Pääkirjoitus: Liian iso riita liian pienistä asioista

1
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpolta on vaadittu diplomaattisuutta ja pitkää pinnaa. Hallituksen kokoaminen on käynyt juuri niin vaikeaksi kuin vaalien jälkeen odotettiin.

Kokoomuksen vetämät hallitusneuvottelut ajautuivat pattitilanteeseen maanantaina. Muiden ryhmien neuvottelut keskeytettiin ja vain puheenjohtajat sekä ilmasto- ja maahanmuuttoasioita käsittelevät ryhmät jatkoivat kädenvääntöään.

Nämä kaksi teemaa olivat muodostuneet koko neuvottelujen kipukohdiksi. Etenkin perussuomalaiset katsoi alkuviikolla, että muista asioista on turha neuvotella ennen kuin pääteemoissa on päästy eteenpäin.

Tätä kirjoittaessa perjantai-iltapäivällä ei ollut vielä selvillä, jatkuvatko neuvottelut. Solmujen avaaminen venyi loppuviikolla useaan otteeseen.

Tilanne on joka tapauksessa hämmentävä ja oikeastaan aika surullinen. Kevään eduskuntavaalien pääteemat olivat jossain tyystin muualla. Vaalikamppailun aikana puolueet korostivat talouden isoa kuvaa.

Erilaisia hallituskoalitioita pohdittiin etenkin sillä perusteella, millaisiin säästö- ja leikkaustoimiin puolueet ovat valmiita. Ja ketkä jakavat valtiovarainministeriön näkemyksen talouden haasteista.

Tätä taustaa vasten voi ihmetellä, mitä neuvotteluissa oikein on tapahtunut ja mitä vielä on tulossa.

Tulevalla hallituksella on seuraavien neljän vuoden aikana ratkaistavanaan valtavia ongelmia. Yleinen taloustilanne ei ole niistä vähäisin.

Suomi ylitti viime vuonna EU:n asettaman velkarajan ja on taloudenpidossa putoamassa muiden Pohjoismaiden kyydistä. Suurin euromaa Saksa on juuri ajautunut taantumaan. Se povaa kovia aikoja koko maanosalle. Yhdysvalloissakin kävellään veitsenterällä velkakatosta riidellessä.

Suomen julkinen terveydenhuolto on monin paikoin kriisiytynyt, ja soten ongelmat odottavat korjaamistaan. Myös sosiaaliturvaan tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, joiden valmistelu on vasta alkuvaiheessaan. Työvoimapula on tähän liittyvä suuri kokonaisuus, jossa ulkomaiset työntekijät ovat vain pieni osatekijä.

Ja kaiken tämän keskellä vaalien voittajat riitelevät maahanmuuttajien tulorajoista tai bensan hinnasta. Ilmeisesti toimitusministeristö hoitaa hommansa hyvin, jos kenelläkään ei ole kiire syrjäyttämään sitä.

Toki pienestäkin asiasta voi syntyä iso poru, jos ideologiset näkemykset ovat kaukana toisistaan.

Ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat oikeastikin isoja kysymyksiä. Mutta suurissa linjoissa ei pitäisi olla valtavasti reivattavaa. Esimerkiksi kansalaisten enemmistö ja elinkeinoelämä pitkälti jakavat nykyisen tilannekuvan ja tavoitteet. Bensiinin hintaan Suomen hallituksen kyky vaikuttaa on hyvin rajallinen.

Kaiken järjen mukaan näiden asioiden ratkaisemisen pitäisi olla lähinnä lämmittelyä. Todelliset, kipeimmät ongelmat ovat vasta edessäpäin.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
keijo.k
3 kuukautta sitten

Sille jonka oma etu on suurempi kuin maan etu, mikään pieni asia ole.