Salon seurakunta lahjoitti Rotholman kiinteistön partiolippukunnalle – lahjoitus tehtiin Pyhän Laurin ritareille yhdellä ehdolla​

0
Paunalan seurakuntakodista käydään parhaillaan neuvotteluita Salon seurakunnan ja ostajaehdokkaan välillä. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salon seurakunta päätti lahjoittaa Perniössä sijaitsevan Rotholman kiinteistön partiolippukunta Pyhän Laurin ritarit ry:lle.

Lahjoitus kattoi käytännössä varastorakennuksen, jota partiolaiset olivat käyttäneet tarvikkeiden säilytykseen. Lahjoituksen ehtona oli, että kiinteistö säilyy yleishyödyllisessä käytössä.

– Partiolaiset ovat pyytäneet sitä itselleen monta kertaa, sillä he ovat olleet varastorakennuksen ainoita käyttäjiä ja hoitajia, kertoo Salon seurakunnan kirkkoherra Timo Hukka.

Rotholman kiinteistöön liittyvä maa-alue on Metsähallituksen hallinnassa ja rauhoitetulla alueella sijaitsee luontopolku.

– Käytössä on silti sen verran maapohjaa, että halutessaan partiolaiset voivat esimerkiksi viljellä jotakin.

Salon seurakunta vastaanotti Rotholman kiinteistön lahjakirjalla 1950-luvulla. Lahjakirjaan kirjattiin tuolloin, että alueen käyttö on rajattu koskemaan seurakunnallista toimintaa. Kiinteistön alkuperäiset lahjoittajat hyväksyivät kiinteistön edelleen lahjoittamisen sillä ehdolla, että Rotholma säilytetään yleishyödyllisessä käytössä.

Salon seurakunta on jo aiemmin päättänyt luopua monista itselleen tarpeettomista kiinteistöistä.

Vuoden 2023 aikana seurakunta luopuu Diakoniakeskuksesta, Mahlakankareen seurakuntatalosta, Paunalan seurakuntatalosta, Ollikkalan seurakuntatalosta, Perniön seurakuntatalon rivitalosta, Särkisalon pappilasta, Perttelin puistosta, Hakastuvan rantamökistä ja Rotholmasta.

Paunalan seurakuntatalo on Hukan mukaan herättänyt kiinnostusta ja Salon seurakunta käy siitä parhaillaan neuvotteluita ostajaehdokkaan kanssa.