Kaksi tilallista ajautui lintuparatiisissa vastakkain – Omenajärven hoito Kiikalassa päätyi umpikujaan

Kiikalalainen Rasin tilan isäntä Pekka Kukkonen astelee neuvottomana Omenajärven vesijätöllä. Viitasammakko pulputtaa taustalla rytmiä kaulushaikaran puhaltelulle. Joutsenen trumpetti soi.

– En ymmärrä, miksi tätä järveä ei voida hoitaa? Kukkonen sanoo.

Arvokkaana lintuvetenä tunnetun Omenajärven elvyttäminen on pysähtynyt. Vieraspetojen loukkupyynti tyssäsi, ja nyt on loppunut myös rantaluhtien laidunnus. Särkikalojen tehokalastus keskeytyi, koska mikään muukaan luonnonhoito ei etene.

– Hankala järvi, jossa välit ovat tulehtuneet. Ihmiset eivät uskalla ottaa kantaa, koska he eivät halua riitaantua naapureiden kanssa, erityisasiantuntija Roland Vösa Metsähallituksesta tuskailee.

Kuihtuvaa lintuparatiisia ympäröi jännitteinen ilmapiiri, jossa kukaan ei halua mainita kenenkään nimiä.

Omenajärvi oli aikoinaan Suomen viidenneksi paras lintuvesi ja jopa kansainvälisesti arvokas. Harvinaisen rikas linnusto on sittemmin köyhtynyt. Pesivien lintujen määrä on romahtanut, ja järveltä on kadonnut kokonaisia lajeja.

”Taantuminen on ollut nopeaa, suoraviivaista ja selvää”, Metsähallitus totesi vuonna 2006.

Erilaisia pelastussuunnitelmia on mietitty 1990-luvun alusta asti, mutta harva niistä on edennyt. Metsähallitus purki lahonneen lintutorninkin järven etelärannalta toistakymmentä vuotta sitten.

Pekka Kukkonen kapuaa kivitorniin, jonka hän on rakentanut omille mailleen Peltolantien varteen. Kuka tahansa voi käydä siellä tiirailemassa siivekkäitä. Opastaulu esittelee järvellä tavattavia lintulajeja.

– Olemme yrittäneet puuhata kaikkea luonnon ja ympäristön hyväksi. Toivomme, että kaikki voisivat hoitaa järveä yhdessä, Kukkonen sanoo.

Toiveen toteutuminen näyttää tällä hetkellä karanneen vain entistä kauemmas. Metsähallitus ja Varsinais-Suomen ely-keskus ovat Omenajärven tapahtumista paitsi hämillään myös kiusaantuneita.

Omenajärvi on nimensä mukaisesti lähes pyöreä. Sameaa vettä on syvimmässäkin kohdassa alle metri. Järveä ympäröivät laajat rantaluhdat ja -niityt ovat perua vedenpinnan laskusta ennen sotia.

Vesijättömaiden hoito on nyt ajautunut umpikujaan, josta ei tunnu löytyvän ulospääsyä.

– Ikävää, että käy näin, kiikalalaisen Sirkkalan tilan emäntä Minna Suurpää sanoo.

Sirkkalan simmentalit ja charolaiset eivät enää pääse kesänviettoon rannoille, joita ne ovat laiduntaneet kahlaajien ja vesilintujen hyväksi kohta kaksikymmentä vuotta.

– Laidunnus on lehmän parasta aikaa, ja se on helppo ja luonnonmukaisin tapa hoitaa luonnon monimuotoisuutta. Lehmät ja linnut ovat eläneet symbioosissa kautta aikojen, Suurpää muistuttaa.

Nautalaumassa on ollut kolmisenkymmentä hiehoa sekä emolehmiä vasikoineen. Nuoren sonnin johtama joukko on ahkeroinut hoitotöissä nelisen kuukautta kesäkuulta lokakuulle.

Omenajärven 230 hehtaarin luonnonsuojelualueen omistus on pirstaleinen. On osakaskuntien yhteisvesiä, yksityistä omistusta ja Metsähallituksen hallinnoimaa valtion maata.

Lehmälaitumiksi on aidattu yhteensä 27 hehtaaria, josta iso osa kuuluu järjestäytymättömälle Omenojärven osakaskunnalle. Se on vuokrannut märkää vesijättöä Rasin tilalle, joka on sopinut laidunnuksesta Metsähallituksen kanssa.

– Siitä ei ole ollut haittaa kenellekään, mutta nyt se on loppu, Pekka Kukkonen huokaa.
Yhteistyö Sirkkalan tilan kanssa on hänen mukaansa sujunut loistavasti.

Kourallinen miehiä kokoontui Kivihovin liikenneasemalle vuosi sitten keväällä. Metsähallitus oli kutsunut koolle Omenojärven järjestäytymättömän osakaskunnan, jonka osakas valtiokin on. Asialistalla oli laidunvuokrasopimuksen jatkaminen kevääseen 2028 saakka.
”Tavoitteena on, että hyvin alkanut hoitotyö saa jatkua ja kehittyä”, kokouskutsussa luki.

Osakaskuntaa edusti maanviljelijä Erkki Pelto , jolla oli lisäksi valtakirja kahdelta muulta osakkaalta. Kokous päätyi äänestämään – valtio hävisi.

