Elokuva-arvostelu: Uusi tulkinta Speden lännenelokuvasta on kuin filmattua kesäteatteria ja absurdi nautinto

HIRTTÄMÄTTÖMÄT (Suomi 2023). Ohjaus ja käsikirjoitus: Andrei Alén. Kuvaus: Ari Virem. Näyttelijät: Aku Hirviniemi, Ona Huczkowski, Andrei Alén, Ada Laine, Kari Hietalahti, Jasper Pääkkönen, Hannele Lauri, Janne Kataja.

Hirttämättömät operoi niin etäällä ”hyvän” ja ”huonon” välisestä jännitekentästä, että on jokseenkin tarpeetonta yrittää sijoittaa sitä millekään janalle. Sen kiinnostavuus kumpuaa aivan toisaalta kuin perinteisten taideluomusten ansiot.

Tai tavallaan Andrei Alénin ohjaustyössä on aika syvääkin perinteisyyttä ja tradition tuntemusta. Ensinnäkin se on syntynyt lännenelokuvan historiasta ja koeponnistaa rikkaan lajityypin sallivuuden rajoja. Toiseksi se hyödyntää absurdin teatterin ilmaisukeinoja, sotkee ne tyylillisessä tehosekoittimessaan western-kuvastoon ja kuorruttaa sekasotkun kekseliäillä anakronismeilla.

Ja kolmanneksi se perustuu Spede Pasasen klassikkoteokseen, jonka Pasanen kirjoitti ja ohjasi hetkeä ennen Uuno Turhapuroa (1973). Alkuperäinen Hirttämättömät (1971) on suomalaisen lännenelokuvan ja suomalaisen elokuvan outo mestariteos, hyvinkääläisellä hiekkakuopalla nollabudjetilla kuvattu neronleimaus, jota Pasanen ei oikeastaan koskaan sen jälkeen kyennyt enää ylittämään.

Hiekkakuopalla myös Alénin Hirttämättömät on kuvattu eikä budjettikaan liene ollut merkittävästi suurempi kuin Pasasella.

Ydinhenkilöt ja niin sanotun tarinan kulmakivet ovat samat kuin alkuperäisteoksessa. On Yksinäinen Ratsastaja (Aku Hirviniemi) ja tämän kaveri Tonto (Andrei Alén), ja on heidän matkaansa juonikkaasti hyppäävä Speedy Gonzales (Ona Huczkowski). Jostain ollaan tulossa ja jonnekin menossa, mutta hevoskärryillä rannatonta aavikkoa ratsastettaessa suuntavaisto sekoaa ja eriparinen kolmikko kiertää ympyrää.

Matkan varrella kohdataan outoja tyyppejä, mutta kaikkein oudoin on silti Yksinäinen Ratsastaja itse – kotivalmisteinen palkkatappaja ja naamiomies, joka kärsii lukihäiriöstä ja lapsuuden traumaattisista koulukiusaamismuistoista. Kymmenen päivän erämaavaelluksen aikana hänestä kasvaa luonnonsuojelija, joka tiedostaa ettei ekokatastrofissa ihminen olekaan osa ratkaisua vaan osa ongelmaa.

Ekoteeman nostaminen mukaan Hirttämättömien muutoinkin kirjavaan aihevalikoimaan on tarpeetonta. Juttu toimisi ilman ajankohtaisia keskustelunaiheitakin. Kiinnostavampia ovatkin elokuvan viittaukset historiaan – oletettavasti siis nykyhetkeen. Kaukaa näkee lähelle, väittää Hirttämättömät ja nauraa muun muassa somepöhinälle.

Käsikirjoituksellisia oivalluksia ovat Hirviniemen suuhun kirjoitetut dialoginpätkät Tuntemattomasta sotilaasta, jonka viimeisimmän version oman henkilöhahmonsa puheita Hirviniemi Yksinäisenä Ratsastajana toistaa.

Aku Hirviniemen johtama ja hänen koomiseen taituruuteensa kulminoituva kohellus muistuttaa ajoittain valkokankaalle siirrettyä kesäteatterin puskafarssia. Ilmeisimpien nauratusyritysten jälkeen Hirttämättömät kasvaa tosiasialliseen tyylilajiinsa absurdismiin. Silloin se erkanee reaalimaailmasta niin kauas, ettei katsoja voi muuta kuin hypätä ihmisten vetämien hevoskärryjen kyytiin mukaan ja nauttia matkasta.