
Poliisi valvoo tänä viikonloppuna mopojen ja muiden kevyiden ajoneuvojen käyttöä ja kuntoa koko Suomessa. Valvontaa kohdistetaan kuljettajien kunnon ja ajokortin riittävyyden ohella ajoneuvojen yleiseen kuntoon sekä liikennesääntöjen noudattamiseen.
– Nuorten liikenneturvallisuus on yksi keskeisistä poliisin liikenneturvallisuustyön kohteista, poliisitarkastaja Tuomo Katajisto kertoo tiedotteessa.
Nuoret ovat ikäluokkansa kokoon nähden yliedustettuina liikennekuolemissa ja loukkaantuneissa. Mopoilla ajetuissa kolareissa aiheutuu vuosittain noin 300 loukkaantumista ja joitakin kuolemantapauksia. Kun mukaan lasketaan mopoautojen ja moottoripyörien kolarit, loukkaantuneiden määrä nousee lähelle tuhatta vuodessa.
– Valvonnassa pyritään myös puuttumaan häiritsevään ajoon ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun asuinalueilla ilta-aikaan, Katajisto jatkaa tiedotteessa.
Viime vuoden vastaavassa viikonloppuvalvonnassa tarkastettiin toista tuhatta ajoneuvoa, saatiin kiinni 11 rattijuoppoa ja tavattiin 66 kuljettajaa, joilla ei ollut kuljettamaansa ajoneuvoon riittävää ajo-oikeutta. Kunnoltaan määräysten vastaisia ajopelejä tavattiin lähes 300.
Nuoren kuljettajan turvallisuuden vuoksi Katajisto neuvoo myös nuorten huoltajia tarkistamaan nuoren käyttämän ajoneuvon kunnon. Tehottomat jarrut, toimimattomat valot, moottorin voimakas ääni ja korkea kierrosluku sekä rekisteritunnuksen piilottelu viittaavat siihen, että laite on lainvastainen ja mahdollisesti vaarallinen.
Ei ole ihme, että paljon sattuu nuorille mopotapaturmia. Mm Tammenrinteessä ajetaan hurjia nopeuksia, ei välitetä oikealta tulevasta liikenteestä. Tänään seurasin kuinka kaksi mopopoikaa otti kisan. Vierekkäin mentiin ja vauhti oli niin kova, että menopelit olivat varmasti viritettyjä. Lähden pihasta tielle peruuttamalla ja nämä vesselit tulivat niin kovaa, että siinä ei kerkiäsi reagoimaan. Yrittäkää nyt vanhemmat takia lastenne päähän, että auto on aina vahvempi, jos tapahtuu törmäys. Henkikulta on siinä vaarassa. Myös koululaisia liikkuu paljon ja jos mopopoika törmää ja aiheuttaa kuoleman tai vammautumisen niin se on hyvin raskas kannettava, joten nyt jäitä hattuun.
Mikäli mopopoika tai -tyttö ajaa kolarin omasta virheestään, niin sehän on vain darwinilaista luonnonvalintaa. Jos siinä sivullinen loukkaantuu tai kuolee, niin se on huonompi juttu.