Skeittarit tyytymättömiä skeittiparkkien kuntoon Salossa  – ”Kaupungin kanssa ei ole muodostunut kunnollista keskusteluyhteyttä”

4
Jarno Nikkanen ei pelkää tarttua harjan varteen Salon Urheilupuiston skeittiparkissa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Skeittareiden mielestä Salon kaupunki ei pidä riittävästi huolta skeittiparkeistaan Urheilupuistossa ja Tupurissa. Salolaisen aktiiviharrastajan Jarno Nikkasen mukaan tämän hetken suurin ongelma Urheilupuiston skeittiparkissa liittyy lähellä oleviin koivuihin, jotka lennättävät betonipäällysteiselle skeittialueelle sekä asfaltoidulla flättialueella runsaasti oksia ja muuta silppua.

– Vähän väliä saa olla harjan kanssa heilumassa. Jäähallin kaverit auttavat, minkä pystyvät. Heillä on kuitenkin omat työtehtävänsä, eivätkä he voi rampata täällä jatkuvasti, Nikkanen sanoo.

Nikkanen korostaa, että Urheilupuiston skeittiparkki on harrastuspaikkana hyvä, ja sen vuoksi se vaatisi huolta ja huolenpitoa, koska kaupunki on laittanut siihen rahaa.

– Salon skeittiyhdistys on koonnut rivejään uudestaan ja on pyrkinyt olemaan kaupunkiin yhteydessä. Tuntuu vain, että seinä nousee nopeasti vastaan. Kaupungin kanssa ei ole muodostunut kunnollista keskusteluyhteyttä, jäsenenä yhdistyksessä oleva Nikkanen harmittelee.

Salolaiset skeittarit ovat pettyneitä kaupungin tapaan hoitaa skeittiparkkeja. Aktiiviharrastaja Jarno Nikkanen kertoo Urheilupuiston skeittiparkin kärsivän vieressä olevasta puustosta, josta lentää roskaa alueelle. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Alueelle lentävä irtoroska on ongelma lautailijoille, koska rullalaudan renkaat ovat pienet.

– Ne eivät vaadi kovinkaan kummoista roskaa alleen, kun vauhti tökkää. Temppu tai perusrullaus häiriintyy ja edessä on pikapoistuminen laudan päältä.

Nikkasen mukaan puiden hävittäminen alueelta ei käy kaupungille, koska puistomaisuus kärsisi.

– Mielestäni se on vähän ristiriitainen selitys, kun vieressä on iso parkkipaikka. Eikö puistomaisuus kärsi siitä? Monet olisivat toivoneet skeittiparkin viereen matalampaa pensasmaista ratkaisua.

Asvaltti on painunut betonia alemmas Urheilupuiston skeittiparkissa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Nikkanen kertoo, että skeittiparkki lehtipuhallettiin skeittareiden toimesta keväällä.

– Parkki myös harjattiin useampaan otteeseen. Talven jäljiltä parkista löytyi ilotulitteita ja lasinsiruja.

Puista lentelevä tavara ei ole Nikkasen mukaan ainoa ongelma Urheilupuiston skeittiparkissa.

– Betoni ja asvaltti ovat alkaneet elää eriaikaista elämää. Asvaltti painuu maahan eri tahtia kuin betoni. Kokeneelle lautailijalle se ei ole ongelma, koska hän tietää sen ja osaa väistää ne paikat. Ongelma se on aloittelijoille.

Muutamista kohdista skeittiparkkia betonista puuttuu pintaa.

– Ne kohdat ovat tulleet harrastuksesta. Scooteissa on teräviä metallikulmia, ja kun sen kanssa kaatuu, kärsii betonikin.

Nikkasen mukaan vuoden 2018 marraskuussa valmistunutta Urheilupuiston skeittiparkkia on huollettu ja reikiä paikattu. Harrastajat itse olisivat valmiita tuomaan kortensa kekoon, mutta tämä ei sovi kaupungille.

– Erehdyin sanomaan joskus, että skeittarit pystyvät paikkaamaan reikiä. Kaupunki kuitenkin torppasi sen heti, ettei missään nimessä saa mennä sooloilemaan itse. Samaa on sanottu, kun olemme ehdottaneet kunnossapitotöitä Salon skeittihallissa, Nikkanen kertoo.

Jarno Nikkanen toivoo, että Urheilupuiston skeittiparkista pidettäisiin huolta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Tupurin skeittiparkkia Nikkanen pitää jo menetettynä tapauksena.

– Se on rullauskelvoton. Tupurissa asvalttipinta on niin huono, että laudan alle pitäisi vaihtaa eri renkaat. Siellä on ollut pitkään iso kaari ilman uutta vanerilevyä. Epäilen, ettei kaupunki ole hoitanut sitä vieläkään.

