Salon kaupunki tukee yli 100 000 eurolla paikallisia hankkeita – yksi suurimmista määrärahoista myönnettiin Myllytyryn uimalammelle

1
Hajalan Myllyryn uimapaikan kunnostusprojekti sai 10 000 kaupungilta euron avustuksen. Uimalammen ranta ja pohja kunnostetaan kesäkaudelle 2024. Kuva: SSS-arkisto/SSS/Kirsi Höglund

Salon kaupunki ryhtyy tukemaan 19:ää paikallista hanketta reilulla 100 000 eurolla. Maaliskuun lopulla järjestetyssä kuntalaisäänestyksessä nämä hankkeet nappasivat yhteensä 8019 kaikista 8580 äänestä. Osallistuvan budjetoinnin hankkeista yhteensä 26 eteni kuntalaisäänestyksen kandidaateiksi. Teijon kuntoportaiden ja Pajulan koulun monitoimikentän osalta omarahoitusosuutta selvitetään edelleen.

Kulttuurin ja tapahtumien osalta 5000 euron määräraha on myönnetty Lukkarinmäki-seuralle, joka toteuttaa Lukkarinmäen historiasta kertovan infokyltin. Samaisen summan sai Kulttuuriklubin ja Rikalanmäen Kulttuuriviikko. Reilut 5000 euroa myönnettiin Toimarissa soi -festivaalille ja Toimarissa soi -jatkoille, jotka järjestetään ensimmäisenä hankkeista 26. toukokuuta. Lastenlaulukonserttikiertue ”Lelulaatikon lauluaarteet” sai 5300 euron määrärahan.

Pienempiä määrärahoja kaupunki myönsi Hirsijärven vesienhoitoyhdistys ry:lle (1000 e), Salon Taiteilijaseura ry:lle (2000 e) sekä Salon Viihdelaulajat ry:lle (1400 e) tapahtumatuotannon avuksi.

Taito kierrättää -kesäkiertue, Elävää musiikkia ikääntyneiden koteihin, Salo Circus Road Show ja Mielimusiikkia-sarja saivat suurimmat kulttuuritoimijoille myönnetyt määrärahat. Soivakodin Elävää musiikkia ikääntyneiden koteihin -kiertueelle myönnettiin huomattavin summa, yhteensä 9360 euroa 26 hoitokotivierailulle.

Liikkumista edistävistä toimijoista Pajulan koulun monitoimikenttä, Myllytyryn uimalammen kunnostusprojekti ja kuntoportaat Teijon laskettelurinteen läheisyyteen saivat suurimmat 10 000 euron rahasummat.

Pienempiä euromääriä Salon kaupunki myönsi Suomusjärven urheilukentän huoltorakennukselle ja käymälälle (3000 e), Salon Uimarit ry:n uimataidottomille suunnatulle uimaopetukselle (1400 e) sekä Suomusjärven mobiilisuunnistusradalle (500 e).

Kiikalan lentokentän rullaustien jatkamiselle myönnettiin 3500 euroa. Riverside Cruisers ry toteuttaa Kiikalan lentokentälle tien rungon ja tien pinnan, joiden avulla kestopinnoitus toteutuu noin 300 metrin matkalle.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Hetken häpeä vai vuosien katkeruus?
22 päivää sitten

Miten kaaoksessa kuntapolitiikassa ollaankaan kun näin populistista ja halpaa enemmistödiktatuuria myydään kuntalaisdemokratiana. Eikös meillä ole huolella valitut valtuutetut joille on teroitettu yhdenvertaisuuden merkitys koko kunnan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Pitkällä aikavälillä on kaikkien etu toimia yhdenmukaisesti koko kunnan alueella. Nyt erilaiset eturyhmät ehdottavat joista – huomatkaa virkamiehet valitsevat sopivat. Viime vuonna virkamiehet jopa itse keksivät kun kuntalaiset eivät siihen kunnolla pystyneet. Tämän jälkeen alkaa oksettava ”hetken häpeä tai vuosien katkeruus”-osio jossa kaikki huutaa kaikin mahdollisin keinoin omalle takapihalle ihan sama mitä. Piirtäkää nyt jonain vuotena kartalle että minne rahat menee niin voitte käyttää ensi vuonna samaa karttaa – se sentään olisi… Lue lisää »