LaLaa!-yhteislaulutapahtuma kutsuu kesällä Somerniemelle viihtymään ja laulamaan

1
Kuva: Maria Kuosma-Wiskari

Somerniemellä päästään tulevana kesänä nauttimaan yhdessäolosta musiikin merkeissä, kun yhteislaulutapahtuma Torikutsut Laitalaiset Laulajaiset – LaLaa! käynnistyy. Somerniemen Musiikkiteatterilla järjestettävässä tapahtumassa luvassa on ainakin vaihtuvateemaista musiikkia, yhteislaulua ja yhdessäoloa.

LaLaa! -hankkeen kehittäjä ja toteuttaja Juha Wiskari kertoo, että idea laulajaisille syntyi suositusta kesätorista ja somerniemeläisestä yhteisöllisyydestä. Kun Wiskari sai tietää, ettei musiikkiteatterille ollut suunnitteilla näytöstä tulevalle kesälle, oli paikka LaLaa!:n järjestämiselle selvä.
– Mahdollisuudet LaLaan!:n järjestämiselle olivat jo valmiiksi olemassa, Wiskari kertoo.

LaLaa!:n kokoonpanoon kuuluvat Juha Wiskarin lisäksi juontaja Nelle Karjalainen sekä LaLaa!:n oma orkesteri, johon kuuluvat Mika Raittila, Matti Välttilä, Janne Salonen ja Hannu Karvia. Vakiokokoonpanon lisäksi yleisöä viihdyttävät esiintyjävieraat. Lavalle saadaan muun muassa Lapinlahden Linnut -yhtyeestä tuttu somerolaislähtöinen Markku Toikka sekä tangomarkkinoilla kisaava Katja Karisukki. Esiintymässä nähdään myös Somerniemen musiikkiteatterilaisia lapsista senioreihin.

Jokaisilla laulajaisilla on oma teemansa, joka julkaistaan toukokuun aikana. Luvassa on ainakin kesävieraspäivä, jolloin lauletaan somerolaista musiikkia sekä Hiidenlinnan teemapäivä, jolloin esiintymässä on Petri Munck. Helmen teemapäivänä LaLaa!:ta vietetään tanssin ja yhteisöllisyyden merkeissä.

Tapahtuma nähdään Somerniemen kesätorin vieressä sijaitsevan musiikkiteatterin lavalla yhdeksän kertaa. Ensimmäisen kerran LaLaa! järjestetään 10. kesäkuuta, ja kesän viimeinen esitys on 26. elokuuta, jolloin kesätori sulkeutuu. Esitykset alkavat aina kesätorin sulkeuduttua kello 13.15. Lippuja LaLaa!:n myydään Somerniemen kesätorilla sekä verkossa.

LaLaa!:ta järjestetään yhteistyössä Somerniemen kesätorin sekä somerniemeläisten ja somerolaisten yritysten ja toimijoiden kanssa. Yhteistyössä ovat esimerkiksi Ämyrin ja Esakallion tanssilavat. Tavoitteena on lisätä kesätorin ja laajemmin koko alueen vetovoimaisuutta. Wiskari toivoo, että LaLaa!:sta voisi tulla vierailijoille osa kesätorielämystä.
– Somerniemen kesätori on yksi Suomen hienoimmista, Wiskari tiivistää.

Juha Wiskari odottaa laulajaisiin kaikkiaan 1800 kävijää. Somerniemen Musiikkiteatterin katsomoon mahtuu kerrallaan 350 henkilöä, ja Wiskarin mukaan tavoitteena on saada katsomo täyteen mahdollisimman usein. Tapahtuma on tarkoitus järjestää uudestaan tulevina kesinä, ja vuoden 2024 LaLaa! on Wiskarin mukaan jo suunnitteilla.

LaLaa! -yhteislaulutapahtumaa juontavat Juha Wiskari ja Nelle Karjalainen. Kuva: Maria Kuosma-Wiskari

Torikutsut Laitalaiset Laulajaiset – LaLaa!

  • Kesän yhteislaulutapahtuma Somerniemen Musiikkiteatterilla.
  • Yhdeksän vaihtuvateemaista esitystä, joissa mukana vierailevia esiintyjiä.
  • Esityspäivät ovat 10.6., 17.6., 1.7., 8.7., 15.7., 22.7., 29.7., 5.8. ja 26.8.
  • Esitykset alkavat kesäntorin sulkeuduttua. Esitysaika on kello 13.15–14.30.
  • Lippuja myydään Somerniemen kesätorilla sekä verkossa.
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Orvokki
4 kuukautta sitten

Mistä netistä pystyy ostaa lippuja Lalaa tapahtumaan