
Kiina lähetti ensimmäisen siviilitaikonautin avaruuteen varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa. Samalla Shenzou-16-aluksella avaruuteen lähetettiin lisäksi kaksi muuta taikonauttia.
Ensimmäinen siviilitaikonautti on pekingiläisen Beihanin yliopiston professori Gui Haichao.
Avaruusalus lähetettiin Jiuquanin avaruuskeskuksesta Kiinan luoteisosasta Kiinan Tiangong-avaruusasemalle. Aluksen on tarkoitus tuoda paluulennollaan avaruusasemalta kolme taikonauttia, jotka ovat olleet siellä puoli vuotta.
Alus kuljetti avaruuteen taikonauttien lisäksi ruokaa, juomavettä, vaatteita sekä polttoainetta. Uutistoimisto AFP:n haastatteleman asiantuntijan mukaan tiistaiaamun lento on osa säännöllistä avaruusaluksen miehistökiertoa, mutta tämä piti sitäkin merkittävänä asiana.
Kiina on investoinut avaruusohjelmaansa miljardeja dollareita. Kuluvan vuosikymmenen lopulla Kiinan tavoitteena on tehdä miehitetty lento Kuuhun.
Seuraavan lennon Tiangong-avaruusasemalle odotetaan tapahtuvan tämän vuoden lokakuussa.