Halikossa toimiva Bloks on investoinut 200 000 euroa tehtaansa laajennukseen. Yritys valmistaa jääpaloja.
Investointi kolminkertaistaa tuotannon vuorokausikapasiteetin kuudesta tonnista kahdeksaantoista tonniin.
– Loppusäätöjä tehdään. Kaikki koneet ja laitteet ovat paikoillaan 90-prosenttisesti. Niillä tehdään jo jäätä, Bloksin omistaja Arto Manninen sanoo.
Manninen kertoo, että jääpalakoneissa on paljon softaa.
– Sitä säädetään Suomen ilmastoon sopivaksi. Parhaillaan on yöllä kylmää ja päivällä lämmintä. Olosuhteet eivät ole samat kuin esimerkiksi Espanjassa, josta laitteet tulevat.
Bloks on harjoittanut jääpalatuotantoa Salossa vuodesta 2013. Yhtiön liikevaihto ja tulos ovat kasvaneet viime vuosina hyvin. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihto oli 637 000 euroa ja liiketulos 76 000 euroa.
Viime vuosi toi kuitenkin ongelmia.
– Logistiikkakustannukset ja sähkön hinta nousivat. Otimme vähän hittiä viime vuonna, mutta tuloksemme kestää pienen takapakin. Hintoja emme halunneet nostaa, Arto Manninen kuvailee.
Suurin osa, noin 80 prosenttia Bloksin tuloksesta tulee kuluttajakaupasta ja loppu 20 prosenttia ravintolapuolelta ja tapahtumista. Esimerkiksi Ruisrock käyttää Bloksin tuotteita. Bloks ei myy tuotteitaan suoraan, vaan toimii tukkujen kautta.
Bloksin jääpalat tehdään kotimaisesta vedestä ja paikallisella työvoimalla. Valmistus tapahtuu sataprosenttisesti aurinkovoimalla.
– Kaikki tehtaamme tuotanto ja varastointi tapahtuu aurinkovoimalla, josta osan tuottaa tehtaan oma aurinkovoimala.
Yhtiö työllistää enimmillään kahdeksan työntekijää. Yrityksessä on jo aloittanut esimerkiksi Halikon lukion opiskelijoita kesätyöntekijöinä.
Oman laajennuksen lisäksi Bloks on aloittanut maahantuonnin Norjasta kasvattaakseen tarjontaansa. Norjalainen yhteistyökumppani on jääpalavalmistaja Mr. Iceman, jolta tulee jäämurskaa ja jääpalloja.
– Mr. Icemanin teknologia yhdistettynä Bloksin toimialaosaamiseen ja logistiikkaan on hyvä yhdistelmä, Manninen sanoo.
Mannisen mukaan yhteistyö pönkittää Bloksin tavoitetta pitää yllä 20 prosentin vuosikasvua.
– Yhteistyössä korostuvat myös pohjoismaiset arvot ja ympäristön huomioiminen. Mr. Iceman on sertifioitu jäävalmistaja, joka mittaa pakkausmateriaaliensa hiilijalanjälkeä.