Komeat kaakeliuunit olivat yksi niistä asioista, joihin Johanna Ristimäki ihastui, kun hän kävi muutama vuosi sitten katsomassa Someron Oinasjärvellä vanhaa myytävää taloa.
– Uunit olivat yksi syy siihen, että päädyin ostamaan tämän. Monessa paikassa kaakeliuunit on purettu keskuslämmityksen tullessa, hän kertoo.
Juson talo on rakennettu vuonna 1870. Pitkään tyhjillään ollutta rakennusta ei ehditty koskaan modernisoida.
Talo on opettajana työskentelevälle Ristimäelle harrastusprojekti, jota hän kunnostaa vähitellen perinteisin menetelmin. Se tulee saamaan uuden elämän Oinasjärven kylätalona. Salon Seudun Sanomat seuraa remontin vaiheita.
Talvella työ on ollut tauolla, mutta nyt Ristimäki jatkaa syksyllä kesken jäänyttä savupiippu-urakkaa tulisijojen saamiseksi käyttöön.
– Kaakeliuuneista kolme sai puhtaat paperit syksyllä nuohoojan tekemässä kuntotarkastuksessa, hän kertoo.
Tarkastuksessa todettiin hormikanavat ehjiksi. Niitä katsottiin peilillä, ja uunien sisuksiin nähtiin poikkeuksellisesti myös ylhäältä päin, koska savupiipun uusiminen on meneillään.
Neljäs kaakeliuuni vaatii korjausta, erikoisesta syystä:
– Uunia oli rikottu, kun sen kautta oli vedetty tv-antennijohto huoneeseen, Ristimäki näyttää ja käärii johtoa pois.
Aikoinaan kaakeliuuneja on Varsinais-Suomessa valmistettu muun muassa Turun ja Salon kaakelitehtaissa. Talon uuneista koristeellisimman Ristimäki tunnisti vanhasta kuvastosta Turun kaakelitehtaan uuniksi nro 58.
Toista koristettua, ohdakeaiheista uunia on ilmeisesti valmistettu Turun lisäksi Salon tehtaalla, ja samanlaista on tehnyt Arabiakin. Tuolloin tekijänoikeuksia ei valvottu nykyiseen tapaan, ja on tyypillistä että samoja malleja oli monilla.
Kolmas ehjistä uuneista ja rikkinäinen uuni ovat malliltaan yksinkertaisia pyöreitä.
– Tätä mallia ei ole Turun kuvastosta. Toivoisin että jostain löytyisi Salon kaakelitehtaan kuvasto, niin selviäisi onko uuni sieltä.
Talon uunien hyvä kunto selittyy osittain sillä, että niitä on poltettu ikäisikseen vähän. Ensi syksynä niiden olisi tarkoitus olla taas käytössä.
– Kaakeliuunia täytyy osata lämmittää oikein. Yleensä poltetaan vain yksi pieni pesällinen, sillä liika kuumuus rikkoo kaakeleita, Ristimäki kertoo.
Uunien yläosissa on ilmanvaihtoon tarkoitetut tähtiventtiilit.
– Pellit ovat tähtiventtiilin ala- ja yläpuolella. Kun alempi pelti on kiinni, pystyy lämpöä hukkaamatta vaihtamaan ilmaa.
Rikkinäisessä kaakeliuunissa on ongelmana myös, että tähtiventtiili on muurattu kiinni. Uuni saa toistaiseksi jäädä käyttämättä siksikin, että se sijaitsee kauimpana savupiipusta. Ristimäki miettii, että sille olisi järkevintä tehdä oma piippu.
Salissa talon toisessa päässä on myös ollut kaakeliuuni, mutta se on nyt palasina kellarissa. Kaakeliuuni poistettiin siinä vaiheessa, kun vanha sali jaettiin neljäksi huoneeksi työläisille. Huoneita lämmittämään laitettiin pönttöuuni.
– Kun sali palautetaan alkuperäiseksi, vanha kaakeliuuni kootaan ehkä takaisin, tai vaihtoehtona on säilyttää pönttöuuni, Ristimäki suunnittelee.
Jaetun salin yhteen huoneeseen aikoinaan siirretty keittiö on palaamassa alkuperäiselle paikalleen. Siellä näkyy nyt uuden savupiipun alaosa, jossa on liitännät puuhellaa ja leivinuunia varten.
Vanha savupiippu löytyi seinän sisään koteloituna ja osoittautui niin huonokuntoiseksi, että sitä ei voinut enää käyttää. Ristimäki purki sen viime kesänä ja päätti opetella muuramaamaan.
– Eläkkeellä oleva somerolainen muurarimestari Timo Kinnunen neuvoi ja sitten löi kauhan käteen. Hän sanoi, että palomuurista on hyvä aloittaa, kun se ei jää näkyviin.
Muuraaminen sinänsä ei ollut Ristimäen mukaan vaikeaa oppia, laitetaan vain tiiliä ja laastia vuorotellen ja varmistetaan suoruus. Oli kuitenkin helpottavaa, että tarvittaessa saattoi kysyä neuvoja Kinnuselta.
