Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella

0
Nordean mukaan esimerkiksi asuntolainan joustomahdollisuuden hyödyntäminen ei ole lisääntynyt kasvaneista koroista huolimatta. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen
Nordean mukaan esimerkiksi asuntolainan joustomahdollisuuden hyödyntäminen ei ole lisääntynyt kasvaneista koroista huolimatta. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen

Vanhojen osakeasuntojen hintojen lasku on jatkunut ympäri Suomea huhtikuussa.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat huhtikuussa koko maassa 6,2 prosenttia vuoden takaisesta. Kuudessa suurimmassa kaupungissa hinnat laskivat 6,7 prosenttia, kun suurten kaupunkien ulkopuolella hinnat laskivat 5,1 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan suurinta lasku oli kerrostalojen hinnoissa, jotka laskivat koko maassa 7,0 prosenttia. Rivitaloasunnot halpenivat 4,2 prosenttia viime vuoden huhtikuuhun verrattuna.

Pääkaupunkiseudulla vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat huhtikuussa 7,2 prosenttia. Eniten pudotusta oli Espoossa, jossa laskua kertyi yli kahdeksan prosenttia vuoden takaisesta. Helsingissä ja Tampereella hinnat laskivat runsaat seitsemän prosenttia. Sitä vastoin Oulussa hinnat laskivat muita suuria kaupunkeja vähemmän, kun laskua kertyi vain 0,7 prosenttia.

”Merkki talouden terveestä toiminnasta”

Hypoteekkiyhdistyksen ekonomisti Juho Keskinen arvioi, että asuntojen hintojen voimakas hiipuminen on toisaalta myös toivottua.

– Korot, kulut ja runsaslukuiset uudet kodit painavat hintoja heikon kysynnän oloissa. Pitkään jatkuneen asuntomarkkinoiden nousukiidon jälkeen hintojen huojennus on oikeastaan merkki talouden terveestä toiminnasta, Keskinen sanoo tiedotteessa.

Keskinen muistuttaa, että asuntojen hinnat ovat aiemmin nousseet Suomessa tulojen ja vuokrien tahdissa. Hänen mukaansa kuplan puhkeamisen sijaan kyse on nyt ennemminkin markkinoiden sopeutumisesta kohonneisiin korkoihin ja sodan hyydyttämään kysyntään.

– Olisin enemmän huolissani, jos asuntojen hinnat eivät tässä tilanteessa laskisi – tai vastaavasti kääntyisi nousuun, kun kysyntä aikanaan elpyy ja korot taittuvat. Markkinat toimivat tilanteessa odotusten mukaisesti ja tarjoavat nyt mahdollisuuden omistusasunnon hankintaan aiempaa useammalle.

Keskinen huomauttaa, että asuntojen hinnat kuitenkin nousivat huhtikuussa 0,2 prosenttia edellisestä kuukaudesta eli maaliskuusta.

Itä-Suomessa näkyy venäläisten kiinteistönostajien puuttuminen

Tilastokeskus kertoo myös, että kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin huhtikuussa 35 prosenttia vähemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin.

Keskisen mukaan asunnonostoaikeet jatkoivat laskuaan toukokuussa ja ovat nyt alempana kuin koronasulkujen aikaan keväällä 2020.

– Kaikkein vähiten asuntokauppoja suunnitellaan Itä-Suomessa, jossa alle viisi prosenttia kotitalouksista harkitsi asunnon ostoa seuraavan vuoden aikana. Koko maan osalta aikeita oli 12 prosentilla ja pääkaupunkiseudulla yli 16 prosentilla kotitalouksista.

– Itä-Suomen asunto- ja mökkimarkkinat ovatkin kärsineet venäläisturismin romahduksesta ja kauppapakotteista kaikkein eniten, kun myös venäläiset kiinteistönostajat puuttuvat alueelta kokonaan, Keskinen jatkaa.

Liisa Kujala