Taiteiden Yä vie tapahtumia Linjuriin – tämän vuoden teemoina monikulttuurisuus ja ekoilu

0
Viime vuoden Taiteiden Yässä nähtiin Salon kansalaisopiston kesäkurssilla muodostunut klovniryhmä. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Elokuun viimeisenä päivänä järjestettävä Salon Taiteiden Yä laajenee entisestään, kun kulttuuritapahtumia viedään kauppakeskus Linjurin tiloihin.

Linjurissa nähdään esimerkiksi beniniläisen Prince Toffan näyttely, jossa esitellään kierrätysmateriaaleista tehtyjä asuja. Näyttely on esillä kaksi viikkoa, ja sen aikana pidetään myös käsityö- ja kierrätystyöpajoja.

Työpajaa Taiteiden Yänä vetää yhtäältä Salon Taitokeskuksen ohjaaja Hannele Ruponen. Minä ja uudet vaatteeni -työpajassa hyödynnetään esimerkiksi vanhoja karttoja ja kierrätystekstiilejä.

Uutta tarjoaa myös Linjurin Kulttuurikirppis. Kirpputorilla voi kaupitella vaikkapa musiikkia, kirjoja, elokuvia tai sarjakuvia.

Salon musiikkiopiston jousiorkesteri esiintyi Sofia Rockasin johdolla viime vuoden Taiteiden Yässä. Kuvaushetkellä torilla soi Beethovenin Oodi ilolle. Kuva: SSS-arkisto/Marko Mattila

Viidettä kertaa järjestettävän Salon Taiteiden Yän teemoina ovat tänä vuonna monikulttuurisuus ja ekoilu. Teemat näkyvät tapahtuman organisoinnissa monella tapaa: Salossa asuvia maahanmuuttajia pyritään osallistamaan talkoolaisina, ohjelman järjestäjinä ja yleisönä. Matalan kynnyksen osallistumista tuetaan yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettävissä infotilaisuuksissa.

Tapahtuman aloittavaan sambakulkueeseen toivotetaan tervetulleiksi kaikki salolaiset harrasteporukat, yhdistykset, urheiluseurat ja muut toimijat. Kulkue etenee sambareggaen tahtiin Helsingintieltä torille, jossa tapahtuma avataan virallisesti. Osallistujien ei tarvitse osata sambaa – iloinen heiluminen ja askellus riittävät mainiosti.

EtnoSalon väki rohkaisee ensikertalaisia kokeilemaan siipiään ja esiintymään kaduilla, puistoissa tai omistajien kanssa sopien keskustan kahviloissa ja tyhjillään olevissa liiketiloissa. Yän esitysten pituutta ei ole määritelty: viiden minuutin show on yhtä tervetullut kuin tunnin tai kahden pituinen esitys.

Jo nyt mukaan on ilmoittautunut useita toimijoita, niin uutta väkeä kuin aikaisempina vuosina mukana olleita konkareita. Kulttuurikeskus Villistä tulee Yän ajaksi sanataiteen ja runon talo, Salon Viihdelaulajat nousee Teatteri Provinssin lavalle ja Riverside Cruisers valtaa tuttuun tapaan torin ympyräparkin.

Myös Salon museopalvelut on perinteisesti mukana Yässä, Salon seurakuntatalon open stage kutsuu esiintyjiä ja Café Asema sekä Elektroniikkamuseo tarjoavat tilojaan ohjelmaa tuottaville toimijoille. Improvisaatioduo Pahat Mahat suunnittelee keskustaan siltojen alla esitettäviä improhetkiä.

Seuraava Taiteiden Yän toimijoiden ja talkoolaisten yhteinen suunnittelukokous järjestetään Salon uudella seurakuntatalolla tiistaina 30. toukokuuta kello 17.

Salon Taiteiden Yä torstaina 31. elokuuta.