Salon kaupunki aloittaa tämän vuoden asvaltointityöt vapun jälkeen. Toukokuun ensimmäisellä viikolla työt alkavat Niinistönkadulla (Somerontieltä Ollikkalankadulle) ja Perttelinkadulla (Koskikadulta Helenankadulle). Asvaltointityöt käynnistyvät jyrsintätöillä tiistaina 2. toukokuuta.
Asvaltointitöistä aiheutuu haittaa liikenteelle, ja alueella on liikenteenohjaus.
Toukokuussa asvaltointitöitä tehdään keskustan alueella. Alustavan aikataulun mukaan toukokuun toisella viikolla on tarkoitus asvaltoida Kajalankadun kevyen liikenteen väylä ja Skeittipuiston kevyen liikenteen väylä. Toukokuun puolivälistä alkaen, kahden viikon ajan, vuorossa ovat Tahkonkatu, Kirkkokatu, Torikatu sekä poliisilaitoksen liikenneympyrä ja Mariankadun liikenneympyrä.
Asvaltoinnit saattavat vaatia esimerkiksi liikenneympyröiden väliaikaista sulkemista. Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että näissä kohteissa asvaltointi pyritään tekemään mahdollisuuksien mukaan öisin, ja mahdollisista väliaikaisista sulkemisista tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa. Muuten asvaltointityöt pyritään tekemään liikenteenohjauksen avulla.
Kesällä vuorossa ovat kesäkuussa Teijo, Perniö, Perniön asema ja Särkisalo, heinäkuussa Kisko, Suomusjärvi ja Halikko, ja elokuussa Ylhäinen, Tupuri ja Halikko. Syyskuussa asvaltointi jatkuu vielä Halikossa ja Vartsalan alueella.
Aikataulut ovat alustavia, ja niihin voi tulla muutoksia.