Isältä tyttärelle, äidiltä pojalle. Niinhän asioiden on totuttu suunnistuksen osalta menevän.
Tällainen kaari on nähtävissä varsin hyvin myös kesäkuun puolivälin jälkeisessä Jukolan viestissä. Ensinnäkin tuolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta Angelniemen Ankkurin saavuttamasta miesten viestivoitosta. Toiseksi Ankkurin yläkoulua käyvä tyttönelikko on lähdössä Jukolaan – siis myös miesten viestiin Hiomattomat timantit -nimisellä joukkueella.
Ainakin osalla kyseisestä kvartetista suunnistaminen on alkanut vanhempien tai sisarusten myötä.
– Aloitin noin kuusivuotiaana, koska äitini ja pappani ovat harrastaneet suunnistusta, mainitsee Vilja Lehtonen.
– Isäni on suunnistanut, ja itse päädyin ensin kuntorastien kautta Ankkuriin, kertoo puolestaan Matilda Tuomala.
– Oma harrastukseni käynnistyi sitä kautta, kun pikkuveli oli jo mukana suunnistustoiminnassa, sanoo Siiri Halkilahti.
Kavereiden merkitys näkyy puolestaan Kerttu Linnamäen kohdalla. Hän löysi lajin luokkatovereiden kautta.
Suunnistus on usein myös suunnitelmallista puuhaa. Niin voi ehdottomasti todeta myös tämän joukkueen osalta.
– Siitä on jo useampi vuosi, kun puhuimme Jukolaan menemisestä. Ensimmäisiä kertoja taisi olla jo vuonna 2017, tytöt kertovat.
Useampi vuosi on hyvin olennainen asia siinä vaiheessa, kun toteaa viestijoukkueen jäsenten syntyneen 2007 tai 2008. Juuri Porvooseen suunnataan ensimmäistä kertaa porukalla siksi, että Halkilahti ja Tuomala saavuttivat täksi kesäksi ikärajan, jolla Jukolaan saa osallistua.
Venlojen viestiin päästään oman seuran joukkueilla, mutta seitsenhenkiseen Jukolaan tarvitaan hieman apuja muualta. Tässä tapauksessa sellainen löytyy Lapualta, josta tulevat mukaan Nanna Nivukoski, Matleena Ketola ja Iines Sikkilä. Kyseinen seitsikko osallistui jo esimerkiksi hiljattain FinnSpring-viestiin Sauvossa.
Joukkueen nimi on tällaisissa tapahtumissa aina todella tärkeä. Pitkällistä suunnittelua alleviivaa se, että Hiomattomat timantit on lyöty lukkoon jo ennen kriitikoiden ylistämää samannimistä mustan huumorin höystämää elokuvaa.
Asiaan panostamisen olennainen osa on ollut joukkueen paitaprojekti.
– Saimme rahoituksen kolmelta eri yritykseltä kilpailumaksuun ja paitojen kustannuksiin, tytöt mainitsevat.
Osuusjako alkaa olla selvillä. Halkilahti aloittaa, Lehtonen vie kolmatta osuutta ja aamun tunteina vuoron saavat kuudennen osuuden Tuomala sekä päätöslenkin juokseva Linnamäki.
Asetelma on mielenkiintoinen. Kolmannella osuudella on ainakin suurelta osin pimeää.
– Minä vähän pelkään pimeää, hymähtää Lehtonen.
Pelkoja on hyvä lähteä voittamaan, ja suurviestissä sitä pääsee toteuttamaan varsin turvallisessa ympäristössä. Kanssakilpailijoita riittää hajonnoista huolimatta lähiympäristöön todennäköisesti varsin paljon.
– Yösuunnistusharjoitusta olen tehnyt jonkin verran. Enköhän minä sieltä vaihtoon löydä, Lehtonen hymyilee.
Tuomala nostaa puolestaan joukkueen Instagram-tilillä suosikikseen avausosuuden, ja toteuma on siis viimeistä edellinen. Halkilahti olisi puolestaan mieluiten jollakin keskimmäisistä osuuksista, mutta hän on siis kuitenkin aloittaja.
Lehtonen ja Linnamäki olivat puolestaan mukana jo viime vuoden Mynämäen Lukkari-Jukolassa.
– Jännittävä kokemus se oli, mutta hyvin lopulta meni, Lehtonen muistelee.
Linnamäki ”tuplasi” jo tuolloin eli juoksi lopulta sekä Venlojen että Jukolan viestin.
– Kyllä siinä fyysisen rasituksen osalta pärjäsi, vaikka aika vähillä yöunilla tuli juostua, hän mainitsee.
Vuosi sitten hän oli aloitusosuudella.
– Oli se hienoa ja samalla tosi erikoista lähteä siinä todella suuren joukon mukana.
Jukolan viesti Porvoossa 17. ja 18. kesäkuuta.
Miksi suunnistus on kivaa?
Siiri Halkilahti (Hiomattomien timanttien aloittaja): Suunnistus on periatteessa yksilölaji. Mutta aika paljon on myös viestikisoja, joissa on erilainen ja hieno tunnelma.
Vilja Lehtonen (kolmas osuus): Pääsee moniin erilaisiin maastoihin. Metsässä voi tehdä omaa työtä ilman, että kukaan olisi katsomassa.
Matilda Tuomala (kuudes osuus): Se on monipuolista moniin muihin lajeihin verrattuna. Siinä juostaan, katsotaan karttaa ja käytetään vähän ajatustakin.
Kerttu Linnamäki (ankkuriosuus): Kaikki kisat ja harjoitukset ovat keskenään erilaisia. Kilpailuissa ei voi koskaan tietää tarkasti, mitä edessä on.
