Kanada kukisti MM-finaalissa Saksan ja voitti jääkiekon maailmanmestaruuden 28. kerran

0
Kanadan joukkue iloitsee MM-kullasta voitettuaan Saksan loppuottelussa Tampereella. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Kanadan joukkue iloitsee MM-kullasta voitettuaan Saksan loppuottelussa Tampereella. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Saksalla oli jääkiekon MM-kisajoukkueessaan kolme NHL-pelaajaa ja vuoria siirtävä usko omiin mahdollisuuksiinsa. Se kantoi Saksan jääkiekon MM-loppuotteluun 93 vuoden tauon jälkeen, mutta loppuottelussa edessä oli ylittämätön vuori, Kanada.

Neljättä kertaa peräjälkeen MM-finaalissa pelannut Kanada vei maailmanmestaruuden maalein 5–2. Maailmanmestaruus oli Kanadalle 28:s.

– En tiedä, on vaikea sanoa heti pelin jälkeen, miksi Kanada voitti. He olivat yksinkertaisesti parempi joukkue, Saksan kakkosketjun hyökkääjä Samuel Soramies sanoi. Soramies on sekä Saksan että Suomen kansalainen.

Saksa aloitti MM-turnauksen kolmella yhden maalin tappiolla, mutta voitti sen jälkeen kuusi perättäistä ottelua ennen finaalia. Puolivälierissä Saksa yllätti Sveitsin ja välierissä Yhdysvallat. Saksa pelasi lauantaina myöhäisemmässä välierässä kuin Kanada.

– Meillä on kaikilla takanamme jo niin monta ottelua, että Kanada oli väsynyt ja me olimme väsyneitä. Se ei missään tapauksessa ole selitys, että olimme väsyneitä. Tällaisessa finaalissa on niin paljon adrenaliinia kehossa ja kaikki tietävät, mistä pelataan, ettei väsymys tunnu, Soramies sanoi.

Soramiehen tyttöystävä ja hänen suomalainen isänsä olivat Tampereella katsomassa loppuottelua.

– Isäni on itsekin jääkiekkohullu, ja hän tekee töitä mannheimilaisessa jääkiekkojoukkueessa. Siten minäkin tulin jääkiekkoon, Soramies kertoi.

Saksan joukkueessa MM-hopean sai myös joukkueen suomalainen apuvalmentaja Pekka Kangasalusta.

Saksa hallitsi alkua

Saksa tuli loppuotteluun terävästi. John Peterka pääsi Saksan nopeasta käännöstä puolittain läpi ja upotti rannelaukauksen takanurkkaan ajassa 7.44. Kanadan päävalmentaja Andre Tourigny haastoi maalin paitsiota epäillen, mutta 1–0-maali hyväksyttiin ja Kanada sai kahden minuutin joukkuerangaistuksen. Ylivoimalla Saksa ei saanut aikaan mitään, ja runsas minuutti ylivoiman päättymisen jälkeen Samuel Blais tasoitti pelin 1–1:een. Avauserässä Saksa piti silti ohjia, loi pitkiä painostuksia hyökkäysalueelle eikä kavahtanut kanadalaisten aggressiivisia taklauksia.

Daniel Fischbuch laukoi Saksan 2–1-johtoon ajassa 33.47. Toisen erän lopulla Kanada pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle. Sen ylivoima oli ollut tehotonta läpi MM-turnauksen, mutta tällä kertaa mylly pyöri vaarallisesti melkein puolitoista minuuttia ennen kuin Lawson Crouse tasoitti pelin ajassa 37.28.

Kolmas erä alkoi Kanadan painostuksella, ja ajassa 44.51 Samuel Blais vei joukkueensa ensimmäistä kertaa johtoon loppuottelussa. Takaa-ajoon joutunut Saksa ei löytänyt enää uutta vaihdetta, ja seitsemän minuuttia edellisen maalin jälkeen Kanada meni 4–2-johtoon. Tyler Toffoli päätti vastahyökkäyksen laukomalla kiekon Saksan maalivahdin Mathias Niederbergerin jalkojen välistä sisään. 5–2-naulan ilman maalivahtia jahdanneen Saksan arkkuun iski Scott Laughton.

Saksan MM-turnaus alkoi kolmella tappiolla

Saksan edellinen mitali jääkiekon MM-kisoista oli hopea vuodelta 1953. Silloin MM-kisojen A-sarjassa pelasi vain neljä maata, kun Kanada oli kyllästynyt osallistumisen kuluihin eikä kommunistinen Neuvostoliitto ollut vielä niin varma voitostaan että olisi rohjennut osallistua. Kisoissa pelanneista neljästä maasta Tshekkoslovakia matkusti kotiin kesken kisojen, kun maan presidentti Klement Gottwald kuoli Josif Stalinin hautajaisissa saamaansa keuhkokuumeeseen.

Viisi vuotta sitten, 2018, Saksa hämmästytti jääkiekkomaailmaa etenemällä Pyeongchangin talviolympialaisissa loppuotteluun, jonka se hävisi venäläisten olympiaurheilijoiden joukkueelle jatkoajalla. Olympiaturnauksessa ei tuolloin ollut NHL-pelaajia mukana. Tampereella pelanneessa Saksan joukkueessa oli mukana neljä Pyeongchangissa pelannutta miestä.

Saksan päävalmentaja Harold Kreis, 64, on syntyjään kanadalainen, mutta sanoo tuntevansa itsensä sataprosenttisen saksalaiseksi. Kreis tuli 19-vuotiaana Kanadasta Saksaan pelaamaan tätinsä mukaan pakkaamaa vessapaperia matkalaukussaan.

Tämänvuotisen MM-turnauksen Saksa aloitti kolmella yhden maalin tappiolla, mutta voitti sen jälkeen kuusi perättäistä ottelua ennen finaalia. Puolivälierissä Saksa yllätti Sveitsin ja välierissä Yhdysvallat.

Raiko Häyrinen