Mielipide: Salon seurakunnan on myytävä osa kiinteistöistään

12
Kirjoittajan mielestä Salon seurakunnan rakennuskanta aiheuttaa jo liikaa kuluja. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon seurakunnalla on omistuksessaan poikkeuksellisen suuri määrä kiinteistöjä: 16 kirkkoa, 13 seurakuntataloa sekä kahdeksan kiinteistöä leirikeskuksen tai leirimajan nimellä. Lukemat ovat Suomen ennätystasoa.

Kirkkomme ovat osa hyvin merkittävää rakennuskulttuuriperintöä. Suuri kiinteistöjen määrä tuo mukanaan suuret ylläpito- ja peruskorjauskulut.

Seurakunnat ympäri Suomen ovat kiinteistökulujen kanssa haastavassa tilanteessa. Tehtävää ei helpota jäsenmäärän kehitys. Vuosien aikana Salossa ovat erinäiset työryhmät asiaa työstäneet.

Kirkot luonnollisesti säilyvät seurakunnalla, samoin leirikeskukset ja leirimajat on koettu tärkeäksi pitää. Tarjoavathan ne eri puolilla seurakuntaa mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan, leiritoiminnan lisäksi vaikkapa seurakuntalaisten saunailtoihin.

Salon seurakunta perustettiin vuonna 2009. Sen jälkeen henkilöstön määrä on laskenut useammalla kymmenellä. Katseen tuleekin jatkossa kohdistua seiniin.

Käytännössä jäljelle jäävät eri puolilla seurakuntaa olevat seurakuntatalot, melko moni kohde tarvitsee energiaremontin lisäksi peruskorjauksen. Monet seurakuntatalot ovat tarpeettoman suuria nykymuotoiseen käyttöön ja niiden käyttöaste on alhainen. Esteettömyydessä on myös haasteita.

Keskustan osalta on viimeisen vuoden aikana myyty kaksi seurakuntataloa: Mahlakankareella ja Ollikkalassa olevat kohteet. Ollikkalaan seurakunta jäi vuokralle.

Lähtökohtaisesti seurakunnalla tulee olla tiloja kokoontua eri puolilla seurakuntaa. Kaikkien tilojen ei tarvitse olla seurakunnan omia, vaan tarvittaessa myös soveltuvien tilojen vuokraus on varteenotettava ratkaisu.

Myös mahdollinen yhteistyö tilojen osalta tulee selvittää Salon kaupungin ja Kosken sekä Marttilan kuntien kanssa sekä mahdollisten muiden toimijoiden kanssa. Nykyiseen määrään seiniä ole varaa.

Juha Laurila

kirkkovaltuutettu

12 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Keijo.k
4 kuukautta sitten

Kuinka suuri osa seurakunnan luottamushenkilöistä(esm. poliitikoista) tietää jotain serakunnan taloudellisesta ja kiinteistökannasta? Papistohan on kautta aikain ollut kohtalaisen hyviä osaajia, riiston suhteen, muinoin pelolla haettiin etuisuuksia (kymmennyksiä).

Panduli
4 kuukautta sitten
Reply to  Keijo.k

Seurakunnilla on aika avoimesti tietoa saatavilla. Esim. seurakuntien omilla sivuilla, hallintotyöntekijöiltä pyytäen tai kirkon tilastot-sivustolla. Ne pitää vaan etsiä ja osata lukea.

Yrmy
4 kuukautta sitten
Reply to  Panduli

Kirkon tilastot -sivujen mukaan Salon seurakunta kunta käyttää toimintaan tuplasti enemmän rahaa kuin kiinteistöihin. Voisiko vähentää toimintaa, niin ettei tarvitse seurakuntataloja myydä?

YKS MAMMA75
4 kuukautta sitten

Ei mitään ihmeteltävää vaan tosiasia syystä, koska kunnat niputettiin yhdeksi seurakunnaksi ja jokaisessa nippuun liitetyssä seurakunnassa oli sekä kirkko että seurakuntatalo. Kirkoissa ei ole enää sunnuntaisin jumalanpalveluksia vaan joskus sattumoisin. Ehkä meiltä seurakuntakoditkin poistetaan. Hautausmaiden hoitoa supistettu ja työvoimaa vähennetty. Kuitenkin esim hautahoitomaksuja korotettu?

Qwerty
4 kuukautta sitten
Reply to  YKS MAMMA75

Oletko kuullut inflaatiosta? Kallistuvat ne hautausmaankin kaivinkoneet, sora, diesel ja palkkakulut.

Keinotekoinen inflaatio
4 kuukautta sitten
Reply to  Qwerty

Mutta onko kyse sellaisesta inflaatiosta joka on todellista? Siinä vasta kysymys.

Tammisiltalainen
4 kuukautta sitten

Niin, pitäähän se vähenevien kirkollisveronmaksajien määrä jotenkin korvata kun organisaatio ja kulut on edelleen mitoitettu taannoiselle jäsenmäärälle. Saa se todellinen inflaatio myös monet miettimään kannattaako kirkollisveroa maksaa kun rahat ei riitä ruokaan.

Maija
4 kuukautta sitten

Jos rahat ei riitä, eräs paikka mistä hakea apua on kirkon diakoniatyö.

Tammisiltalainen
4 kuukautta sitten
Reply to  Maija

Salon seurakunnan sivuilta:
”Diakoniatyöstä on mahdollista saada myös taloudellista apua tietyin edellytyksin. Diakonian antama taloudellinen apu on kriisiluontoista ja tilapäistä ja sitä varten tehdään aina talousselvitys.”
Miten tuo eroaa kunnallisesta toimeentulotuesta? Aika kylmää tekstiä, yhtä kylmää kuin käyttämättöminä seisovien kivikirkkojen seinät.

Maija
4 kuukautta sitten

Se on se viimeinen keino minne moni menee kun kunnallisella puolella vastaus viipyy tai avun ja ohjauksen tarve on mutta kuntapuolella myydään eioota

Lasse Reunanen / Salo
4 kuukautta sitten

Kuvassa näkyy uuden seurakuntatalon ikkunoissa peilikuvana Salon kirkkoa (puutornia), jonka vieressä Salon kaupungin entinen puurakennus, jonka seurakunta itselleen ostanut ja sen paikalle ehdotettu kaavamuutosta kerrostalolle. Ei hyvä, että avoin puisto-osuus tulisi kerrostaloksi ja seurakunta siten saisi myyntituloa siitä. Annettakoon sen pienen pihapuiston säilyä kaupunkimme viherosana.

Maija
4 kuukautta sitten

Jotenkin outoa, että yhtäällä kannustetaan hävittämään puutalot ja vanhat rakennukset ja rakentamaan uutta. Toisaalta sanotaan juurikin noin: että vanhaan ei tule koskea.
Voitaisiinko sanoa osuuskaupan suunnitelmille, että ns Farmoksen tontti pitää jättää nykyiseen käyttöönsä? Tai että riippusillan elinkaarta nykyisessä paikassaan pitää jatkaa, vaikka korvaajalle on jo paikka piirrettynä?
Onko Salossa yhtenäistä, suojeltua puutaloaluetta?