
Jos itse kukin 1980-lukulaisista haluaa mieltää itsensä nuoreksi, voi miesten Korisliigan todeta päävalmentajien osalta olevan ensi kaudellakin nuorten miesten sarja. Toistaiseksi julkaistuista yhdestätoista päävalmentajasta kuusi syntyi 1980-luvulla ja Tom Cooman vuonna 1993.
Juri Heinämäki nuorentaa osaltaan sarjan keski-ikää hieman. Hänen sopimuksensa nousija-Bisonsiin julkistettiin maanantaina.
36-vuotias Heinämäki tullee olemaan ensi kaudella kolmanneksi nuorin päävalmentaja. Niinpä Vilppaan Jussi Savolainen on vuosirenkaidensa osalta lähellä sarjan ”keskikastia”.
Kobrien tulevasta kokoonpanosta ei toistaiseksi ole tihkunut tietoja. Viime vuodet joukkuetta luotsannut Ville Turja on hänkin 1980-lukulaisia.
Päävalmentajien keski-ikä tulee pysymään viime kauteen verrattuna jokseenkin samana, vaikka pesteissään jatkavat kokevatkin luonnollista vanhenemista. Kun Seagullsin päävalmentaja vaihtuu Jussi Laaksosta (syntymävuosi 1976) Vesa Vertioon (1983), säilyy yhteisikä pitkälti ennallaan.
Kuluvan vuoden lopussa kyseiset 11 julkaistua päävalmentajaa ovat keskimäärin 42-vuotiaita. Mainittakoon tässä yhteydessä vielä sekin, että maajoukkueen päävalmentaja Lassi Tuovi on vuosimallia 1986, Saksan Bundesliigan vuoden valmentaja Tuomas Iisalo 1982 ja hänen pikkuveljensä Joonas Iisalo 1986.
Tähän yhteyteen osuu jossain määrin myös toteamus 39-vuotiaan Antero Lehdon paluusta Tampereen Pyrintöön BC Nokiasta. Kyseessä on siis vuonna 1984 syntynyt pelaaja, joka on vanhempi kuin noin puolet tulevan kauden päävalmentajista.
19 kautta Pyrinnössä pelanneen Lehdon sopimus on mallia 1+1 vuotta.
– Vaikka pelihaluja olisi kuinka paljon, ei ole itsestään selvää tässä vaiheessa uraa, että jotkut muutkin haluavat pelaamisen jatkuvan, Lehto toteaa Pyrinnön nettisivuilla.
Miehen tilastollisesti paras jakso osui kauteen 2014–2015, jonka päätteeksi hän ylsi Suomen MM-kisajoukkueeseen asti. Viime kaudellakin heitot osuivat edelleen varsin tarkasti, ja hänen ottelukohtainen pistekeskiarvonsa on ollut aina yli kymmenen kaudesta 2010–2011 lähtien.
MIESTEN KORISLIIGAN ENSI KAUDEN PÄÄVALMENTAJAT
BC Nokia: Greg Gibson (syntymävuosi 1969)
Bisons: Juri Heinämäki (1987)
Karhubasket: Janne Koskimies (1988)
Kataja: Petri Virtanen (1980)
Kobrat: ?
Korihait: Darko Mihajlovic (1986)
Kouvot: Jyri Lehtonen (1973)
KTP: Roope Mäkelä (1974)
Lahti Basketball: Tom Cooman (1993)
Pyrintö: Miikka Sopanen (1973)
Seagulls: Vesa Vertio (1983)
Vilpas: Jussi Savolainen (1986)