Kaksi poliisiautoa sumputti punaisen pakettiauton Raatihuoneenkadun liikennevaloissa Salon ydinkeskustassa torstaina iltapäivällä yhden maissa. Lounais-Suomen poliisin tilannekeskus ei kerro, mistä kiinniotossa oli kysymys:
– Siinä oli käynnissä poliisioperaatio, ja poliisi selvittää asiaa.
Salon Seudun Sanomien haastatteleman silminnäkijän mukaan yksi poliisiauto seurasi vanhaa Volkswagen Transporteria ja toinen ajoi sitä vastaan Perniöntieltä vilkut päällä. Silminnäkijän mukaan poliisiauto ajoi aika kovaa.
– Sitten se ilmeisesti teki tosi nopean uukkarin ja ne sumputtivat pakettiauton kahdestaan. Mielestäni kuului kaksi poksahdusta, ja poliisi vähän kuin hätkähti. Kuulosti nallipyssyltä, mutta jotain siinä poksahti, silminnäkijä kertoo.
Silminnäkijä sanoo nähneensä, että poliisi oli vähän aiemmin pysäyttänyt yhden punaisen auton myös Kiskontiellä.

Artikkelista korjattu kadun nimi klo 20.02
Ei muuten on Mariakadun liikennevalot. Ihan selvästi ollaan sillan toisella puolella Raatihuoneenkadun liikennevaloissa.