Puun runkoon naulattu reittimerkki ei ole puulle mikään ongelma. Näin toteaa Suomen Puunhoidon Yhdistykseen kuuluva arboristi Tapani Mäkelä.
– Toki puulle tulee naulan kohtaan kuoreen ja nilakerrokseen hyvin pieni vaurio. Puu suojautuu ulkoisia vaurion aiheuttajia vastaan koteloimalla ne ja se pärjää nauloista huolimatta oikein hyvin, Mäkelä sanoo.
Salon Seudun Sanomat lähti selvittämään, kärsiikö puu nauloista, kun nimimerkki Vasara ja nauloja ihmetteli Salon Vuohensaaren luontopolun puihin naulattuja reittimerkkejä.
Salon Vuohensaaressa luontopolun uudistamisesta vastasi viime vuonna kaupungin kanssa yhteistyössä Varsinais-Suomen ely-keskus.
Mäkelän mukaan puille selvästi rautanauloja haitallisempia ovat nailonnarut, joilla sidotaan puihin esimerkiksi linnunpönttöjä.
– Linnunpönttö ja naru unohtuvat helposti sinne puuhun ja vuosien mittaan naru alkaa kuristaa puuta. Narua voi käyttää, jos sitä muistaa käydä löysäämässä, hän sanoo.
Teijon kansallispuistossa on viitisenkymmentä kilometriä merkittyjä reittejä, joten reittimerkkejä löytyy puistosta tuhansia.
– Kilometrin matkalla on nelisenkymmentä puista reittimerkkiä. Merkkejä on aina 30–50 metrin välein, sillä turvallisuussyistä edelliseltä merkiltä pitää näkyä seuraavalle merkille. Merkkejä on oltava molemmin puolin, koska reittejä kuljetaan molempiin suuntiin, sanoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Petri Loikkanen Metsähallituksen luontopalveluista.
Reittimerkkien naulaaminen on tällä hetkellä ekologisin, järkevin ja kustannustehokkain tapa.
Loikkanen on Teijon kansallispuiston entinen kenttämestari ja hän oli mukana yhtenäistämässä puiston reittimerkistöä vuonna 2019.
– Lähes kaikki merkit muutettiin silloin oransseiksi. Merkit tilattiin Käyrän vankilasta ja ne on valmistettu hukkalaudasta, hän kertoo.
Reittimerkkien naulaaminen puihin on Suomen kansallispuistoissa yleinen tapa. Näin on Teijon kansallispuistossakin.
– Reittimerkkien naulaaminen on tällä hetkellä ekologisin, järkevin ja kustannustehokkain tapa, Loikkanen sanoo.
Loikkasen mukaan merkit pyritään yleisen ohjeistuksen mukaisesti naulaamaan havupuihin, joiden pihka korjaa naulaamisesta koituvat vauriot.
– Seuraava vaihtoehto on järeä lehtipuu. Suuriin puihin naulaaminen on muutenkin helpompaa, sillä naula ei saa osua sydänpuuhun eikä mennä puun läpi.
Jaloihin lehtipuihin merkkejä ei Loikkasen mukaan mielellään kiinnitetä.
– Tammi kestää naulaamisen, mutta esimerkiksi lehmukseen ei merkkejä naulata.
Reittien merkitsemistä kehitetään jatkuvasti muun muassa uusilla innovaatioilla.
Nauloja ei lyödä loppuun asti vaan puulle jätetään kasvuvaraa. Puinen merkki saattaa myös turvota sääolojen vaihdellessa.
Metsäteollisuuden tarpeisiin kasvatettuihin puihin ei sen sijaan saa iskeä nauloja tai kiinnittää mitään muutakaan metallista.
– Puussa oleva metalli voi aiheuttaa ikäviä terävahinkoja sekä kaatamisen että sahoilla sahaamisen yhteydessä, Loikkanen sanoo.
– Kansallispuistoissa tätä ongelmaa ei ole, kun puita ei kasvateta metsäteollisuuden tarpeisiin.
Reittimerkkien laittaminen esimerkiksi rauta- tai puutolppiin ei ole Loikkasen mukaan mahdollista.
– Kustannukset nousevat aivan liian korkeiksi.
Myöskään esimerkiksi puihin kiedotut muovi- tai kuitunauhat eivät ole vaihtoehto.
– Luontoon ei haluta muoviroskaa. Kuitunauhat puolestaan päätyvät helposti nauharosvojen eli oravien matkaan, Loikkanen sanoo.
Loikkasen mukaan reittien merkitsemistä kehitetään jatkuvasti muun muassa uusilla innovaatioilla. Uutta ovat muun muassa heijastavat reittimerkit.
Puun kerrokset – jokaisella kerroksella oma tehtävä
Ydin koostuu lähinnä tärkkelyksestä, jota puu varastoi ravintoa seuraavaa vuosikasvainta ja -oksistoa varten.
Nuorpuu käsittää 10–15 sisintä vuosirengasta.
Sydänpuu toimii kantavana “pilarina” elävälle pintapuulle.
Pintapuu eli manto on puuainesta, jossa vesi ja ravinteet siirtyvät juurista latvukseen.
Kuori koostuu useasta kerroksesta. Rungon uloimmat kerrokset ovat jälsi eli jakokudos, nila ja kuori.
Lähde: Pro Puu -yhdistys
