Paimiossa moottoritiellä keskiviikkoiltana tapahtuneessa henkilöauton ulosajossa kuoli yksi ihminen, kertoi Lounais-Suomen poliisi Twitterissä.
Onnettomuus tapahtui kuuden maissa Tammisillan kohdalla.
Turun suuntaan matkalla ollut henkilöauto ajautui poliisin mukaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajosuunnasta katsottuna oikealle ojaan. Ulosajossa kuoli ajoneuvon kuljettaja. Autossa ei ollut muita.
Toinen Turkuun menevistä ajokaistoista oli suljettuna liikenteeltä puoli yhdeksään asti illalla.
Uutinen päivitetty ja otsikko muokattu klo 22.15.