– Konsultointia tarvittiin esimerkiksi peltien paikoissa ja vintillä vinojen vasikkahormien liittämisessä.
Vasikkahormi tarkoittaa hormia, jolla kauempana sijaitseva tulisija yhdistetään piippuun. Täällä sellaiset tarvitaan kaakeliuuneille.
– Vanhat vasikkahormit olivat tukossa, täynnä tuhkaa. Ne olivat aika loivat. Siihen aikaan ei tehty nuohousluukkuja, vaan hormit tarvittaessa purettiin ja kasattiin uudelleen.
Ristimäki sai Kinnuselta hyvän vinkin myös savilaastin materiaalin hankintaan.
– Hain paikalliselta Kultelan tiilitehtaalta polttamattomia saviputkia, jotka hajoavat vedessä saveksi.
Savilaastia myydään säkkitavaranakin, mutta somerolainen savi on pehmeämpää ja mukavampaa käsitellä.
Savilaastia käytetään siksi, että uunin kuumetessa se laajenee samoin kuin tiili, eikä tule halkeamia. Ulkona sitä ei kuitenkaan voi käyttää, sillä se ei kestä kosteissa oloissa.
Kiipeämme kapeita portaita vintille. Tiilien kantamisessa sinne on ollut kova työ.
Ristimäen muuraama piippu seisoo keskellä rakentamatonta vinttiä, päätyikkunoiden ja työmaalampun valossa.
– Piipussa on neljä tiilen kokoista hormia. Yksi on ilmahormi ja muihin hormeihin liittyvät kaikki kolme kaakeliuunia sekä leivinuuni ja puuhella.
Kun piippu saavuttaa katon, siinä olevaa vanhan savupiipun reikää on vähän suurennettava. Syksyllä työ jäi tähän vaiheeseen, ettei kattoa tarvitsisi avata ennen talvea. Nyt on hyvä aika jatkaa.
Historiallisen tilan elämä jatkuu
Juso, Jusola, Jussila, Juusola, Jusoila, Juhola. Ainakin näin monella nimellä tila Oinasjärven kylässä on ehditty tuntea yli puolen vuosituhannen aikana. Ensimmäisiä merkintöjä tilan historiasta löytyy 1500-luvulta.
Nykyisen talon rakennutti tilan päärakennukseksi perimätiedon mukaan kenraali Frans Oskar Carlstedt (1821–74), joka kuoli pian talon valmistuttua. Edellisestä päärakennuksesta ei ole säilynyt tietoja, mutta sen hirsiä on todennäköisesti kierrätetty nykyiseen taloon.
1800-luvun loppupuolelta 1930-luvulle tilan omistivat Kaarlo ja Amanda Rauhankallio. Isoa karjatilaa pitäneet Rauhankalliot rakennuttivat noin 1916–17 uuden päärakennuksen, jossa toimii nykyään päiväkoti Leppäkerttu.
Vanhan päärakennuksen toisessa päädyssä toimi 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun kestikievari ja sen jälkeen 1920-luvulla suojeluskunnan toimisto.
Toisessa päädyssä asui työläisperheitä Rauhakallioiden muutettua uuteen taloon. Myöhemmin vanha talo oli kesäasuntona ja lopulta tyhjillään.
Johanna Ristimäki osti talon 2019, ja ensimmäinen juttu sen kunnostuksesta tehtiin syyskuussa 2021. Samassa paikassa missä nyt kohoaa uusi savupiippu keittiön nurkassa, Ristimäki oli juuri saanut purettua pois vanhan.
Vuosi sitten toukokuussa julkaistiin toinen juttu, ja silloin Johanna Ristimäki oli löytänyt vanhoja, jopa 1800-luvulta peräisin olleita tapetteja. Niitä paljastui esimerkiksi eteisestä, kosteusvauriosta kärsineen pinkopahvin alta.
Kaikkia vanhimpia kerroksia ei ole tarkoitus kaivaa esiin, vaan myös uudempaa historiaa jätetään kertomaan talon vaiheista. Esimerkiksi kamareissa on hyväkuntoisia 1900-luvun puolivälin tapetteja, ja ne saavat pysyä paikoillaan.
Isompana korjauksena oli vuosi sitten aloitettu talon ja kuistien perustusten kunnostus, ja siinä riittää vielä työtä. Alahirsi oli lahonnut vanhan rakennusvirheen vuoksi: alkuperäinen luonnonkivijalka oli betonoitu umpeen ja jätetty ilman tuuletusta.
Juson talo on kahdesti ollut mukana kesäkuun valtakunnallisessa Avoimet kylät -tapahtumassa, mutta tällä kertaa Ristimäki ei osallistu siihen. Hän haluaa ehtiä vaihteeksi itse kiertelemään muualla. Jatkossa talo tulee avaamaan oviaan erilaisissa kylätapahtumissa.
