkin sorruin tarjouksen uhrina ostamaan itselle mielenkiinnosta sähköpotkulaudan, enkä kyllä ole katunut ostosta!! Näppärä pienissä siirtymissä tai muutoin kiva lähtee ihan ajelee lämpimällä kelillä!!

Make
5 kuukautta sitten
Reply to  Segway

Jos omaksi ostaa, eikö polkupyörä aja saman asian?

Maailma kehittyy
5 kuukautta sitten
Reply to  Make

Ei, sillä laudan saa näppärästi taitettua kasaan ja vaikka takaluukkuun matkalle mukaan.
Pyöriä varastetaan jatkuvasti, laudan voi ottaa sisälle.
Kävellen tulee suurin osa tehtyä silti ulkoilusta, kun luonnossa liikkuu, mutta on tuo fiksusti käytettynä todella näppärä laite.
Turha niistä pienestä joukosta vähäjärkisiä koko käyttäjäkunnasta on leimata, sama pätee myös autoilijoihin jotka kaahaavat päättömästi, eivätkä osaa vilkku käyttää ym.
Enemmän pelkään niitä kuin satunnaisia lautailijoita.

Kivaa kun on mukavaa
5 kuukautta sitten
Reply to  Segway

Ja mikä parasta niille jotka käyttävät sähköpotkulautoja,ettei niitä tarvitse ostaa,voi kätevästi liikkua paikasta A paikkaan B.
Kiva kun kesä tulee ja laudat.