
Käräjäoikeus on hylännyt lisää syytteitä Paimion kohutussa koirankoulutusjutussa. Varsinais-Suomen käräjäoikeus olisi tuominnut kaksi suojelukoiraharrastajaa lievästä eläinsuojelurikoksesta, mutta syyteoikeus oli jo vanhentunut.
Mies oli nostanut koiraa turkista ja ohjeistanut naista lyömään koiraa. Nainen oli lyönyt koiraa kahdesti päähän ja kuonoon avokämmenellä. Syyttäjän mielestä koirille aiheutettiin tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa. Syyttäjä vaati rangaistusta eläinsuojelurikoksesta, mutta oikeus piti tekoja kokonaisuutena arvostellen vähäisinä.
Lievästä eläinsuojelurikoksesta olisi pitänyt nostaa syyte kahden vuoden kuluessa rikoksentekopäivästä.
Syytteet liittyivät Oikeutta eläimille -järjestön vuonna 2021 tekemään paljastukseen suojelukoirien väkivaltaisesta koulutuksesta Suomessa. Järjestö julkaisi kaksi salaa kuvattua videota Paimion ja Loviisan koulutuskentiltä.
Videoilla nähtiin, kuinka koiria lyötiin, potkittiin ja revittiin. Koirilla käytettiin myös sähköpantoja.
Yhden miehen ja kahden naisen syytteet Varsinais-Suomen käräjäoikeus hylkäsi maaliskuun lopulla. Helmikuussa kaatui yksi syyte.
Jälleen näyte siitä miten rikollisia suojellaan. Sadistisia tekoja tunnutaan suosivan, niitä tutkittaessa, tarkoituksellisesti liian hitaasti. Sadistinen toiminta jatkuu.
Ihmisen julmuudella ei ole rajaa. Ja oikeuslaitos vieläpä suosii sitä. Oikeuden mielestä ilmeisesti rikokset ovat olleet niin toistuvia, että pitää kumota koko tuomio. Niinhän se nykyisin menee, mitä useammin syyllistyy rikokseen, sitä lyhyemmän tuomion saa.