
Salon puutarhamyymälöissä kauppa käy. Korona-ajasta liikkeelle lähtenyt puutarhainnostus ei ota laantuakseen.
– Asiakasvirroissa on ollut havaittavissa kasvua viime vuosina. Puutarhainnostus jatkaa nousuaan, kiteyttää Hankkija Salon puutarhavastaava Anna Kyander.
Asiakkaiden kiinnostus kohdistuu Kyanderin mukaan erityisesti hyötyviljelyyn.
– Hedelmäpuut ja marjapensaat ovat todella suosittuja. Esimerkiksi rungollinen mustaherukka ja hunajamarja ovat olleet kysyttyjä. Kaikki syötävät kasvit nostivat suosiotaan korona-aikana.
Hankkija Salossa vietettiin lauantaina kesäkauden avajaisia. Vaikka viikko on ollut lämpötilan puolesta kylmä, Kyander toteaa sesongin lähteneen vauhdilla käyntiin.
– Edes näin kylmänä keväänä innostus pihan kunnostamiseen ei ole hiipunut. Moni odottaa sormet syyhyten, että pääsee istuttamaan kesäkukkia.

Koska yöpakkasia on edelleen, asiakkaat ovat ihastuneet erityisesti kylmää sietäviin orvokkeihin.
– Orvokkeja menee järjettömästi ja menisi enemmänkin, jos myytävää riittäisi. Nyt on vain rippeet hyllyissä jäljellä, toteaa Kukkatalo Salon myymälävastaava Kaisa Lehtinen.
Kukkatalon käytävillä näkyy jos jonkinlaista kesäkukkien värikirjoa. Pakkanen on kuitenkin hidastanut niiden myyntiä.
– Huhtikuussa oli niin lämmintä, että moni innostui laittelemaan pihaa kuntoon. Yöpakkaset muuttivat tilannetta ja siksi kesäkukat ovat vielä hyllyissä.
Kukkatalo Salon myyjä ja puutarhuri Jaana Nurmi kehaisee erityisesti hallaharsoa kasvien lämpösuojelun apuvälineenä.
– Sitä voi laittaa myös kaksinkerroin, jos ulkona on enemmän pakkasta.
Lehtinen ja Nurmi kertovat samaa kuin Kyanderkin: hyötykasvien suosio jatkaa voittokulkuaan.
– Paljon ostetaan esimerkiksi perunaa. Hunajamarjaa menee ja jopa tomaattia myydään jo nyt, Nurmi luettelee.

Myymälöiden asiakkaat todentavat puutarha-alan ammattilaisten pohdintoja. Henna Niskakoski lähti ostamaan Hankkijasta perheherukkaa ja mesimarjoja.
– Työstän metsäpuutarhaprojektia. Suosin erilaisia hyötykasveja, jotka viihtyvät varjoisassa ja kosteassa paikassa, Niskakoski kertoo.
Hän on juuri hankkinut sienirihmastoa raivatun metsän paikalle.
– Asun vanhassa hirsitalossa, jossa oli paljon rämettynyttä metsää. Tavoitteena on pitää metsäpuutarha luonnontilassa, mutta hyödyntää puutarhaa myös kulkuväylänä pihasaunalle.
Vaikka hyötykasvit ovat metsäpuutarhan ytimessä, hirsitalon pihalle mahtuu koristekukkiakin.
– Meillä on paljon projekteja pihamaalla käynnissä. Ostan juuri kukkiakin hevostallin eteen koristeeksi.

Marjo ja Arto Järvinen tekivät aurinkoisena lauantaipäivänä taimiostoksia Salon Kukkatalossa.
– Jouduimme kaatamaan pari korkeaa puuta tontilta, sillä ne varjostivat aurinkopaneeleita. Nyt haemme täältä matalaa puuta tilalle, kertoo Arto Järvinen.
Molempien silmiin tarttui purppurariippaomenapuu, jossa oli jo kukintoa.
– Mielelläni suosimme sellaista puuta, jossa on valmiiksi väriä, Marjo Järvinen pohtii.

Pariskunta on tehnyt heti lumen lähdettyä paljon töitä rintamamiestalon pihalla.
– Kun keväällä jaksaa ahertaa, pääsee kesällä helpommalla, toteaa Marjo Järvinen.
Järviset keräilivät ostoskärryihin puun lisäksi nurmikonsiemeniä, multaa, lannoitetta ja kukkasia.

Salon torillakin riitti vilskettä sään lämmettyä. Kukkamyyjät olivat saapuneet paikalle varhain.
– Torit ja erilaiset tapahtumat ovat myyntimme kannalta tärkeimpiä paikkoja, kertoo Perennataimisto Ekmanin edustaja Riku Ekman. Hänen isänsä Rauno Ekman aloitti Perniössä perennojen kasvattamisen jo vuonna 1984.
Ekmanit vierailevat Salon torilla tyypillisesti kaksi kertaa viikossa: iltatoritorstaisin ja lauantaisin. Kevään kylmät ilmat ovat viivyttäneet torimyynnin aloittamista, mutta Ekman ei ole siitä huolissaan.
– On ihan normaalia, että kevät ottaa askeleen kaksi taaksepäin. Kasvit eivät ole kärsineet ollenkaan, sillä kaikki talvehtivat todella hyvin.
Launtaipäivänä Ekman myi monivuotisten perennojen lisäksi mausteita.
– Sitten kun kausi etenee, yksivuotiset tomaatit ja kurkut tekevät aina kauppansa.

Anne Perheentupa saapui Karjalohjalta tekemään ostoksia Salon torille. Säännöllisesti torilla vieraileva Perheentupa kehui vuolaasti valikoimaa.
– Salon tori on aivan mahtava, paras paikka ostaa taimia. Ostan täältä runsaasti myös yrttejä. Viime kesänä löysin upeita jättiverbanan taimia, niitä ei joka torilta saa.
Perheentupa kasvattaa 13 aarin hyötypuutarhassaan monipuolisesti eri lajikkeita.
– Kokeilin persikkaa ja aprikoosiakin, mutta ne eivät oikein menestyneet.
Lauantaina Perheentuvan ostokset rajoittuivat vain yhteen koristekukkaan.
– Ostan nyt vain orvokkeja. Ne kestävät niin hyvin kylmempiä öitä.
