
Salohallissa järjestetään toukokuun loppupuolella paikallisesti suuren luokan musiikkikonsertti. Yhteiskonsertissa lavalle nousee salolainen rock-bändi Ikuisuus yhdessä Moision musiikkiluokkien steelpannuorkesterin, Moisio Steel Bandin kanssa. Konsertissa vierailee myös Salon musiikkiluokkien kuoro.
Tapahtuma toteutetaan Ikuisuus-bändin osalta hyväntekeväisyytenä: tuotto menee kokonaisuudessaan Salon musiikkiluokkien toiminnan tukemiseen.
– Tarkoituksena on innostaa nuoria elävän musiikin pariin. Nuoret keskittyvät nykyään paljon TikTok-materiaaliin ja siellä 15 sekuntia kestäviin klippeihin, Ikuisuus-bändin rumpali ja tapahtuman primus motor Lari Salakari kertoo.
– Haluamme nostaa musiikkiluokkatoimintaa ylös. Tarkoituksena on, että ihmiset näkevät ja ymmärtävät sen arvon, kuinka paljon täällä tehdään töitä, Moision yläkoulun musiikinopettaja ja Moisio Steel Bandin johtaja Taina Kojo komppaa.
Hyväntekeväisyydestä saataville tuotoille olisi musiikkiluokkalaisille paljon apua.
– Steel pan -lyömäsoittimien virittäminen maksaa noin pari tonnia, Kojo kertoo.
– Pitää muistaa, että monet soittimet ovat myös aika loppuun ajettuja. Moisiossa on kolme rumpusettiä, joiden pelkkä huoltaminen vie 1 500 euroa, Salakari kertoo.

Salakari kuvailee Salohallin konserttia termillä ”rock-spektaakkeli”.
– Kaikki yksityiskohdat on lukittu ja tapahtuma on keikkaa vaille valmis. Kenraaliharjoitus pidetään päivää ennen tapahtumaa.
Salakarilla on kunnianhimoinen tavoite: paikalle odotetaan tuhatta kuulijaa.
– Olen ehkä vähän pettynyt, jos sitä määrää ei tule paikalle, hän myöntää.
– Olemme mainostaneet konserttia somessa sekä jakaneet julisteita sellaisiin avainpaikkoihin, joissa ihmiset liikkuvat.
Salakari iloitsee, että järjestäjät ovat löytäneet muutamia sponsoreita. Niiden ansiosta konsertissa nähdään vaikuttavia pyroefektejä.
– Sen lisäksi, että tapahtuma on musikaalisesti upea, konsertista on pyritty tekemään myös visuaalisesti näyttävä.
Moision koulun steel pan -lyömäsoittimien lisäksi konsertin äänimaailmaa rikastuttavat ainakin piano, sello, alttoviulu, haitari sekä kosketinsoittimet. Lisäksi konsertin avauksessa on vahvaa historian havinaa.
– Keikan avaa talvi- ja jatkosodan aikainen ilmatorjuntahälytyssireeni. Kuulin, että tällainen on tallessa ja aloin metsästää sitä. Se löytyi lopulta Märynummen VPK:sta ja on ollut kuulemma käytössä Hajalassa. Sodat palvellut sireeni pääsee vielä kerran ääneen, Salakari makustelee.
Tapahtumassa esiintyvät ovat harjoitelleet konserttia varten jo syyskuusta lähtien. Urakkaa on riittänyt niin oppilailla, Kojolla kuin Salakarillakin. Salakari on nuotintanut ja yhdessä Kojon kanssa sovittanut Ikuisuus-bändin musiikkia lähes sadalle nuorelle muusikolle.
– Uskelan koulun musiikkiluokkalaiset ovat harjoitelleet kuoro-osuudet. Moisiossa on treenattu erikseen steelpannujen ja bändin kanssa. Itse olen opetellut nuottien kirjoittamista. Iso työ on ollut kaikin puolin, Salakari myöntää.
Salakari itse on Kojon entisiä oppilaita 20 vuoden takaa. Salakari on aikoinaan päässyt Moision yläasteella tutustumaan steelpannuihin.
– Konsertin yhdessä kappaleessa Lari pääsee muistelemaan vanhoja hyviä aikoja, kun roolit kääntyvät päälaelleen. Musiikkiluokkalaiset ottavat bändisoittimet haltuunsa ja Ikuisuus-bändin jäsenet tarttuvat pannukapuloihin, Kojo kertoo.
Kojo mainitsee, että Moision oppilaat ovat käyttäneet konserttia varten myös paljon omaa aikaansa.
– Viikonloppuja ja arki-iltoja. Ei tähän ole pelkästään koulutunnit riittäneet. Projektia on ollut helpompi hoitaa saman katon alla, kun Lari on toiminut tämän kevään Moisiossa erityisopettajan sijaisena, Kojo kertoo.
Kojon mukaan oppilaat ovat olleet innoissaan tulevasta konsertista.
– Eivät he oikein alkuun tienneet, mitä on tulossa. Kun biisit, Lari ja Ikuisuus-bändi ovat tulleet tutuiksi, oppilaat ovat tajunneet, kuinka isosta konsertista on oikeasti kyse, Kojo iloitsee.
Konsertin kesto on noin kaksi tunti ja 30 minuuttia väliaikoineen.
Lippuja myydään osoitteessa https://www.lippuautomaatti.fi/samu sekä ovelta tunti ennen esitystä.
Ikuisuus & Moisio Steel Band feat. Salon Musiikkiluokkien Kuoro Salohallissa to 25.5. klo 18.
Voisiko musiikkiluokat esiintyä myös torilla?