Pääkirjoitus: Salon vuokratalosekoilussa painettiin reset-nappulaa

2
Salon Vuokratalot ei ole aloittanut yhtään rakennusprojektia vuoden 2009 kuntaliitoksen jälkeen. Kuvassa Portimonkadun taloja, jotka valmistuivat Salon Pahkavuoreen vuosituhannen vaihteessa. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salon kaupungin omistamassa vuokrataloyhtiössä on käynnissä hyvin hämmentävä kausi. Asukkaat ovat kritisoineet asuntojen ylläpitoa jo pitkään. Myös hallituksessa on oltu tyytymättömiä omaan toimintaan.

Toimitusjohtajat ovat viime vuosien aikana vaihtuneet niin tiuhaan, että ulko-ovien saranat kaipaavat kohta rasvausta. Tosin ilmeisesti juuri tämän tyyppisiä huoltotöitä yhtiössä ei oikein ole muistettu hoitaa.

Viimeisimpänä käänteenä Vuokratalojen yhtiökokous päätti viime kuussa vaihtaa koko toimivan hallituksen. Asianosaisten mukaan tähän dramaattiseen muutokseen ei liity dramatiikkaa. On epäselvää, että joutuiko hallitus vaihtoon siksi, että se jarrutti yhtiön kehittämistä vai päinvastoin.

Joka tapauksessa yhtiötä valvova kaupungin konsernijaosto teki yhtiökokouksen jälkeen mielenkiintoisen ratkaisun. Vuokratalojen hallituspaikat on perinteisesti jyvitetty puolueiden voimasuhteiden mukaan. Nyt kaikki poliitikot saivat lähteä, ja virkamiehet ottivat vallan. Asukasjäsenien rinnalle hallitukseen nimettiin kaupunkikehitysjohtaja, vt. hallintojohtaja ja vt. talousjohtaja.

Salkkarin haastattelussa konsernijaoston puheenjohtaja Saku Nikkanen (sd.) muotoili asian niin, että ”halusimme varmistaa, että yhtiössä on sellaista osaamista, jota omistaja edellyttää” (SSS 23.5.).

Tämä herättää kysymyksen poliittisten mandaattipaikkojen mielekkyydestä. Jos kerran poliitikoilla ei ole riittävää hallitusosaamista, miksi kaupungin yhtiön hallitus on alun perinkään pitänyt täyttää poliitikoilla? Äänestäjä ei voi välttyä ajatukselta, että kun on aika kääriä hihat ja ryhtyä töihin, poliitikot on parasta siirtää syrjään.

Virkamieshallituksen nimittäminen saattoi olla järkevää myös siksi, että Vuokratalojen hallituksessa on ollut parin vuoden ajan poliittisia jännitteitä. Puolueet olivat vaalien jälkeen sopineet puheenjohtajan paikan keskustalle, mutta palatsivallankaappauksella nuija päätyi demareille. SDP:n Jarkko Anttila menetti hallituksen luottamuksen alkuvuonna, ja nyt tilanne saadaan nollattua.

Vuokratalojen hallintoon liittyy myös omanlaisensa piirre, jota on ulkopuolelta vaikea ymmärtää. Normaalisti yrityksen hallitus valitsee toimitusjohtajan. Salon Vuokratalot oy:ssä tämä etuoikeus on varattu yhtiön isännöinnistä vastaavalle OP Kodille.

Se ehdottaa sopivaa toimitusjohtajaa konsernijaostolle, joka puolestaan ohjaa yhtiön hallituksen sinetöimään valinnan. Käytännössä isännöitsijä saa siis valita oman pomonsa. Tavallisesssa taloyhtiössä isännöitsijä usein onkin toimitusjohtajan kaltaisessa roolissa. Mutta kaupungin hallitsema suuri kiinteistöyritys voisi olla paljon enemmänkin kuin pelkkä taloyhtiö.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Keijo.k
4 päivää sitten

Voiko joku todellakin olla sitä mieltä että virkahenkilö, jolla jo on tukku luottamushommia (hallitupaikkoja) olisi ammattilaista parempi?

ossi
4 päivää sitten

Vitsi, vitsi. Mihin vuokratulot käytettiin ja kenen määräyksestä?