Myöskään Salon skeittihallin ylläpitäminen ei saa kiitosta Nikkaselta.

– Halli on eristämätön ja lämmittämätön. Talvella lämpötila painuu kuuden asteen alapuolelle ja sopivalla tuulella lunta sataa sisään. Ja puhutaan lajista, jossa on tosi nopeita liikkeitä. Lihakset ovat kovilla, kun halli on kylmä ja lattia pakkasella.

Nikkanen pitää valitettavana, ettei Salon kaupungilla ole henkilöä, joka ymmärtäisi skeittiparkkien päälle tarpeeksi tai ylipäänsä lajin vaatimuksia.

– Silloin kun näkemys ja kokemus puuttuvat, on vaikeaa huomata epäkohtia.​

Tupurin skeittiparkissa asvaltti rakoilee ja kaari odottaa uutta levyä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

”Resurssit eivät riitä sellaiseen ylläpitoon, mikä toiveena olisi”

Salon kaupungilla ulkoliikuntapaikoista vastaava liikuntapaikkamestari Jani Virtanen tunnistaa skeittareiden palautteen.

– Resurssit eivät riitä sellaiseen skeittiparkkien ylläpitoon, mikä toiveena olisi, hän toteaa.

Virtanen ei pidä skeittiparkeista tullutta palautetta turhana, mutta kertoo ulko-olosuhteiden tekevän tilanteeseen omat haasteensa.

– Kaupungin työntekijät käyvät skeittiparkeissa harjaamassa roskat sekä lehdet ja muut, mitä puista tippuu. Tuulinen sää on ongelmallinen, sillä silloin parkki on hetken päästä taas yhtä roskainen.

Virtasen mukaan Urheilupuiston skeittiparkin käyttäjät ovat toivoneet, että harrastusmahdollisuus ulkona jatkuisi mahdollisimman pitkälle syksyyn.

– Se ei ole mahdollista, kun lehtiä putoaa puista niin paljon. Pitää muistaa, että Salon skeittihalli aukeaa taas syksyllä. Siellä olosuhteet ovat vakaammat, Virtanen sanoo.

Valoisena aikana skeittiparkkia pystyy käyttämään lähes ympäri vuorokauden.

– Siitä on käyty keskustelua, pitääkö parkille laittaa aukioloajat ja mikä ylipäänsä olisi se ajanjakso vuodessa, kun skeittiparkeille voisi kaupungin puolesta taata turvalliset harrastusolosuhteet.

Urheilupuiston skeittiparkki on betoniparkki, mutta Tupurin skeittiparkissa elementtejä on tehty myös vanerista.

– Vanerit eivät kestä scootteja. Ramppeja ja kaaria pitää uusia vuoden tai kahden välein. Tupurista on tullut myös palautetta, että asvaltti halkeilee.

Betoniparkki olisi oma investointinsa, mutta toisaalta se olisi Virtasen mukaan huoltovapaampi.

– Sillä on kuitenkin oma hintalappunsa. Muistelisin, että Urheilupuiston skeittiparkki maksoi 250 000 euroa.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Veijo Hyvärinen
3 kuukautta sitten

Eikös skeittarit osaa itse hoitaa aluettaan, odottavat vaan palvelua kaupungin taholta.

Tosi on
3 kuukautta sitten

No eikö jutussa mainittu ettei itse saa koskee tai korjaa
Nykymaailman vastuukysymykset. Amerikan malli.

DIYDIYDIY
3 kuukautta sitten

Kaukana ovat ne ajat jolloin skeitattiin kaduilla ja itse tehdyissä paikoissa…farmoksen tontilla sijaitsi järisyttävän kokoinen skeittiramppi joka nykyajan sääntöjen mukaan purettaisiin heti. Vanhalla skeittiparkillakin (ennen betonista) on skeitattu vuosikausia… jännä on asenteen muutos kun kaikki pitäisi yhteiskunnan hoitaa. On roskaa ja kylmää ja sitä sun tätä. Niin on, ja niin oli ennenkin -silti skeittarit skeittaa ja valittajat valittaa.

Nyt jotain rotia siihen
3 kuukautta sitten

Kuka tahansa näkee lehtikuvastakin, että puut muodostavat luonnollisen varjon myös muutoin niin aukealle parkille keskustassa. On älytöntä vaatia puiden kaatamista, ja asiaa ei selvästikään ole ajateltu loppuun asti. Seuraavaksi oltaisiin vaatimassa jotain katosta tms. kun aurinko porottaa niin kovasti, eikä voi skeitata kun ei ole varjoa.