Somero-opiston tuntiopettajille maksetaan työehtosopimusta paremmat kilometrikorvaukset myös lukuvuonna 2023–2024.
Somero päätyi Salon tavoin jo maksamaan vanhan työehtosopimuksen mukaisia korvauksia jo kuluvan lukuvuoden osalta. Kaupungin henkilöstöjaosto päätti jatkaa käytäntöä ensi syksynä.
Aiemmassa sopimuksessatuntiopettajillekorvattiinyli kuuden kilometrin työmatkan, muttaviimesyksynä omavastuuosuus piteni 20 kilometriin suunnalta.Kuntatyönantajien ja Opettajien ammattijärjestö OAJ:n sopima heikennys sai kovaa kritiikkiä Salon seudulta, sillä maaseudulla kansalaisopistot pyörivät nimenomaan tuntiopettajien varassa.
Uuden työ- ja virkaehtosopimuksen noudattaminen olisi vähentänyt tuntiopettajien matkakustannusten korvauksia 12,88 euroa työpäivältä. Heikennysuhkasi kansalaisopistojen kurssien toteutumista, sillä moni opettaja ajaa kurssipaikalle parin tunnin työrupeamaa varten.
Somero-opiston tuntiopettajista noin puolet eli kolmisenkymmentä saa matkakustannusten korvausta.