Salolaisilla oli gallupissa täysi luotto Käärijän euroviisumenestykseen – ”Torilla tavataan”

0
Niina Nolvi on valmiina tuulettamaan Suomen Euroviisuvoittoa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Viikkoja kestänyt euroviisuhuuma huipentuu lauantai-iltana finaaliin, kun Käärijä nousee lavalle Liverpoolissa. Salon Seudun Sanomien haastattelemat salolaiset uskoivat hehkutetun viisuedustajan voittoon ja lähettivät Käärijälle kannustavat terveiset.

Niina Nolvilla, 47, on täysi luotto Käärijään. Hän odottaa Suomelle Euroviisujen ykkössijaa.
– Voittoa odotetaan, hyvä Käärijä! Nolvi tuulettaa.

Nolvi aikoo katsoa euroviisuja yhdessä kavereidensa kanssa. Jos voitto tulee, aikoo hän juhlia kuohuvalla.
– Aion ottaa lasin samppanjaa, hän kertoo.

Myös Tina Forsström, 51, ja Mika Forsström, 50, uskovat Käärijän voittoon. Forsströmit aikovat katsoa finaalilähetystä yhdessä perheensä kanssa. Mika Forsströmin mielestä Käärijä-huuma antaa ihmisille kaivattua aihetta iloon.
– Kyllähän Käärijä tuo tähän aikaan sellaista positiivisuutta. En ole mikään Käärijä-fani, enkä oikeastaan ole vielä edes kuullut koko biisiä, mutta hypetystä on joka paikassa, hän kertoo.
– Toivotaan, että Käärijä voittaa. Sitten voidaan huutaa Cha Cha Cha! Tina Forsström jatkaa.

Tina ja Mika Forsströmin mielestä Käärijä-huuma antaa ihmisille tässä ajassa kaivattua iloa ja positiivisuutta. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

5-vuotiaan Nuutti Kovalaisen mielestä Käärijä on kova juttu. Erityisesti euroviisutähden erikoinen esiintymisasu on jäänyt hänen mieleensä.
– Sillä ei ole edes paitaa päällä, Nuutti muistaa.

Nuutti Kovalaisen mieleen on jäänyt euroviisutähden persoonallinen esiintymisasu. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Juha Punta, 76, ei ole ajatellut katsoa finaalilähetystä. Viisukappale ei ole aivan hänen mieleensä, ja kappaleen sanoista on Punnan mukaan vaikeaa saada selvää. Kaikesta huolimatta hän toivottaa kuitenkin Käärijälle onnea matkaan.
– Hieno juttu Suomelle, jos Käärijä voittaa.

Cha Cha Cha ei ole Juha Punnan oma suosikki, mutta hän toivoo kuitenkin Suomen menestystä Euroviisuissa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Myöskään 19-vuotias Onni Mäkynen ei ole Cha Cha Cha -kappaleen suurin fani. Hän kuitenkin uskoo, että Käärijällä on mahdollisuudet menestyä Euroviisuissa omalla persoonallisella tyylillään.
– Minun mielestäni on hienoa, että Käärijä on tuollainen omanlaisensa tyyppi. Hän erottuu joukosta, Mäkynen kertoo.
Jos Käärijä voittaa euroviisut, Mäkynen aikoo suunnata torille.
– Kyllä aion juhlia. Torilla tavataan! hän jatkaa.

Onni Mäkynen uskoo, että Käärijä erottuu edukseen omalla persoonallisella tyylillään. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Käärijän Cha Cha Cha oli Sisko Mäntyjärven, 69, ehdoton suosikki Uuden Musiikin Kilpailussa. Hän uskoo, että kappale yltää kärkisijoille, mutta ei välttämättä voittoon. Kovin vastus löytyy Mäntyjärven mukaan naapurimaasta.
– Vähän pelkään, että Ruotsi vie voiton, hän toteaa.
Mäntyjärvi lähettää silti Käärijälle kannustavat terveiset Liverpooliin.
– Tsemppiä tsemppiä vaan, voitto kotiin!

Sisko Mäntyjärvi arvelee, että Ruotsin euroviisuedustaja Loreen vie voiton tänä vuonna. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Euroviisujen finaalilähetys alkaa tänään lauantaina kello 22.00. Silloin selviää, yltääkö Käärijä esityksellään Euroviisujen voittoon.