Paloturvallisuus on keskeinen osa maatilojen riskien hallintaa. Vuoden jokaisena päivänä jollain suomalaisella maatilalla syttyy tulipalo, jonka laajuus ylittää vakuutuskorvauksen omavastuun. Joka toisena päivänä vastaavia paloja syttyy kaksi.
Tyypillisesti maatiloilla palavat lypsykarjarakennukset, lämpökeskukset ja viljankuivaamot. Iso tulipalo lamauttaa helposti koko maatilan toiminnan ja aiheuttaa usein tuntuvia omaisuusvahinkoja ja taloudellisia tappioita.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ryhmäpäällikkö Kim Kaustell on tehnyt maatilojen tulipaloihin liittynyttä tutkimusta ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten ja ollut mukana vuonna 2021 alkaneessa hankkeessa, joka päättyi vastikään. Hän toteaa, että maatilapaloissa toistuvat samat syttymissyyt ja palavat samat rakennustyypit.
– Hakelämmityslaitosten ja kuivureiden tulipalot nousevat tilastoissa esille vuodesta toiseen. 40 prosentissa tapauksista syynä ovat kone- ja laiteviat, joihin lukeutuvat myös tulisijat ja savuhormit.
37 prosenttia maatilapaloista tapahtuu lypsykarjarakennuksissa.
– Kotieläinrakennus on sähkövioille ja haurastumiselle altis ympäristö. Niissä on paljon pölyä ja aggressiivisia kaasuja, Kaustell huomauttaa.
Kim Kaustell sanoo, että tulipaloriskin pienentämiseksi tarvitaan ennalta ehkäiseviä toimia.
– Kun maataloustuottajilta kysytään, ovatko tilan paloriskiasiat hallinnassa, he vastaavat, että ovat toki. Sitten, kun kysytään, millä tavoin niitä hallitaan, he vastaavat, että vakuutukset ovat voimassa, hän hymähtää.
Vakuutukset eivät kuitenkaan estä paloja syttymästä. Paloturvallisuuden parantamiseksi tiloilla tarvitaan säännöllistä ja määrätietoista työtä. Kaustell korostaa siisteyden merkitystä. Paloriskiä pienentää päivittäinen siivoaminen, pölyjen poisto ja laitteista huolehtiminen. Hormit on nuohottava ja sähkötarkastukset tehtävä säännöllisesti.
– Kuivureissa pölisee viljapöly ja eläintiloilla karvat, rehut ja kuivunut lanta. Pölyiset pinta-alat ovat isoja. Ne voivat olla syttymisherkkiä ja levittää paloa tehokkaasti.
Kaustell painottaa, että paloturvallisuudesta huolehtiminen on kaikkien tilalla työskentelevien tehtävä.
– Monilla asioilla voi vaikuttaa kuten sillä, pidetäänkö osastoivat ovet kiinni rehuladon ja navetan välissä, millaisilla työkaluilla, tiedoilla ja taidoilla toimitaan ja miten paloturvallisuus huomioidaan maatilojen rakennussuunnitelmissa ja laitehankinnoissa.
Kaustell huomauttaa, että maatilojen toimintaympäristö on tyypillisesti kerroksellista. Vanhaa ja uutta on rinnakkain sekä rakennuksissa että kone- ja laitekannassa.
Pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilasto Pronto kertoo, että Suomen maatiloilla tapahtui 3 989 tulipaloa vuosina 2000–2022.
– Tilojen määrä on samassa ajassa laskenut noin puoleen, mutta hälytystehtävien määrä tilojen lukumäärää kohti nousi vuoteen 2020 asti. Kahtena viime vuonna luvuissa on ollut merkittävää laskua, johon en ole vielä saanut selvitystä, Kaustell huomauttaa.
Tarkastelujaksolla Etelä-Pohjanmaalla sattui eniten eli 495 maatilarakennusten tulipaloja. Varsinais-Suomessa niitä oli yhtä vaille saman verran eli 494. Maakuntien sijoitukset selittyvät tuotannon laajuudella eli maatilojen määrällä.
Salon seudulla maatilapalojen hälytystehtävämäärän tilastoa johtavat Salo ja Somero. Salon seudun tulipaloista 27 syttyi lypsykarjarakennuksissa. 27 tulipaloa syttyi myös viljan kuivaamoissa ja viljan säilytysrakennuksissa. 60 paloi muissa maa-, metsä-, ja kalatalouden rakennuksissa.
Syttymissyy saadaan selville vain noin puolesta kaikista maatilojen tulipaloista. Tietoon tulleista syistä yleisimpiä olivat halkeamat tai kipinät savuhormissa tai uunissa, sähkölaitteen maa- tai oikosulku, kuuma tai hehkuva esine tai tuhka sekä ylikuumennut prosessi.
Harvemmin palo oli saanut alkunsa ilotulitteesta, savukkeesta tai muusta tupakka-aineesta, hitsaus- tai polttoleikkauksesta, nuotiosta tai muusta avotulesta, roskien poltosta, salamasta tai riittämättömästä etäisyydestä palavaan rakenteeseen.
Vakuutusyhtiöt ovat tehneet vuosien mittaan erilaisia kampanjoita, joiden avulla maatilapaloja on pyritty vähentämään. On ollut nuohouskampanjaa ja välillä on jaettu ilmaiseksi loisteputkivalaisinten sytyttimiä, sillä huonokuntoisista sytyttimistä on syttynyt tulipaloja.
Kaustell miettii, miksi tilanne ei ole parantunut.
–Tietoa on, mutta kehitys on ollut huono, hän toteaa ja pohtii, miten pääsisi viljelijän korvien väliin, ja saisi asiat muuttumaan ajatuksista pieniksi teoiksi, joita on tehtävä pitkin vuotta.
– Se ei voi olla vaikuttamatta, että viljelijät pyörittävät nykyään melkoista palettia ja ovat tiukoilla niin taloudellisesti, henkisesti kuin fyysisestikin.
