Lämpötila hilautuu tänään korkeimmillaan 16 asteeseen – helteitä ei ole näköpiirissä

0
Päivä on tänään poutainen maan itä- ja pohjoisosaa lukuun ottamatta, kertoo Ilmatieteen laitos. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Teemu Salonen
Päivä on tänään poutainen maan itä- ja pohjoisosaa lukuun ottamatta, kertoo Ilmatieteen laitos. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Teemu Salonen

Päivä on tänään poutainen maan itä- ja pohjoisosaa lukuun ottamatta, kertoo Ilmatieteen laitos. Maan itä- ja pohjoisosassa esiintyy päivän mittaan jokunen sadekuuro.

– Mutta mistään yhtenäisestä sadealueesta ei ole kyse, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen.

Länsi-Suomi säästyy päivällä sateelta, ja aamu voi olla aurinkoinenkin, mutta pilvisyys lisääntyy iltaa kohti ja heikkoja sateita voi esiintyä.

Kun sadekuurot ovat väistyneet lännessä, sää selkenee ja tuuli heikkenee. Tämä voi Tuovisen mukaan merkitä sitä, että Pohjanmaan seudulla on edessä hallayö. Hallan riski on matalampi idässä ja etelässä tuulen ja pilvisyyden vuoksi.

Lämpötila on maanantaina suuressa osassa maata 11–16 asteessa. Lapissa lämpötila liikkuu 10 asteen molemmin puolin.

Räntäkuurotkin mahdollisia

Tuovisen mukaan matala- ja korkeapaineen alueet vuorottelevat tällä viikolla. Yleisesti ottaen on yhä melko kuivaa, vaikka paikallisia sadealueita esiintyy melkein päivittäin jossain päin maata. Sadealueet kuitenkin painottuvat maan keski- ja pohjoisosiin. Mitä etelämmäs tullaan, sitä kuivempaa ja aurinkoisempaa yleensä on.

Tuovinen kuvaa, että tällä viikolla pari päivää on lähellä niin sanottua normaalia, pari päivää on normaalia kylmempää ja yksi päivä voi olla todella kolea.

– Torstai ja perjantai näyttävät vähän ikäviltä. Tulee mieleen, että eletäänkö tässä kesäkuun alkua vai toukokuun alkua.

Erityisesti kesäkuun ensimmäinen päivä eli torstai voi olla viileä.

– Torstaina virtaus saattaa tulla enemmän pohjoisen puolelta, se saattaa olla viikon kylmimpiä päiviä. Ei ole täysin mahdotonta, että jotain räntäkuurojakin voisi tulla tuolla Oulu–Kuusamo-välillä ja Itä-Lapissa, Tuovinen sanoo.

Tuovisen mukaan kesäkuulle siirryttäessä esimerkiksi Etelä-Suomessa tavanomainen päivälämpötila olisi 17–18 astetta.

– Eikä siitä alkuviikosta hirveästi jäädä, kun liikutaan 15–16 asteessa, mutta kyllä yöt ovat aika kylmiä.