
Suomen tunnetuimman turkulaisravintolan paluu tapahtuu salolaisvoimin. Salolainen rakennusalan yritys Finnrax Oy entisöi parhaillaan legendaarisen pizzeria Denniksen tiloja Turun keskustassa. Viime syksynä konkurssiin mennyt Dennis on palannut alkuperäisille omistajilleen, Rafkinin perheelle. Ravintola avaa ovensa todennäköisesti toukokuun puolivälissä.
Salolaisen Finnraxin tehtävänä on remontoida ravintola sellaiseksi kuin se opittiin tuntemaan kulta-aikoinaan 1980- ja 1990-luvulla.
– Lähtökohtaisesti me palautamme vanhaa, emme niinkään tee uutta, kertoo ravintoloitsija Kim Rafkin. Hän on alkuperäisen Denniksen perustajan Dennis Rafkinin poika.
Dennis avaa ovensa alkuperäisissä tiloissaan, joissa on viime vuodet toiminut toinen ravintola. Rafkinin mukaan esimerkiksi huonoon kuntoon ajautunut keittiö on pitänyt rakentaa kokonaan uusiksi.
– Yksi väliseinä piti purkaa kokonaan, jotta saimme uuden pizzauunin mahtumaan sisään, kertoo Finnraxin toimitusjohtaja Aleksi Burtsov.
Alkuperäisen ravintolan palasiakin on remontin yhteydessä löytynyt. Esimerkiksi osa Denniksen vanhoista seinäpaneeleista on saatu kaivettua esiin. Suurelta osin remontti on pintakäsittelyä ja maalaamista, Burtsov arvioi.
Remonttiporukka on käyttänyt esimerkiksi vanhoja valokuvia entisöintityön apuna.

Denniksen uusi tuleminen on ollut varsin nopea. Yritys ajautui konkurssiin marraskuussa ja jo ennen vuodenvaihdetta Rafkinin perhe oli ostanut yrityksen oikeudet konkurssipesältä. Rafkinit myivät perheyrityksensä pääomasijoittajille 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Dennis Rafkin perusti nimeään kantavan ravintolan Turkuun alun perin jo vuonna 1975. Vuosikymmenten saatossa siitä tuli turkulaisuuden tärkeimpiä symboleja. Kim Rafkinin mukaan nyt edessä on paluu juurille.
– Tuomme hyvin paljon vanhoja annoksia takaisin ruokalistalle. Syksyllä lähdemme uudistamaan ruokalistaa, mutta ensivaiheessa aloitamme suosikeilla, joita meiltä on paljon toivottu.
– Denniksestä tulee jälleen perheravintola, johon kaikki ovat tervetulleita. Yhdessä pöydässä voi istua nappulaliigajoukkue ja vieressä pukumiehiä, kaikki ovat tervetulleita, Kim Rafkin kuvaa.
Hän lupaa, että alkuperäisellä pizzakeisari Dennis Rafkinillakin on oma roolinsa perheyrityksen paluussa.
– Hän varmasti tulee olemaan mahdollisimman paljon paikalla ja kiertelee juttelemassa asiakkaiden kanssa.
Rafkinin mukaan Denniksen pelastushanke on tullut maksamaan kaikkinensa noin puoli miljoonaa euroa.

Talonrakennukseen keskittyvälle Finnraxille remonttiurakka on poikkeuksellinen. Toimitusjohtaja Burtsov kertoo, että salolaisyritys kiinnostui Denniksestä osittain kohteen tunnettavuuden ja kiinnostavuuden vuoksi. Oma vaikutuksensa oli myös alan suhdannetilanteella.
– Kim [Rafkin] on hyvä tyyppi ja tunnemme entuudestaan. Mutta uudisrakentaminen on tällä hetkellä aika pahasti hiipunut.
Salolaisyritys rakentaa parhaillaan Kaarinassa rivitaloa, mutta on viime aikoina alkanut kilpailla myös remonttikohteista. Varsinais-Suomessa on viime vuosien aikana rakennettu uutta niin kovalla tahdilla, että Burtsov ei ole tehnyt saneerausurakoita. Nyt tilanne on muuttunut. Yrityksellä on parhaillaan yksi remonttikohde myös Salon Tupurissa.
– Edelleen rakennamme uutta, mutta tällä hetkellä alalla on tarjolla runsaasti osaavaa työvoimaa. Sen avulla voimme tehdä näitäkin hommia, Burtsov sanoo.
Rakennusteollisuus RT arvioi tuoreimmassa suhdannekatsauksessaan maaliskuun lopussa, että rakennusala lähestyy aallonpohjaa. Uudisrakentaminen on vähentynyt voimakkaasti.
Etujärjestö arvioi uusien asuntokohteiden aloitusten supistuvan tänä vuonna lähes kolmanneksella noin 27 000 asuntoon. Viime vuonna aloitukset vähenivät viidenneksellä.
– Koko viime vuoden jatkuneen pudotuksen jälkeen kolkuttelemme rakentamisen luvissa ja aloituksissa nyt tasoa, jolta nousu on tilastohistoriassa keskimäärin alkanut, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo arvioi tiedotteessa viime viikolla.