– Hanketta vastustavalla taholla oli niin iso äänimäärä, että me emme saaneet tarvittavia äänimääriä laidunnuksen järjestämiseksi, Roland Vösa muotoilee.

Vösa ei kerro kokouksen osallistujia.

Knaapin tilan isäntä Erkki Pelto viljelee yli 300 vuotta vanhaa sukutilaa järven luoteispuolella Peltolan kylässä. Knaapin maat eivät yllä Omenajärven rantaan saakka, mutta tilan isännällä on tiettävästi paljon sananvaltaa järveä koskevissa asioissa.

Pelto edusti maanomistajia jo Metsähallituksen suunnitteluryhmässä, joka laati Omenajärvelle hoito- ja käyttösuunnitelman vuonna 2006. Laidunnus todettiin tuolloin yhdeksi tärkeäksi hoitokeinoksi luontoarvojen turvaamiseksi.
– Minulla ei ole mitään laidunnusta vastaan Kukkosen omilla mailla, Pelto huomauttaa.

Kysymykseen laidunnuksen hyödyistä hän vastaa ympäripyöreästi:
– Riippuu siitä keneltä kysyy. Kenen mielestä on hyötyä ja kenen mielestä ei.
Pelto ei mainitse Kukkosen lisäksi muita nimiä.

Knaapin isännän oma nimi nousi julkisuuteen, kun Salon Seudun Sanomat uutisoi valtakunnallisesta Helmi-vieraspetohankkeesta. Suomen riistakeskuksen ja Metsähallituksen tarkoitus oli poistaa suojelualueilta minkkejä ja supikoiria, jotta linnuston pesimämenestys paranisi.

Hanke tarjosi sopimuspyytäjille koulutusta, loukkuja ja riistakameroita. Luvassa oli myös 800 euron korvaus kuudenkymmenen tunnin työpanoksesta vuoden aikana.

Kohteeksi oli valittu 69 maamme arvokkaimpiin kuuluvaa lintuvettä. Omenajärvi oli valittujen joukossa.

”Omenajärvellä alkaa vieraspetopyynti”, Salon Seudun Sanomat otsikoi lokakuussa 2021. Vuoden päästä lehti julkaisi samasta aiheesta uutisen otsikolla ”Vieraspetohanke peruuntui Omenajärvellä”.

– Vieraspetopyyntejä yritettiin käynnistää sinnikkäästi, mutta homma tyssäsi järven ympäristön kahteen metsästysseuraan, projektipäällikkö Mikko Toivola Metsähallituksesta harmittelee.

Toinen metsästysseuroista on nimeltään Erkki Pellon Hirviseurue, johon kuuluu muutama metsästäjä. Seurue ei halunnut metsästysmailleen muualta tulevia loukkupyytäjiä, joita Kiikalan metsästysyhdistys oli innostanut mukaan hankkeeseen.

Ilman lupaa pyyntiä ei voitu aloittaa.

– Me emme lähteneet mukaan, koska metsästysalueemme eivät rajoitu Omenajärveen, Erkki Pelto perusteli tuolloin Salon Seudun Sanomissa.

Omenajärvestä tuli Suomessa tiettävästi ainoa kohde, jossa Helmi-hanke ei voinut ryhtyä vieraspetojahtiin. Kiikalaa varten varatut rahat ja pyyntivälineet menivät Puurijärven-Isosuon kansallispuistoon Satakuntaan.

Pellon mukaan yksi metsästäjä hirviseurueen ulkopuolelta on kysynyt lupaa pyyntiin ja saanut sen.

Varsinais-Suomen ely-keskuksen tarkoitus oli tukea laidunnusta ja vieraspetopyyntiä hoitokalastuksella. Pohjaa pöllyttävät särkikalat paitsi rehevöittävät järveä myös kilpailevat vesilintujen kanssa vesikirpuista ja muista pieneliöistä.

”Yhtenä tarkoituksena on muuttaa järven ravintoketjua ja pyrkiä palauttamaan vesistö sukeltaja- ja puolisukeltajalinnuille suotuisaksi elinympäristöksi”, hoitokalastajat kirjoittavat raportissaan.

Järvestä poistettiin viime kesänä katiskapyynnillä yli kaksi tonnia muun muassa särkiä ja suutareita. Ahvenet ja hauet laskettiin takaisin veteen. Hoitokalastusta ei jatketa enää tänä vuonna.

– Siitä ei ole hyötyä, kun kaikki muut vesilintujen poikastuotantoa tukevat toimenpiteet ovat kaatuneet, lintuvesikoordinaattori Maria Yli-Renko ely-keskuksesta huomauttaa.

Luonnonhoito Omenajärvellä on seisahtanut aikana, jolloin valtiolla olisi ollut rahaa lintuveden kunnostamiseen. Viranomaiset eivät lähde arvuuttelemaan vastahangan perimmäisiä syitä.

Sirkkalan tilalle laidunnuksen loppu tietää hankaluuksia, sillä tilan kotilaitumet eivät riitä jaettavaksi kahden eri sonnin johtamille lehmälaumoille. Omenajärvelle pääsee tänä kesänä enää pieni lehmäryhmä nyhtämään Rasin tilan suojavyöhykkeitä.