No hei, saako häiritä hetken vakuutusasioissa? Nyt olisi tarjolla edullinen vinkki, jolla voi säästää satasia.
Kyse on vakuutusten kilpailuttamisesta.
Tiedän, arjen to do -listalla on paljon muutakin.
Pitää esimerkiksi käydä töissä, pestä pyykkiä (ja myös viikata ne jo pestyt), kehittää joka päivä jokin ruoka perheelle, muistaa kummilapsien syntymäpäivät, huolehtia riittävästä d-vitamiinin saannista, toimia harrastuskuskina, käydä lenkillä tai vähintäänkin ajatella lenkillä käymistä, vastata lukuisten Whatsapp-ryhmien viesteihin, runnoa pahveja ja muoveja täpötäyteen lajittelukonttiin, vaihtaa sohvatyynyjen päälliset sesongin mukaiseksi. Kaikki omalla tavallaan tärkeitä mutta aikaa vieviä hommia!
Vakuutuspapereiden etsiminen, vakuutusyhtiöihin soittelu ja tarjousten pyytäminen ei ole aivan päällimmäisenä mielessä. Sellainen tylsä homma on helppo lykätä tuonnemmas.
Meidän perheemme maksaa vakuutuksista usemman tonnin vuodessa – kuten monet muutkin.
Finanssiala ry:n laskelman mukaan jokainen suomalainen maksaa erilaisia vakuutusmaksuja 1 700 euroa vuodessa. Tämä luku tosin sisältää myös lakisääteiset työeläkemaksut, jotka vähennetään palkasta tai yrittäjän maksutulosta.
Kun kilpailuttaa vakuutuksia, kyse on erilaisista omaisuuteen ja terveyteen liittyvistä vakuutuksista. Meillä näihin koti-, auto-, tapaturma- ja muihin vapaaehtoisiin vakuutuksiin kului viime vuonna 3 070 euroa. Se on valtava summa, joka on kasvanut nykykokoonsa vikkelästi.
Kilpailutimme vakuutukset viimeksi keväällä 2018. Tuolloin saman paketin loppusumma oli 1 750 euroa.
Ensimmäinen yrityksemme pienentää laskua oli soitto omaan vakuutusyhtiöömme. Voisitteko ystävällisesti alentaa maksujamme?
Vastaus oli simppeli. Yhtiö ei alenna vakuutuspaketin hintaa, ellemme saa vastaavalle paketille edullisempaa tarjousta jostain muusta yhtiöstä.
Tästä tuli siis askel numero kaksi. Pyysimme kilpailevan yrityksen tarjouksen. Se oli 2 300 euroa.
Kiikutimme tarjouksen vanhaan yhtiöömme, joka laski uuden hinnan: 2 040 euroa.
Jäikö hintaan edelleen ilmaa? En tiedä. Tarjouksia olisi toki voinut pyytää useammastakin yhtiöstä, mutta jo tällä suhteellisen kevyellä vaivannäöllä hinta laski yli tuhat euroa. Muutoksia vakuutusehtoihin tämä ei tuonut.
Valistuneena kuluttajana toimiminen on työlästä. Elämä maksaa, eikä loputon vertailu tee arjesta kovin mielekästä. Silloin tällöin kannttaa kuitenkin ängetä itsensä puhelinkoppiin ja vetää arjen supersankarin viitta ylleen.
Tuntipalkka saattaa yllättää.
Kirjoittaja on Salon Seudun Sanomien toimittaja.