
Salon kokoomuksella riittää pureskeltavaa, kun eduskuntavaalien tulosta perataan.
Puolueen kannatus nousi Salossa 19,7 prosenttiin, mikä tarkoittaa kolmen prosenttiyksikön kasvua edellisistä eduskuntavaaleista. Omaa ehdokasta ei kuitenkaan saatu läpi.
– Olisi paikallaan, että kokoomukseltakin olisi täältä kansanedustaja. Nyt tässä on jonkin aikaa mennyt, että ei ole ollut. Tälläkään kertaa se ei onnistunut, sanoo kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Ari Aalto.
Varsinais-Suomen kokoomuksen listalla oli kaksi salolaista ehdokasta: ensikertalainen Anu Aaltonen ja aiemminkin kansanedustajana työskennellyt Pertti Hemmilä.


Hemmilä putosi eduskunnasta neljän kauden jälkeen vuonna 2015, minkä jälkeen eduskunnassa ei ole ollut salolaista kokoomusedustajaa.
Aaltonen sai Salosta 1 031 ääntä ja Pertti Hemmilä 1 081 ääntä. Kokonaisuudessaan Aaltonen keräsi 1 610 ääntä ja Hemmilä 3 584 ääntä.
Kokoomusta äänesti 5 528 salolaista. Paikallisia ehdokkaita enemmän ääniä sai Petteri Orpo, jota äänesti 1 324 salolaista. Loput äänet hajautuivat eri kokoomusehdokkaille Salon ulkopuolella.
Maakunnan viimeisen kansanedustajan paikan nappasi juuri kokoomus, ja eduskuntaan nousi taivassalolainen Milla Lahdenperä. Hän sai 4 523 ääntä.
– Milla Lahdenperän nousu oli yllätys. Toki näin, että hyvää kampanjaa hänkin ja hänen tiiminsä teki. Hieno saavutus, sanoo Aalto.
Salolainen kokoomusedustaja ei olisi lukujen valossa mahdottomuus, mikäli ääniä keskitettäisiin voimakkaasti.
Salossa demarit pyrkivät tähän ja saivat läpi ainoan ehdokkaansa, Saku Nikkasen.
– Kyllä sitä olisi pohdittava, että keskittämisellä se voisi onnistua. Mutta se on sitten toinen asia, miten se käytännössä menee, sanoo Ari Aalto.
Hän pitää strategiaa myös ongelmallisena.
– Demokratian toteutumisen kannalta hiukan vierastankin sellaista ajattelumaailmaa, että asioita kovasti keskitetään ja sovitaan miten pitää toimia. Ei sekään välttämättä ole ihanneasia. Mutta joskus käytännön tulosten saaminen voi vaatia, että periaatteiden kanssa tehdään kompromissia, jotta päästään haluttuun tulokseen, Aalto miettii.
Vaaleissa yksittäiset ehdokkaat muodostavat yhteislistan, ja listanäkökulmasta kokoomus onnistui hyvin. Varsinais-Suomesta kerätty äänipotti kasvoi noin 12 000 äänellä.
– Sekin on tärkeä asia, että koko lista saa mahdollisimman paljon ääniä. Se voi olla joskus ristiriidassakin paikallisen tavoitteen kanssa, että miten näitä sovitetaan yhteen.
Oliko ehdokasasettelussa nyt tällaista ristiriitaa?
– En minä niin sanoisi, mutta monenlaisia näkemyksiä tämänkin suhteen on kuultu. Itse en ottaisi kantaa sen enempää, sanoo Aalto.

Toiminnanjohtaja Juha Rantasaari Varsinais-Suomen kokoomuksesta on tyytyväinen vaalien lopputulokseen.
– Tuli suuri voitto, ja saavutimme kaikki asetetut tavoitteet, sanoo Rantasaari.
Hänen mielestään myös salolaisehdokkaiden äänisaalis oli hyvä, vaikkei läpimenijöitä ollutkaan.
– Salo on kokoomukselle tärkeää aluetta, se on kautta historian sitä ollut.
Pitäisikö Salosta olla vain yksi kokoomusehdokas?
– En itse näe ehdokasasettelua sillä tavalla, että olisi kuntakohtaisia ehdokkaita. Ajattelu, että kunta olisi merkittävin tekijä, niin siihen en usko. Enemmän niin, että eri ikä, ammattikunta, osaaminen tai poliittinen tavoitteisto puhuttelee, sanoo Rantasaari.
Ei keskittää, vaan laittaa rivit suoriksi ja ryhtyä yksissä tuumin palauttamaan liike-elämää Salon keskustaan. Tähän mennessä tyhjien liiketilojen täyttäminen on ollut sellaista nuotanvetoa sijoittajien ja työtä tekevien yrittäjien välillä, että katukuva on vain autioitunut vuosi vuodelta. Kaupunki on kauppapaikka ja sen pitää myös näyttää siltä. Eikä miltään suojeltujen parkkipaikkojen katveessa nököttävältä nukkumalähiöltä.