Hallitusneuvottelut ovat alkaneet, mutta vaalikamppailu näyttää jatkuvan. Säätytalossa ei ole ehditty vielä pureutua kunnolla edes asiakysymyksiin, mutta julkisuudessa lopputuloksetkin on ehditty jo teilata.
Keskustelu etenkin somessa on oikeastaan jatkanut kehitystä, joka oli nähtävillä pitkin kulunutta vaalikautta. Se liittyy vahvasti politiikan blokkiutumiseen.
Tässä vaiheessa olisi hyvä muistaa, että kokoomuksen Petteri Orpon johtamalta hallitukselta puuttuu vielä kaksi olennaista asiaa: hallituspohja ja hallitusohjelma.
Toisin sanoen ei ole varmaa, pääsevätkö nykyiset neuvottelijat sopuun asiakysymyksissä ja millaiseksi tulevan hallituksen linja muodostuu.
Toisaalta tämä saattaa olla monen verkon huutelijan motiivinakin. Äänekkään kritiikin tavoite on lyödä kiilaa hallitusneuvottelijoiden välille. Se on politiikassa ihan sallittu taktiikka, mutta kovin vakavasti tällaisia puheenvuoroja ei kannata ottaa.
Demokraatti-lehden päätoimittaja Petri Korhonen otti kantaa keskusteluun keskiviikkona. Hän toivoi kolumnissaan puheiden siistiytyvän. Korhosta on syytä kiittää, sillä hän ei säästellyt omiaankaan.
Korhonen tuomitsi europarlamentin demariryhmän mauttoman pilakuvan, jossa Orpo esitettiin ”äärioikeistolaisen” Riikka Purran (ps.) sätkynukkena. S&D-ryhmä on sittemmin poistanut kuvan sosiaalisen median alustoiltaan.
Poteroihin kaivautuminen ja vastakkainasettelu vaikeuttavat asiallista keskustelua. Tämä on näkynyt esimerkiksi viime viikon ajan velloneessa sanasodassa Ylen määrärahoista.
Hallitusneuvottelujen viestintäasioista neuvottelevaa ryhmää johtava Sebastian Tynkkynen (ps.) provosoi somessa kyselemällä, mitä sisältöjä Ylen pitäisi lakkauttaa. Moni vasemmistolaisesti ajatteleva tarttui ilmiselvään syöttiin.
Seuraavaksi sanasota jumiutuikin ääripäihin. Toisten mielestä Yleltä ei saa leikata mitään, kun taas vastapuoli vähintään puolittaisi Ylen budjetin. Puoluejohtajat Purra ja Orpo joutuivatkin perjantaina kaitsemaan hiekkasotaa laatikolla.
On selvä, että Yle tekee itsenäisesti ratkaisut sekä ohjelmistostaan että journalistisista sisällöistään. Tämä ei tarkoita, etteikö Ylen tehtäväkentästä ja resursseista voisi ja pitäisi keskustella.
Yle on suomalaisessa mediakentässä koonsa puolesta vertaansa vailla oleva jättiläinen. Se on vuosien varrella laajentanut toimialaansa ja saanut siihen myös resursseja.
Olisi typerää väittää, että Ylen rahoituksen järkevöittäminen tarkoittaisi automaattisesti journalismin suitsimista. Yhtä typerää on käydä keskustelua yksittäisten ohjelmien tarpeellisuudesta.
