Korisliigan finaalisarja Karhubasketin ja Seagullsin välillä jatkuu torstaina vuonna 1935 valmistuneessa Töölön Kisahallissa, jonka parasta ennen -päiväys umpeutui jo Mauno Koiviston toisella presidenttikaudella.
Sijainti on täydellinen, mutta puitteet surkeat.
Kisahallissa on vain tuhat istumapaikkaa, pukukopit ovat aivan liian ahtaat ja korien takana oleva lyhyt varoalue päättyy ruskeaan seinään, joka suorastaan odottaa jotain vakavaa tapahtuvaksi. Päätykatsomot ovat yhtä kuin kaide, johon pääsee finaaleissa nojaamaan maksamalla 29 euron pääsylipun.
Kisahalli on ruma rasite niin Seagullsille, Korisliigalle kuin urheiluinfraansa jo vuosikausia laiminlyöneelle Helsingin kaupungille.
Silti se on kuvaavin mahdollinen näyttämö suomalaisen koripallon tärkeimmän sarjakilpailun huipennukselle, sillä Kisahalli edustaa kaikessa pysähtyneisyydessään sitä, mitä Korisliiga merkitsee suomalaiselle koripallolle – pakollista pahaa, joka menee ohi ummistamalla silmänsä.
Tänä keväänä pitää vaan ummistaa normaalia kauemmin.
Kisahalli on myös mainio symboli Korisliigan pitkittyneelle taantumalle, jota myös lamaksi kutsutaan. Ei tarvitse mennä Ruotsia kauemmas todetakseen, että Korisliiga on jäänyt entistä pahemmin muiden eurooppalaisten pääsarjojen jalkoihin.
Korisliiga oli pitkään käytännössä kaikessa Ruotsin pääsarjaa Basketligania edellä.
Korisliigassa pelattiin parempaa koripalloa suuremman yleisön edessä. Basketliiganin huippuseurojen amerikkalaispelaajat, kuten Vilppaasta tutut William Walker ja Ladarien Griffin, hakivat seuraavaan steppiä itänaapurista.
Kaudella 2016–2017 Korisliiga teki Vilpas-buumin vetämänä uuden yleisöennätyksensä. Tuolloin runkosarjan yleisökeskiarvo oli 941. Se on myös toistaiseksi viimeinen kausi, jolloin Korisliigan yleisömäärät ovat olleet Basketligania edellä.
Koronapandemian jälkeen ero Basketliganin eduksi on jo ollut jo merkittävä. Korisliigan pitkän ajan tavoitteena on ollut rikkoa tuhannen katsojan keskiarvo runkosarjassa. Basketligan teki sen jo päättyneellä kaudella (1 044).
Korisliigan yleisökeskiarvo oli viidenneksen pienempi (851), vaikka Kauhajoella ja Joensuussa siirryttiin areena-aikaan.
Suurin ero tuli kuitenkin pudotuspeleissä. Basketliganin pudotuspelien katsojakeskiarvo oli peräti 1 801 katsojaa, kun se Korisliigassa on ennen neljättä finaalia vain 1 298.
Norrköping Dolphinsin ja Borås Basketin välistä finaalisarjaa seurasi keskimäärin 2 654 katsojaa, kun Karhubasketin ja Seagullsin finaalisarjan keskiarvo on ennen neljättä finaalia 1 866.
Suurin ero pääsarjojen välillä onkin olosuhteissa.
11 joukkueen Basketliganin pienimmät hallit Kalmarissa ja Nässjössä vetävät 1200 katsojaa. Boråsissa, Tukholmassa, Norrköpingissä ja Uppsalassa katsojakapasiteetti on yli 3 000.
12 joukkueen Korisliigassa vain kolmen paikkakunnan (Joensuu, Kauhajoki ja Salo) kapasiteetti on yli 2 000. Alle tuhannen kapasiteetit ovat Nokialla ja Lapualla.
Basketliganin keskiarvokapasiteetti on peräti 2 300, kun se Korisliigassa on vain 1 300.
On toki muistettava, että Ruotsissa on lähes puolet enemmän asukkaita kuin Suomessa. Mutta koripalloa on pidetty – ainakin tähän asti – yhtenä niistä harvoista globaaleista lajeista, joissa Suomi on Pohjolan kiistaton ykkönen.
Toki MM-kisoihin valmistautuva Susijengi (24:s) on edelleen maailmanrankingissa länsinaapuriaan (50:s) selvästi edellä, eikä Ruotsissa ole ainuttakaan Lauri Markkasen kaltaista megatähteä.
Mutta muissa Euroopan maissa on jo pitkään pelannut selvästi enemmän ruotsalaisia kuin suomalaisia – usein vielä paremmissa sarjoissa ja isoimmilla minuuteilla.
Ja nyt puhe oli vain miehistä.
Naisissa Ruotsi (maailmanranking 18:s) on urheilullisesti selvästi Suomea (59:s) edellä niin maajoukkue- kuin pääsarjatasolla.
Puhumattakaan yleisömääristä: viime helmikuussa Globenissa pelatun naisten EM-karsintaottelun Ruotsi–Latvia yleisömäärä oli ennätyksellisesti 9 428, kun samaan aikaan Helsingin Urhea-hallissa pelatun Suomi–Ranska-ottelun yleisömäärä oli 852.
Ruotsi juoksee karkuun myös harrastajamäärissä. Tällä hetkellä Ruotsissa on noin 30 000 rekisteröitynyttä koripalloilijaa, kun Suomessa luku on 22 500.
Suomen Koripalloliiton strateginen tavoite on ylittää 25 000 pelaajan raja vuonna 2024. Ruotsin liiton tavoite on 42 000 pelaajaa vuonna 2025.
On siis turha pelätä, että Ruotsi ohittaisi Suomen myös koripallossa, sillä ohitus on jo tapahtunut – sitä ei vaan ole huomattu tai haluttu huomata.
