Ensimmäisestä kolmella tunnilla pidennetystä aukioloajasta ei ollut tietoakaan perjantaina iltapäivällä Salon torilla. Vapaaehtoinen aukiolo iltakuuteen saakka koskee kaikkia kesäperjantaita elokuun loppuun saakka.
Kolmelta ainoastaan thaimaalainen katukeittiö Wirat Dolprasit oli auki, mutta sekin kasasi kamppeitaan.
– Koko viikko on ollut myynnin kannalta kylmyyden vuoksi heikkoa, harmittelee yrittäjä Wirat Dolprasit.
Dolprasitin puoliso Esa Kotiniemi kummastelee vähäistä markkinointia aukioloajan pidennyksestä.
– Tässä on lähdetty liian varovasti liikenteeseen. Pitäisi olla enemmän järjestettyä tapahtumaa ja markkinointia, jotta saataisiin ihmiset houkuteltua paikalle. Itse luulin, että pidennetyt aukiolot alkavat vasta kesäkuussa.
Salon kaupungin torisääntöjen mukaan myyjän on oltava paikassaan toripäivän ajan kello 10–14. Kellonaikaan pätee kuitenkin säävaraus.
– Vaikka torin toiminta painottuu iltatoreihin, uskon lämpimien ilmojen auttavan saamaan0ihmisiä paikalle, Kotiniemi pohtii.
Dolprasit on torilla vuosipaikalla. Yhtäkään päiväpaikkamyyjää ei ollut torilla ensimmäisenä pidennettynä perjantaina. Päiväpaikkoja ei varata, vaan torivalvoja vuokraa ne päiväksi kerrallaan.
– Ylipäätään täällä on aika vähän paikallisia päiväpaikkamyyjiä. Suurin osa tulee kauempaa, eivätkä myyjät lähde tällaisella säällä, Kotiniemi toteaa.

Torilta yhytetyt salolaiset kulkijat olivat kaikki tietämättömiä aukioloajan pidennyksestä.
– En ole nähnyt yhtäkään mainosta asiasta. Kenties markkinointia voisi lisätä, miettii Tiina Stenfors.
Hiljaisesta alusta huolimatta Stenfors uskoo, että aukioloaikojen pidennys on ainoastaan positiivinen asia.
– Aina kannattaa yrittää. Lämpimänä päivänä tämä on varmasti hyvä ajatus.

Aleksandra Mosina ja Aleksandra Mosin ulkoiluttivat torilla koiraansa Chillyä. Vaikka hekään eivät tienneet pidennetystä aukiolosta, idea kuulosti varteenotettavalta.
– Kesällä ostaisin mielelläni tuoreita vihanneksia torilta hieman myöhempäänkin kellonaikaan, kertoo Mosina.
Hän kuitenkin hieman kyseenalaistaa mahdollisten perjantaikävijöiden määrän.
– Monilla on perjantaisin menoa. Toisaalta kauniina päivänä ihmisiä varmasti liikkuu torillakin.

Maijastiina Heikkilä on vastikään salolaistunut. Salon tori on hänelle silti ennestään tuttu iltatoreista.
– Toivon todella, että ihmiset löytäisivät torille. Idea aukioloajan pidentämisestä kuulostaa nimittäin hyvältä.
Heikkilä mainitsee työssäkäyvien rytmin, johon aamupäivätorin aukioloajat eivät sovellu.
– Ostaisin mielelläni torilta vihanneksia ja muuta ruokaa, mutta ennen alkuiltaa se ei oikein onnistu.

Torivahti Tuija Iltanen todisti useamman tunnin ajan hiljaista toria.
– Ilma tekee sen. Ei näin kylmällä säällä tule myyjiä tai asiakkaita.
Torivahdin työtehtäviin kuuluu muun muassa paikkojen ja sähkön jako, erilaiset huoltotyöt ja asiakaspalvelu. Salon kaupungin henkilöstöresurssit eivät ole aiemmin riittäneet torin aukioloaikojen pidentämiseen, sillä kaupungin palveluksessa on ollut ainoastaan yksi torivalvoja.
Tänä vuonna Iltasen työaika jaetaan puoliksi torin ja puistojen kunnossapidon kesken. Hänen lisäkseen torilla työskentelee yksi vakituinen torivalvoja.
Vaikka ensimmäinen pidennetty perjantai oli Iltaselle uuden työn kannalta hiljainen, hän uskoo tilanteen muuttuvan kesällä.
– Eiköhän kävijöiden määrä nouse lämpimillä säillä. Toivon ihmisten löytävän paikalle.
Kaupunkikehityslautakunta päätti helmikuussa kokeilla torin aukiolon pidennystä toukokuun alusta elokuun loppuun. Kokeilu ei velvoita torikauppiaita, vaan jokaisella on mahdollisuus pidentää aukioloa oman tilanteensa mukaan. Jatkosta aukioloaikojen suhteen päätetään torikauppiailta saadun palautteen myötä.
Salon kaupungin teettämien kyselyjen mukaan päiväpaikoilla myyvät torikauppiaat olivat kiinnostuneempia aukioloaikojen pidentämisestä kuin vuosipaikoilla myyvät torikauppiaat.
Hyvä ja tarpeellinen artikkeli Salon torista ja sen ihmisistä. Kiitos.
Laittaisin odotukseni torin pidennetyllä ajalla mahdollisiin kävijöihin pääkaupunkiseudulta mökeilleen tuleviin. Muurlan suoramyynnistä hakivat viikonloppuunsa tarjottavat ennen Mahtinaisentien aikaa. Sunnuntai- iltapäivänä taas viemiset kotiinsa hakivat. Ne oli nimenomaan tuoreet leivonnaiset, jotka kauppansa tekivät.