Kommentti: Euro-onnistumiset eivät taaskaan kantaneet SM-kultaan – mitä se merkitsee pelaajamarkkinoilla?

0
Seagullsin Lassi Nikkarinen pelasi hienon finaalisarjan. (kuva: Lehtikuva/Markku Ulander)

Kansainvälisten ottelujen urakoijat eivät viimeisimmän 15 vuoden aikana ole juhlineet usein miesten korisliigakauden huipennuksissa. Karhubasketista tuli uusin lenkki ketjuun, joka sisältää esimerkiksi kaksi VTB-liigan kautta tahkonneen Bisonsin sekä EuroChallengen 2013 puolivälieräjoukkueen Katajan.

Poikkeuksiakin toki on, kuten Teemu Rannikon kipparoima Kataja, Mestarien liigan lohkovaihejoukkue ja Suomen mestari 2017. Joka tapauksessa korisliigafinaalit voittaneiden osuus näissä tilanteissa on yllättävän pieni.

Karhubasket pelasi kauden aikana 64 ottelua, Seagulls 47. Karhu teki yhdeksän reissua ulkomaille, Seagulls ei ensimmäistäkään. Lisäksi Henri Kantonen pelasi EM-kisoissa sekä kahdessa MM-karsintaikkunassa. Daniel Dolenc ja Severi Kaukiainen olivat mukana MM-karsinnoissa kerran, yksikään Seagullsin kotimainen pelaaja ei kertaakaan.

Nämä asiat eivät varmasti olleet keskeisin mestaruuden ratkaisu, kenties osatekijä kuitenkin. Semminkin kun Karhubasketin näennäisen laaja rotaatio supistui koko ajan ulkomaalaispelaajien määrän puolituttua kauden aikana kuudesta kolmeen.

Seagullsin takamiehen Lassi Nikkarisen plusmiinuslukema oli finaalisarjan paras (+61), ”verrokkipelaaja” Severi Kaukiaisella lähes huonoin (-37). Nikkarinen teki 27 koriin johtanutta syöttöä ja vain viisi menetystä. Lisäksi johtavien ulkomaalaisten ja sitä kautta aloitusviisikkojen vertailu meni Seagullsin eduksi selvästi.

On mielenkiintoista nähdä, miten Seagulls suhtautuu seurahistoriansa ensimmäiseen tilaisuuteen tähdätä Mestarien liigaan. Karhubasket on ilmoittanut pelaavansa joka tapauksessa myös FIBA Europe Cupia. Millaisia siirtoja nämä seikat merkitsevät pelaajamarkkinoilla?