Perussuomalaisten valtuustoryhmän tekemä aloite vauvarahasta ei saanut kaupunginhallituksessa kannatusta.
Ryhmä esitti aloitteessaan, että Salon kaupunki maksaisi salolaisperheille lapsen syntyessä synnytyskulut viideltä vuorokaudelta ja 500 euron vauvarahan lasta kohden. Vauvarahaa maksettaisiin kolmen vuoden ajan lapsen syntymästä edellyttäen, että lapsi ja hänen vanhempansa ovat kirjoilla Salossa.
Opetuslautakunta torppasi jo huhtikuussa aloitteen. Kaupungin sivistyspalveluiden laskelman mukaan nykyisellä syntyvyydellä vauvarahan kulut olisivat kymmenen vuoden ajalta 4,2 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallituksessa aloite äänestettiin maanantai-iltana nurin lukemin 11–2. Vauvarahan valmistelun jatkoa kannattivat vain perussuomalaisten edustajat Osmo Friberg ja Antti Olkinuora.
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi.
Paljonko rahaa laitettiin tunnin junaan? Aika pieni summa tämä vauvaraha siihen verrattuna, ja vauvaraha toisi uusia asukkaita. Tunnin juna ei, koska nopein juna ei tule Salossa pysähtymään.
Vaikka melkein tunnin juna tuskin tulee toteutumaankaan, niin olisi se lyhentänyt muidenkin vuorojen matka-aikaa, mikä tuolta mantran hokijoilta aina unohtuu.
Mutta vauvarahasta: Valtuusto on äänestäjiensä näköinen ja huomaa hyvin, että äänestäjien enemmistö on lisääntymisensä lisääntynyt. Heillä ei ole tarvetta laittaa rahaa lapsiin, nyt tarvitaan vanhustenhuoltoa.
Enään ei tarvitse ihmetellä miksi salolaisten keski-ikä vaan jatkaa nousuaan….
Negatiivinen suhtautuminen vauvarahaan on silkkaa naisvihamielisyyttä. Ikääntynyt ukkolauma johtaa edelleen kaupunkia ja haluaa estää kaikki nuoriin aikuisiin kohdistuvat tuet.
Lapsia pitäisi tehdä rakkaudesta eikä rahasta. Ei kai kaupungin tai valtion kuulu rahoittaa kenenkään lasten hankintaa. Taitaa olla nykyperheissä just yksi lapsi, jos rahat on niin vähissä, että ei pysty sitä yhtä lasta hankkimaan ilman kaupungin rahoja, niin älkää hankkiko. Naurettava ajatus. Pitäisikö olla sitten joku äitiraha kanssa, tai mummoraha. Naurettavaa yhdistää joku junarata ja vauvat. Naisvihamielisyys on tästä kaukana. Kela tarjoaa lapsiperheille jo kymmentä eri tukimuotoa ja lisää pitää saada.
Mummo raha on hyvä idea. Oikeammin ”vanhusraha”. Tuota ajatusta pitäisi valtiovallan lähteä kehittelemään eteenpäin. Nykyisten nelikymppisten vanhempien oletettu ikä on korkeahko verrattuna sotia edeltäviin sukupolviin. Olisi vain oikein tarjota mahdollisuus ”vanhusrahan” turvin jäädä hoitamaan ikääntynyttä sukulaistaan.
Tuo 500 euron vauvaraha kolmen vuoden kokeiluna olisi ollut positiivinen kädenojennus lapsiperheille ja yksi keino yrittää torjua Salon laskevaan väestökehitystä. Salon on kipannut miljoonia hankeisiin, jotka eivät tuo sentin euroa Salon hyväksi, vaikka nyt esimerkiksi Tunnin junan hankeyhtiö ja Laurin koulun ja Hermannin tyrityt kouluremontit( yi 10 miljoonaa) Salo kaiken lisäksi vielä tavoittelee vielä Unicefin lapsiystävällistä kuntaleimaa. Lapsiin sijoittaminen on tulevaisuuteen sijoittamista.